Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 5. kesäkuuta 2025
Sitä Liisa-nimistäkö se Vatanen sitten aikonee!» »Eikö tuo sitä!» myönsi emäntä, ja Anna Liisa arveli siihen: »Ka väittääpä tuo Liisakin Jussin laiselle miehelle, vaikka on kierosilmä. Ei se Jussikaan sen parempia saa.» Talon väki ei pitänyt siitä huomautuksesta, ja sen johdosta syntyi tovin äänettömyys.
Vanhanviran Jussi kävi usein markkinoilla ja olipa silloin ihmisien kesken puheena Jussin niilläkin retkillä varastelleen. Mitenkähän lienee ollutkin, mutta markkinain väli-ajat oli Jussi rikkaana, sillä hänellä oli alkupäästä rahoja oikein kosolta ja useampia taskukelloja, mutta kauaksi tuota hyvyyttä ei riittänyt, ennenkuin ne olivat puti puhtaaksi juodut.
Hän puki päällensä hiljaisuudessa, hän ei tahtonut antaa Jussin kuulla että hän nyt vasta oli liikkeellä, hän kuunteli, ei hiiskaustakaan kuulunnut Jussin huoneesta. "Eihän vaan ole kuollut, kun hän eilen illalla oli niin kipiä", arveli Olli itseksensä, otti avaimen, avasi oven ja astui sisälle. Oi kauhistua! Jussin vuode oli tyhjä.
Risto sieppasi taskustansa pienosen kiven, joka vinkuen lensi Jussia leukaan. Kivi vei myötänsä Riston sanat: "Aha sinä pupun kaima muuta nimeä sulla ei ole pötki jo käpälämäkeen!" Jussi vilahteli ympärilleen saadaksensa jotakin heittoasetta, mutta kun ei nähnyt mitään sellaista asetta, lähti hän pötkimään pitkin laukoin pakoon, Risto perään. Kivi toisensa perästä lenti Jussin takapuoliin.
Ja näkipä hän jokapäivä, että hän paljoakin parempi oli, eipä hänen tarvinnut alinomaa juosta sinne tänne käskyjä toimittamaan, eikä kantaa puita ja vettä, ja annettiinpa hänelle ja toisille lapsille kaikenlaisia herkkupaloja, kun sen sijaan Jussin piti syödä heidän loppujansa.
Siitäpä syystä viettikin Jussi melkoisen osan nuorta elämätään istua jöröttelemällä auringon paisteessa niin merkillisen tuhman ja tuumivaisen näköisenä, sillä aurinko, niinkuin jo edellä on sanottu, siroitteli säteitään pikku Jussinkin päälle, ja mikä vielä merkillisempää, nämä säteet tulivat Jussin ystäviksi ja herättivät hänen sielussaan monta ystävällistä tunnetta.
Kun sai laukkunsa rahaksi, Rupiloiksi rukkasensa, Pian juoksi, jotta joutui, Luokse enkelin ehätti, Sitten runttasi rupilat, Heitti Herran enkelille. Kuin tuo kelmi ketrotteli, Pani Jussin paljahaksi, Antoi kirjan avustansa, Käski käyä kansselihin! Jussi juoksi joutuisasti, Jätti karttansa katsella, Heitti herroille etehen.
"Niin, niin, alamittainen!" vastasi Yrjö ja pyyhki silmiänsä käden yläpuolella, sillä Jussin sanat olivat hänen mieltänsä liikuttaneet, "minä luulen, että oikein puhut tosissasi, mutta ampumataito ei ole niitä helpoimpia, vaikka niin arvelet, pikku poikaseni.
Pöndinen koki toki valaista, selittäen: »Kyllä se on selvä, kun vaan uskoo oikein: on uskottava aina sanaa ja sanan palvelijoita, eikä kallistettava korvaansa viettelijän ja panettelijan, ja jonkun renki Jussin, tai Tuomaan kuiskutuksille, silloin kun ne koettavat jotain hiekalla pimittää.» Hieroja oli siinä ujoillessaan ihan pulassa.
Missä kummempaa mielestään oli, pysähtyi hän vähäksi aikaa ihmettelemään, mutta sitten taas juosta hilkutteli Erkin ja Jussin jälestä, ja nassakat kainaloissa kumisivat. Käännyttiin juuri nurkasta toiselle kadulle, niin tuli muutamasta portista tytär hevon selässä, semmoinen kummitus, jotta se pysäytti Katrin siihen paikkaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät