United States or Haiti ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sillä aikaa kun minä olin selin, hän oli avannut tai työntänyt syrjään vanukkeiset oksat, jotka olivat sulkeneet tiemme. Kun minä taas käännyin häneen päin, niin huomasin mustan nelikulmaisen aukon edessämme valkeassa seinässä. "Tämä on ahdas portti, vaan kauempana on väljempi", sanoi hän. Minua epäilytti hetken aikaa. Mihinkähän tämä kummallinen mies minut vie?
Mutta samassa haihtui tie kokonaan. Vaikka kuinka katselin ympärilleni, en voinut enää askelten jälkiä erottaa. Ja kun käännyin taakseni katsomaan, huomasin vain omien kantapäitteni sijat. Aivan oikein, ajattelin. Täällä ei ole kukaan ihminen käynyt. Ja mikäli muistan, en ole nähnytkään viimeisestä tienhaarasta lähtien enää mitään askelten jälkiä edelläni. Tienhaarasta?
Halulla jälleen syttyneellä käännyin nyt kysymähän Valtiattarelta, mit epäselvää mulla mieli hautoi. Tarkoitin toista, tapahtuikin toista: Beatricen luulin näkeväin, ja näinkin Vanhuksen erään, vaatteiss' autuaiden. Niin silmistään kuin otsaltaankin loisti iloinen hyvyys, hurskas-ilmehinen, isälle kuuluvainen lempeälle.
Minä olin toki niin viisas, että maata pannessani käännyin sille puolelle, jonka puolisessa lakkarissa viinaputelli oli, sillä minä kyllä tiesin kuka minun seurassani oli. Kun auringon nousun aikana heräsin, niin mr Clisfold haperoi minun lakkariani, varastaaksensa putelliani minun nukkuessani.
Ma heihin käännyin, lausuin: »Oi te, joilla on varmuus nähdä valo korkein kerran, päämäärä ainoo ikävöimisenne! Kautt' armon, joka tunnon vaahdot teiltä niin pois on valistava, että kirkas sen läpi virtaava on muiston kymi, nyt virkkakaa ois mieluisaa se mulle tääll' onko ketään lasta Latiumin; vois häntä hyödyttää, jos saan sen tietää.»
Savuja nousi ja kattoja näkyi vasemmalla puolella, minä käännyin siis vasemmalle haaralle. Parin sadan askeleen päästä alkoi ensimmäinen talo näkyä; vasemmalla puolella oli nurmi-niittu ja sen takana matala lehtimetsä. Nurmella käveli rantaan päin eräs henkilö, väliin seisahtuen ja nähtävästi ilman erinäistä tarkoitusta.
Vielä oli kaapissa joitakuita minulle arvottomia tarvekaluja. Kävin nyt arkkujen kimppuun. Ensimäinen oli täynnä jauhoja, toisessa oli olkilyhteisiin kätkettynä rahapusseja ja papereita; kolmannesta löysin monenlaisten tavaroitten seasta enimmäkseen olivat ne pukutarpeita ruostuneen, kurjannäköisen ja tupettoman ylämaalais-tikarin. Piilotin sen liivieni sisäpuolelle ja käännyin setääni päin.
Ojennuin katsomaan, ken olla saattoi, eik' koskaan puunna metalli tai lasi sulatus-uunissa niin punaisena kuin näin ma erään, joka virkkoi: »Nousta jos tahdotte, on tänne käännyttävä; ken rauhaa etsii, tätä tietä kulkee,» Näkönsä häikäisi niin silmät multa, ma että käännyin jälkeen opettajain kuin mies, mi kulkee korvakuulon mukaan.
Kun toiset arvelivat hänen asuvan Wienissä, tiesivät toiset, että hän oli Unkarissa. Viimein käännyin hänen kustantajansa puoleen ja tältä sain jo hiukan varmemmat tiedot. "Vapaaherratar v. Suttner", julisti hän hyvin juhlallisesti, "asuu omistamassaan Harmansdorffin linnassa tunnin matkan päässä Wienistä, mutta hänellä on oma kortteerinsa pääkaupungissa." Ja sitten hän mainitsi kadun ja numeron.
Käteni laukenivat ja putosivat hervottomana alas. Minä käännyin pois, menin takaisin tuolilleni istumaan ja otin sanomalehden jälleen käteeni. Mikä sinulle on tullut, Liisi? Ethän ole milloinkaan ollut tuommoinen? En virkkanut mitään, vereni vieläkin kuohuivat, lehti rypistyi sormieni välissä.