Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. heinäkuuta 2025
Sillä hänen olentonsa syvyydessä varmaankin asui kipeä tuska, jonka turhamainen elämä synnytti, ja jota hän suuren maailman humussa luuli voivansa tukehuttaa, vaan joka päinvastoin siellä vaan yltyi. Kainous minua kuitenkin esti haluani seuraamasta. Pelkäsin, että hän nauraisi minulle ja pitäisi minua typeränä.
Kun kainous esti Annin käymästä Lukulassa kirjoja lukemassa, otti hän Iikalta kirjoja lainaan ja luki niitä lomahetkinä kotonansa salaa, ja kätki lukemasta päästyänsä kirjansa huolellisesti, ett'ei hänen isänsä niitä näkisi, ja niin hän koki ravita kaipaavaa henkeänsä, johon lapsuudessa oli kipinä pudotettu, ikään kuin sattumalta, tuolla lapsuuden ystävän kodissa.
Kyllä hän oli!... Ja niin vakava!... Ja sellainen hän on vielä naimisissa ollessaankin. Maiju. No entäs kainous sitten? Emma. Sinä olet tuhma. Sinä et sitä käsitä. Käy nyt heti askareihisi! 2 kohtaus. Maiju. Maiju. Minäkö tuhma? Eipäs, hyvä rouva!... Minullakin on omat rakkaussuhteeni.
Isän veri houkutteli. Rohkeutta ja uljuutta oli tytöllä liiaksikin. Mutta naisellinen kainous ja sopimattomuuden pelko serkku oli siinä lausunut oikein sekä kunnioitus kuningasta kohtaan olivat esteinä. Vaan tapahtumain juoksu tempasi hänet sitte mukaansa. Ruotsalainen kornetti, joka oli tuonut kuninkaan kirjeen ja jonka oli saatettava uusi paashi leiriin, saapui uudelleen.
Vaatimattomana ja vakaana eli hän elämäänsä, hän oli vaan suora Suomen talonpoika, mutta kun hän joskus lausui ajatuksiansa kirja-asioista, paloi koko hänen sielunsa hänen innostuneessa katseessansa, ja kun hän verrattomalla muistollansa oikaisi tiedemiesten erehdyksiä vanhojen kirjojen suhteen kyti hänen silmissänsä vaan nöyryys ja kainous.
SKULE KUNINGAS. Niin tietysti. JATGEIR. Minulla on sielun kainous; sen vuoksi en riisu päältäni, kun on monta huoneessa. SKULE KUNINGAS. Hm. Sano, Jatgeir, kuinka sinusta tuli runoilija? Keneltä opit runotaidon? JATGEIR. Ei runo-taitoa opita, herra. SKULE KUNINGAS. Eikö opita? Miten se sitte kävi? JATGEIR. Minä sain surunlahjan ja silloin olin runoilija.
Juuri samaan aikaan sai hän näin kuuluvan kirjeen Jakobsson'ilta: "Tukholma Toukokuun 18 p. 1653. Ystäväni everstiluutnantti! Tavallinen alamaisellinen kainous ja nöyryys kehoittavat minua ensiksi ja etupäässä puhumaan Hänen Majesteetistansa kuningattaresta.
Silloin vasta valtasi minut kainous, tuo lapsimainen ujous, jota vieraat kasvot minussa aina vaikuttivat. Minä vetäydyin taaksepäin ja tartuin hämilläni Heintzin takin liepeesen. Siitä oli minulla kumminkin vähän tukea ja turvaa. Kukkulalla seisoi kolme herraa äänettä odotellen sillä aikaa, kun työmiehet kaivoivat ja kuokkivat.
Vaan sinä, Dorothea, saat tulla kanssani ja panna raajasi liikkeelle minulle avuksi". Hän läksi ulos vanhan akan kanssa, ja Heikki Seppä nyt, melkein ensikerta eläissään, oli aivan kahdenkesken Katrin kanssa. Hetkisen aikaa näki neito olevan vähän hämillänsä ja hänen rakastajaansakin rasitti kömpelyttävä kainous.
Ei, ulos eivät tahtoneet; siellä olivat pojat. Tupaan menivät ennemmin. Katsoivat ikkunasta, joka oli rantaan päin, mutta vetääntyivät samassa takaisin, sillä pojat juuri tulivat ylös kartanolle kaikki kolme, onkivavat kädessä. Kummallinen kainous tapasi Hannaa yhtäkkiä. Täytyi mennä penkille istumaan, kauas, peränurkkaan aivan. Eikä hän nyt liikkuisi paikaltaan, ei vaikka mikä olisi.
Päivän Sana
Muut Etsivät