Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 30. kesäkuuta 2025
Silloin asettui Peter Negenthin rehevänä hänen eteensä, vetäisi nyrkkinsä pois siteestään ja sanoi hampaidensa raosta: »Ennen tahdomme kuolla janoon, ennenkuin otamme sinulta vesipisarankaan.» Boleslav hoippui taaksepäin, ikäänkuin nyrkki olisi iskenyt häntä vasten kasvoja. Hänestä oli ikäänkuin maailma alkaisi horjua.
Tämä oli tavallisuuden mukaan kirjastossansa kun Emma tuli sisään tuolla erinomaisella ilmoituksella, että se oli todellinen vieras, eräs, jonka kasvoja ei kukaan tuntenut. Anna viedä hänet vierashuoneeseni, minä tulen heti. Näillä käskyillä Emma riensi alas, mutta hän kohtasi tuon vieraan. Saakos puhua kreivin kanssa? kysyi hän. Kyllä. Missä? Hän on kirjastossa, mutta tulee heti alas.
Että hän nyt raa'an roskaväen keskessä kulki tätä tähteä kohti, ei häntä ensinkään häirinnyt uskossaan. Häntä virvoitti nähdä ympärillänsä paljaita outoja kasvoja ja tahtomattansa olla heitettynä aivan tuntemattomalle uralle. Hän tunsi kai, että hän vanhassa läheisössään olisi täydellisesti menettynyt ja että hänen uusien ihmisien joukossa täytyi alkaa uutta elämää.
Hän oli mustissa vaatteissa, mutta päässä ei sen ajan tapaan ollut peruukia, vaan omat harmaat valuvat hiukset, jotka ohimoilta olivat taapäin pyyhkäistyinä. Mutta mimmoinen otsa siinä näkyi, mitkä ihmeen kauniit otsakulmat! Oli mahdotonta ajatella jalompia ihmisen kasvoja; suuren sielun unelmat olivat siihen piirrettyinä ja kaksi kirkasta, innokasta silmää seisoi vieressä unenselittäjinä.
Korholan kylällä olimme hyljeksittyjä muukalaisia. Täällä meidän ei tarvitse nähdä ylenkatseisia kasvoja. Täällä meillä ei ole tekemistä muun kuin vilpittömän luonnon kanssa. Tunsin äskenkin tuolla järvellä ihan nousevani Jumalan pyhiin asuntoihin. Mitäpä onkaan ystävistä, jotka pahana päivänä kuitenkin hylkäävät ja pakenevat, sanoi Mikko miettiväisenä.
Mutta nyt Ellen nousi, sysäsi tukkansa taaksepäin ja pudisti päätään niin että kiharat taas levisivät ja tummana kehyksenä ympäröivät kasvoja, joidenka muoto siitä tuli vielä haaveellisemmaksi ja silmät vielä loistavammiksi. Menkäämme sisään! sanoi hän. Kaste on jo laskenut, minä olen ihan märkä selästäni! Ellen juoksi edeltä, Henrik ramusi jälessä.
Santra tutkaili, ensin salaa ja sitten jo rohkeammin, noita vanhoja kasvoja ja niiden eleitä niin syvälle, että alkoi luulla olevansa vanha, hyvin vanha tuttu tuon mummon kanssa, niin vanha ja niin hyvä tuttu, että nyt kun häntä oli niin tuskalliset tunteet rasittaneet ja hän oli tuntenut toivottomana häilyvänsä avutonna, turvatonna, tunsi vastustamattoman halun langeta muorin syliin, sanoa häntä äidiksi ja pyytää, ettei äiti olisi vihainen siitä, että hän on niin ymmärtämätön ja lapsellinen...
Hän ei voinut tehdä mitään ja huokauksella, joka näytti halkaisevan hänen ruumiinsa, hän peräytyi heidän edestään. Siinä hän seisoi, käsivarret ristiin laskettuina, näkymöä katsellen. Hän tarkasteli Hegion kasvoja; hän tunsi, että tämä oli se mies, josta hänen oli käsky pitää vaaria; hän havaitsi hänen synkän katsantonsa ja sen voitonriemun, joka asui näissä kasvoissa.
Minä ajattelin itsekseni hieman peläten, että laihempia ja kuihtuneempia kasvoja kuin isäni tuskin oli olemassa; mutta hänellä oli mummon kauniit silmät. "Vai niin, oletko sinä siis Leonore?" lausui hän hyvin lempeästi ja suuteli minua otsalle. "Hän on pieni vartaloltaan, Ilse, vaimovainajatanikin pienempi, luulen." Hän huokasi. "Kuinka vanha lapsi on?" "Seitsemäntoista vuotta, herra tohtori.
Kun ette kerran ota vähemmästä ymmärtääksenne, niin tietäkää sitte: Olen Jaakon vaimo Jumalan edessä. Mitä...? Hänen vaimonsa...? Mitä se tietää? Olen hänen lapsensa äiti. No, en minä sitte. Sinä?... sinä uskallat sen sanoa minulle vasten kasvoja! sinä uskallat! En ole luvannut olla häntä tapaamatta! sen te tiedätte. Vielä sinä uhittelet, sinä hävytön!
Päivän Sana
Muut Etsivät