Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. lokakuuta 2025
Sinne kyykistyi käsipuolinen makaamaan, ja päästi hiljaa alas kannen ja siinä sai hän aikaa miettimisiin. Hän kuuli pian, että talon väki oli herännyt. Hän kuuli, miten ovia avattiin ja suljettiin. Hän kuuli ääniä ja ketä nämä äänet huusivat; sen hän tiesi, ja hän vapisi. Hän kirosi toveriansa, Kontion Kallea; tämä oli hänelle valmistanut majan Siperiassa. Siinä arkussansa makasi hän kauan.
Matti, joka aina oli varullansa, ymmärsi, mitä eukko aikoi julkaista ja jo oli julkaissutkin, vaikkei saanut viimeistä tavuuta sanotuksi Matti keskeytti Leenan puhetta antamalla nyrkkinsä väkensä takaa pudota eukon päälaelle. Sitten katseli hän pitkään Kallea, huomatakseen oliko tämä mitään eukon puheesta ymmärtänyt.
"Onhan niitä ollut kaksikin, jos yksittäin luetaan, mutta sehän se minua suututtaa, kun ei Mikkolan Karlina lähtenytkään Kallen kanssa liittoon. Ja nyt tuotiin Kallea toisen kanssa pappilaan! Kuka lienee ollutkaan, ihan tuntematon, ja köyhältäkin tuo näytti." "En minäkään sitä tuntenut", selitti Hanna.
"Varmaan olet sinä ryyppimisenkin jo pois heittänyt?" sanoi Kaisa ja katsoi terävästi Kallea silmiin. Kalle naurahti hiukan ja tuumaili: "konstikos sitä oli heittää, niinkuin muutakin vallattomuutta, sillä en suinkaan minä ryyppimällä olisi tarkoitusteni perille päässyt." "Et et suinkaan! Kyllä sinä Kalle näyt olevan toimen mies, mutta etköhän kuitenkin heittäisi noita kujoisia auki?"
Witt tarttui Kallea joka makasi hänen polvensa päällä kauluksesta ja veti ja nyki siitä niin, että poika oli kuristumaisillaan; hänen huulensa olivat jo siniset kuin ruiskukka. Ja Kalle töykkäsi Fritsiä. »Hyvästi», sanoi Frits, »muista minua!
Aina ne olivat olleet kiusaamassa Kallea ja Helgaa, näykkimässä, nakkelemassa kivillä aidan takaa aina valtaamassa lintuluotoja, varastamassa munia Käärmesaaren pesistä, eikä niitä saanut koskaan kiinni. Korsun akka seisoi tupansa rappusilla, huomaamatta Söderlingskan tuloa. Söderlingska pysähtyi ja katseli häntä tuvan nurkalla kasvavan sireenipensaan suojasta.
"Halvaus", jupisi lukkari hampaidensa välistä ja inholla silmäillen Kallea, "se on sama halvaus, joka kohtasi Kotilan isäntää puun oksassa ja se tappaa aina, jos ei vain kunniallisia ihmisiä satu saapuville". "Mitä kanttori sanoo?" kysäsi nimismies. "En mitään, en mitään", vastasi lukkari, "ihmettelen tässä vain, kun musta veri alkaa kohota kaulaan".
Hän ei voinut Kallea kohdella entisellä ystävyydellä, sillä Kalle tuntui hänestä olevan hänen onnensa esteenä, vaikka selvä järki sanoi päinvastoin hänen itsensä koettavan Kallen onnea estää. Monasti katui Jerikoparka, kun oli salaisuutensa Meyerillekään uskonut, mutta asia ei sillä korjautunut.
Mahtaisiko tuo olla pahitteeksi turkkilaisellekaan. Helga kuivasi kyyneleensä ja nilkutti aittaansa. Hanna odotti Kallea ja lähti hänen jälkeensä. Mutta Kalle kiinnitti kulkuaan ja jouduttautui venheelle, jonka isopurje vielä lepatti levällään. Hanna seisoi vähän aikaa ja katseli, nakkasi sitten niskojaan ja pyörähti pois.
Siksi isäntä kysäsi kotiin päästyänsä, oliko Kalle siellä kotona käynyt. Kului päiviä, niistä tuli viikkoja ja kuukausia, mutta Kallea ei nähty Laukkalassa eikä missään; hän oli kadonnut kuulumattomiin. Kallen katoamisesta ajattelivat ihmiset yksi yhtä, toinen toista.
Päivän Sana
Muut Etsivät