Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. lokakuuta 2025
Lapset toivovat vähäpätöisiä asioita, vaikka olisivat voineet toivoa jotakin suurta, mutta sinä olet ajatellut enemmän muiden, kuin omaa onneasi. Vanha harmaa kanto ei sinua moiti. Mene nyt kotiin ja ole aina Jumalan lapsi, niin olet myöskin luonnon hyvä lapsi. Hyvästi pikku Syyne!" Kun Syyne tuli kotiin karjoineen, oli Priska muori jo kellarin avain kädessä rusthollarin veräjällä.
Jos toivot jotain sellaista, on sen sormen osa menetetty. Mieti sentähden tarkoin, ja valitse älykkäästi! Nyt aloitamme. Toivo jotakin? Oikean käden peukalo! Toivoisin, että saisin vasikkani takaisin! sanoi Syyne ajattelematta. Kanto taittoi kuivan oksan rosoisesta rinnastaan, vei sen suuhunsa ja puhalsi siihen kuin pilliin.
»ruoka ei syömällä lopu, vaan saamattomuudella.» Siihen yhtyi vielä eräs, joka alkoi jaaritella: »Ei sitä ole koiraa karvoihin katsomista. Ylenkatsottu kanto se reen kaataa. Tapani se vielä ajaa naurut päältään, sillä se mies on terästä ja se elää luotuja päiviään.» Minä sinne väliin, sen miehen koetin solvettaa, että
Heti näkyi, Syynen suureksi iloksi, punainen ja sitte valkoinen vasikka kömpivän esiin kivien välitse honteloilla jaloillaan. Miksi te olette karanneet? kysyi kanto. Miksi olette tuottaneet siivolle paimentytölle niin paljo surua? Susi vei meidät, vastasivat vasikat. Ne vastasivat todellakin. Nekin siis osasivat puhua! Susi? Eikö se repinyt teitä heti kuoliaaksi?
Että kaikki ihmiset, kaikki eläimet ja kaikki kasvit saisivat aina ravintoa kyllikseen! huudahti Syyne ilon-innossaan toivottaen kaikille yhtä hyvää, kuin itse oli saanut. Lapseni, sanoi kanto, minusta on ikävätä, että sinulta nyt on mennyt yksi sormi hukkaan.
Kuinka voisikaan hän erota tästä rakkaasta kodistansa? Joka kivi, joka kanto, joka puu ja pensas täällä oli hänen ystävänsä. Soinamon joka sopukkaan liittyivät hänelle pyhät lapsuudenmuistot, vieläpä nuoruudenkin ensi unelmat. Kodilta ei voisi mikään muu paikka maan päällä tuntua. Luopua Soinamosta oli yhtä kuin riistää sydän omasta rinnastansa. Siitä hän oli varma.
Heti näkyi Syynen suureksi iloksi ensin punainen ja sitten valkea vasikka kompuroivan esiin pitkillä koivillaan kivien lomitse. "Miksi olette karanneet?" kysyi kanto. "Miksi olette tuottaneet tälle kiltille paimentytölle niin paljon huolta?" "Susi vei meidät", vastasivat vasikat. Ne oikein vastasivat. Nekin osasivat puhua? "Susiko; eikö se repinyt teitä palasiksi?"
Kanto oli kaatunut hänen päälleen ja sytyttänyt hänen vaatteensa. Ei saa koskaan ärsyttää luonnon voimia. Räätäli sai kiittää onneaan, että rusthollari tyytyi hänen uuteen hevoseensa, korvaukseksi lehmistään ja vasikoistaan. Mutta ei niin pahaa, ettei siitä jotain hyvääkin olisi. Priskasta tuli siitä päivästä aivan kuin toinen ihminen.
Sinulla on nyt jälellä kaksi sormea. Vasemman käden nimetöin sormi! Kaksi sormea? Rakkahin kanto, sano minulle, mitä toivoisin, sillä nyt en tiedä enää mitään! Toivoisinko rahaa isälle? Keksi jotain parempaa! Niin, no sitte minä toivon Morsalle riisiryynimakkaran, Rinulle kuvakirjan, Sverulle ... niin, mitäs toivoisinkaan?... ja äidille ... mitäs minun tulisi äidille toivoa?
Kauvan he kokivat kippuroida ja ponnistella yhä paisuvaa velkaantumistaan vastaan, että edes olisivat pysyneet isäinsä maalla; sillä ei toki mikään ole talonpojalle raskaampaa eikä katkerampaa kuin luopuminen pois rakkaalta maatilaltansa, jossa isän isät ovat niin monta polvea asuneet, jossa joka salo ja niemi on niin tuttu, jossa joka puu, joka kivi ja kanto niin elävästi muistuttaa lapsuuden leikeistä, nuoruuden iloista, miehuuden vaivoista, ponnistuksista ja kärsimisistä, myötä- ja vastoinkäymisistä.
Päivän Sana
Muut Etsivät