Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 22. syyskuuta 2025
»Mutta minne olet menossa?» »Olen matkalla kylpyyn, mutta on vielä tunti jäljellä tavalliseen kylpyaikaan.» »Hyvä on, lähetän vaunut kotiin ja kävelen kanssasi. No, no, Fylliakseni», hän jatkoi silittäen lähempänä olevaa hevosta, joka hirnahtaen ja korviaan iloisesti taaksepäin luimistaen osotti hyväilyn tuntevansa; »juhlapäivä on tämä sinulle. Eikö se ole mainio, Klodius?»
Kuunnellessani näitä iltajuoruja olen saanut tietää monta merkillistä tapausta, jotka selittävät kansan tapoja ja lähiseudun omituisuuksia. Ne olivat vaan mutkattomia kertomuksia viattomista huvituksista, ja saivat kaiken miellyttäväisyytensä ja arvonsa paikan laadusta. Minä kävelen lumotulla pohjalla ja olen romantilaisilla kuvilla ympäröitty.
Minä omia aikojani kävelen kotiin kuin kelloton hevonen hölkötellen vaan, niin huomaan pellon piennarta astuissani, että miehiä seisoa volhottaa kartanolla kuin helluntai-epistolassa. Siinä oli ruhaakin, rampaakin ja jokaisella silmät minuun päin. Minä arvasin, että minkä tähden on vieraat tulleet.
NEITI. Kiitoksia, paljon kiitoksia! Minä kävelen täällä ulkona odottamassa. Hyvästi siksi! Hyvästi, herra sihteeri! Mutta niinkuin sanoin teille: olkaa varovainen, olkaa varovainen! Hi, hi, hi, hi! POSTINHOITAJA. Hyvästi vaan! Saa nähdä, niin tuo tärkeä paketti ei sisällä muuta kuin tavallisen pomaada-purkin. Vai mitä sihteeri siitä arvelee? KIRJURI. Niin, kuka sen voi tietää.
Kun ei ole maailmassa enää mitään, niin... Ja minulla ei ole mitään eikä ole ketään, joka kaipaisi Karoliinaa lukuunottamatta...» Viima viilsi kylminä neuloina hänen ruumiinsa läpi nyt hän sen tunsi, kun oli pysähtynyt. Hän kääntyi hitaasti. »Onhan yhdentekevää minnepäin kävelen», ajatteli hän. Mutta hänen ajatuksensa olivat sisarta muistaessa kääntyneet uusille laduille.
Metsästäjän tunnelma siinä häiriytyy, se yksinäisyyden, salaperäisyyden viehätys, josta lähdemme metsässä nauttimaan. Tässä minä nyt kävelen yksin erämaassa ajattelen minä aina yksinäisiä polkuja astuessani hiljaisella salolla. Ei kukaan tiedä, missä olen, olen aivan erotettuna muusta maailmasta, kahdenkesken suuren luonnon kanssa, sen salaisuuksia tutkimassa, sen omituisuuksia ilmi saamassa.
Herra isä, kun päälle ajaa ! huusi naisihmisen ääni hevosen edestä, ja samassa suhahti reki jonkun sivuitse, joka oli tiepuoleen hypännyt... Kuka se siinä ei käy tieltä pois? Ota hyvä mies rekeesi! Mikä sitä vastamäessä! Kyllä minä vastamäen kävelen ... kunhan tuolla myötämäen puolellakaan. Matti seisautti hevosensa. Oli tullut jo hämärä.
Hyvää huomenta isä ja äiti! sanoi Göthilda, mennen hitaasti lattian yli, hyvää huomenta! Ah! joll'en minä vaan hengästyisi, kun minä kävelen, sanoi hän hymyillen. Maria otti häntä kädestä ja talutti hänet vanhempiensa luo. Kuinka on laitasi. Göthilda!
Ja sitten tuli ilmi ettei hän ollutkaan vangittu sinun syystäsi, sanoi täti. Enhän minä sitä tiennyt. Ajattelin vaan että minä olin antanut ilmi. Kävelen, kävelen kahden seinän väliä, enkä voi olla ajattelematta: ilmiantaja! Panen maata, peitän kasvoni ja kuulen joku kuiskuttaa minun korvaani: olet ilmiantanut Mitinin, Mitinin olet ilmiantanut.
»Kun kävelen tässä koko illan ja tiedän, etten sinua mistään tapaa ja että minun lopulta pitää sammuttaa valo, niin valtaa minut yht'äkkiä sellainen kauhea pelko», hän nyyhkytti. »Minähän en ole niin aivan terve, näetkö, ja minusta tuntuu, että olen hirveän yksin... Minä pidätän Karenia panemasta maata niin kauan kuin suinkin ja istun ompelemassa lampun ääressä myöhään asti saadakseni ajan kulumaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät