United States or Côte d'Ivoire ? Vote for the TOP Country of the Week !
Reetta kyyristyi tuvan nurkkaan, jossa pysyi kenenkään huomaamatta. Siihen asti oli hän uhoitellen ja kaikki voimansa ponnistaen pysynyt niin suorana, kuin taisi; mutta nyt, kun ilo oli ehtinyt niin pitkälle, ett'ei häntä enää kaivattu, raukesi hän ihan voimattomaksi. Hän koetteli tointua ja ajatteli Ellen-Lisbetiä, mutta kaikki oli sekaisin hänen ajatuksissaan.
Hän rupesi kirjoittamaan tädilleen, kirjoitti pitkän kirjeen, joka valmistui vasta aamiaisiksi. Missä olette ollut, kysyi Eilert Olsenin katse, hänen astuessaan ruokasaliin. Häntä oli kaivattu, hän näki sen ja olisi tahtonut ojentaa molemmat kätensä odottavalle. »Tulenhan, tulenhan», sanoi hänen katseensa. Mutta sitte kääntyi hänen huomionsa toisaalle. Jotain erikoista oli tapahtunut.
Ja meillä, lausuivat perhoset leikikkäästi, on kultaa ja hopeaa siivillämme. Kas tuossa ainoat järjelliset olennot maan päällä, sanoi haltiatar ja läksi. Nuoruutemme aikana eli kaivattu ystäväni, Laisnel, valkoverinen, pitkä, pulskea mies, joka ei paljoa puhunut eikä koskaan ääneensä nauranut.
Hänen vävynsä vastaili hajamielisesti ja ykstavuisilla sanoilla. Vihdoin täytti tämä kuva koko hänen sielunsa hivuttavall' ikävällä, saada kerran nähdä hänet kasvoista kasvoihin. Olishan ihme, jos tuo tapahtuis, mutta visseinä aikoina on ihmisluonto valmis toivomaan jotakin odottamatonta jopa melkein kuin jos tuo ikävöitty, kaivattu, kuvallisesti puhuen, kuolleist' ylös nousis.
Ja nyt, kun hän oli kuullut, että hänen kauan kaivattu lapsensa eli terveennä ja onnellisena eikä leskellä näyttänyt olevan mitään toivoa näyttää toteen, että Valpuri oli hänen lapsensa, nyt hän taas joutui kuumeentapaiseen levottomuuteen, joka valvotti häntä öisin ja teki hänen päivänsä ikäviksi, niin että hän yöllä toivoi päivän tulevan ja päivällä taas ikävöi yötä, yötä, jolloin ei hän nähnyt kaikenlaisia esineitä, jotka muistuttivat häntä lapsestaan.
Toisessa oli Paavolan haltiaparin ensimäinen, jo kauvan toivottu ja ikävällä kaivattu lapsi, sirkeä tyttö, joka seurakunnan yhteyteen otettaissa sai nimen Lyyli; toinen sisälsi heidän torpparinsa, Mäkelän Mikon, ja hänen vaimonsa, viidennen lapsen, terävän poian. Hän sai nimen Johannes.
Kerttu koetti kyllä kerran tunkeutua sellaiseenkin kokoukseen, mutta jo aivan ovella oli vastassa niin sankka muuri miesten selkiä, ettei ollut ajattelemistakaan naisihmisen päästä lävitse. Sitäpaitsi sanoi hänelle joku ovensuussa, ettei täällä herrasväkeä kaivattu. Ja Kerttu sai palata pois.
Ensi silmäyksellä minä armaan äitini tuntisin: ääni vieno, silmät kyyneleisiin tottuneet, mutta samassa niin kirkkaat, kasvot ihanat kuin Jumalan äidillä kirkkomme alttarilla! Audotja. Voi, kuinka suuresti, rakas poikani erehdyt! Tämmöiseksi on sinun kaivattu äitisi muuttunut, tämmöiseksi sinun ihana kuvasi rumentunut. Andrei. Mitä sillä tarkoitat! Audotja. Minä olen äitisi! Andrei. Mitä, sinäkö?
Sentähden hän kääntyi väkijoukon puoleen ja lausui lyhyesti: "Jokainen sirpillä varustettu mies ja nainen alkaa näiden sarkain päästä" hän viittasi kädellänsä, osoittaen sarat "ja sitte tuonne. Työn mukaan annan minä lisää määräyksiä." Lisää määräyksiä ei kaivattu. Jokainen ryntäsi työhön tarmonsa takaa. Akat koettivat päästä rinnatusten keskensä niin paljon kuin mahdollista.
Erikin suureksi suruksi näytti Helena katsovan nykyistä olopaikkaa ainoastaan väliaikaiseksi, ikään kuin levähdys- tai leiripaikaksi matkalla jonkin suuren pyrinnön perille. Mikä se kaivattu paikka oli, Pietariko vai Moskova, sitä hän ei tiennyt itsekään; vaan että hän täällä kuvernöörin kaupungissa oli ainoastaan "matkustavainen", se hänellä oli aivan selvillä.