Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 25. heinäkuuta 2025
Suomalaisen kirjallisuuden historia on siinä suhteessa omituista laatua, että se ei voi supistaa ainettansa ainoastaan suomeksi ilmestyneihin kirjateoksiin, vaan että sen niiden ohessa täytyy pitää silmällä koko sitä kansallista kehitystä, joka sen on tuottanut, s. o. suomalaisen kirjallisuuden historia on samalla suomalaisuuden historiaa.
Jo kauan oli tätä kansallista juhlaa, jota jalompaa ei Espanjan kansa toista tiennyt, valmistettu, sillä siinä piti tarjottaman näytelmä, jota ei Espanjassakaan oltu ennen nähty. Härät, joita vastaan maan parhaiden toreadorien tuli taistella, oli sitä varten tuotu kaikkialta maailmasta maiden ja merien takaa.
Vielä sanomalehdet johtavissa artikkeleissaan ylistivät nerokasta ja kansallista ministeriä, mutta maaseutu-uutisissaan niillä oli ikäviä tietoja: Iso-Venäjä, valtakunnan viljamaa, oli joutumassa kovaan agraaripulaan, joukkoköyhtyminen levisi, taloudellinen elimistö oli viljanviennin liika jännityksestä luhistumaisillaan kokoon. Pieni ilmastoheilahdus saattoi hätätilan huippuunsa.
No niin, matta kansan samoin kuin yksilönkin sanat, ajatukset, koko olemus elää kielessä, ilmaisekse ainoastaan siinä ja ainoastaan sen avulla. Missä on nähty kansan kansaksi kehittyvän ilman omaa kieltä ja sitä viljelemättä? Missä on kansallista kulttuuria ilman kieltä? Mutta mitä on meillä tehty kansan kielen hyväksi? Mitä kirjallisuuden hyväksi, muutamia mainioita poikkeuksia lukuunottamatta?
Ruotsinkielisellä tiedemiehellä mikäli hänen työllänsä on kansallista pohjaa ja yhteiskunnallista taustaa on tämä pohja ja tausta suomalainen; ruotsinkielisellä estetiikolla mikäli hänellä elävän elämän tajua on tämä taju virrannut häneen kosketuksesta on miten etäisestä ja itsetiedottomasta hyvänsä suomalaiseen elämään; ruotsinkielinen politiikko mikäli hänellä on yhteiskunnallista laajakatseisuutta, yhteiskunnallisen kehityksen tervettä, kypsää näkemystä on varttunut tähän laajakatseisuuteen, tähän näkemykseen suomalaisen yhteiskunnan kasvattamana, suomalaisen yhteiskunnan sekä saavutuksien että vajanaisuuksien opastamana ja kannustamana.
"Ensi numeroon tulee vastaus. Se kansanluokka, joka itse suorittaa työnsä on voimakkain, suurilukuisin ja aivan yhtä sivistynyt, kuin mikä muu luokka hyvänsä. Se on maamme omituisuus , merkillinen piirre siinä uudessa yhteiskunnassa, joka meillä on nousemassa, ja jos seuraamme kansallista kutsumustamme, on tämä luokka enentyvä eikä vähenevä.
Mitä ne noin yhtä mittaa sitä huudattavat? kysyin minä lähimäiseltäni. Taitaavat kiirehtiä sitä Hovin herroo, sain vastaukseksi. Minä vähän kummastelin tätä kaunista kansallista tapaa, jota en ollut vielä muualla Suomessa tavannut, mutta kysyin kuitenkin, mikä oikeus hänellä oli tuolla Hovin herralla odotuttaa itseään.
"Kiitos," virkkoi Laura. Vaan Niilo tohtori astui puhelavalle esitelmää pitämään. Hän jutteli Kiven "Seitsemästä Veljeksestä," tuosta monen riidan ja väitöksen alaisesta suomalaisesta teoksesta. Myöntäen sen monet vaillinaisuudet, selitti hän sen kansallista arvoa, kertoen montakin ihanan ihanata paikkaa siitä.
Niissä hän on käyttänyt vanhaa kansallista runomuotoa, draamaa varten vapaasti muodostettuna. Yleisön suosiota on erittäin saavuttanut draamallinen "runo" Aino; siinä meitä tenhoo muinaisrunouden henki, jota runoilija on osannut säilyttää, samalla kuin on kehittänyt sen tarjoamaa ainetta, etenkin esittämällä Joukolan ja Väinölän heimoja eri sivistyskantojen edustajiksi.
Mutta nyt aloin minä jo todellisuudessa ujostella, en löytänyt puhuttavaa. Koetin toki häntä liehakoidakseni huudahdella: "Ai, kuinka te olette luonnon ihailija, herra Ikonen!... En minäkään pidä kerityistä puutarhoista... Niissä ei ole mitään semmoista pehmeää ja ... semmoista ... no kodikasta ja kansallista." "Eihän niissä mitä ole!" tokasi Petteri ja niin jatkui kulku ja puhelu.
Päivän Sana
Muut Etsivät