United States or Czechia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ajaessaan pitkän kujanteen poikki hän huomasi yht'äkkiä aivan sen perällä kaksi ratsuhevosta, jotka olivat sidotut kiinni puuhun, ja hän tunsi ne heti: ne olivat Gilberten ja Julienin hevoset. Yksinäisyys alkoi häntä jo painostaa; hän oli tyytyväinen tähän odottamattomaan kohtaukseen ja kannusti ratsunsa juoksuun.
Sen jälkeen palasivat he syömään päivällistä, ja pieni korsikalaisnainen kohteli heitä aivan kuin olisi tuntenut heidät jo kaksikymmentä vuotta. Mutta Jeannea vaivasi levottomuus. Oliko hän vielä löytävä Julienin suudelmassa saman ihmeellisen ja valtavan tunneväristyksen kuin siellä lähteen luona.
Hän on, ikävä kyllä, hairahtunut, mutta sen tähden minä en hylkää häntä. Ja jos niiksi tulee, niin otan minä kasvattaakseni tuon lapsen. Nyt puhkesi Julienin viha: Kylläpä me saisimme hyvän maineen, me, joilla on tämmöinen nimi ja tämmöiset sukulaissuhteet!
Julienin ratsu oli, näet, seurannut toisen mukana. Silloin horjahti kreivi de Fourville ja sanoi murtuneella äänellä: Heille on varmaankin tapahtunut jokin onnettomuus tällä hirveällä ilmalla. Kaikkien on lähdettävä heitä etsimään. Ja hän lähti itsekin taas ulos.
Ajetaan hiukan juosten, sanoi hän ja kiirehti hevostansa. Kun hän sitten ei huomannut miestään vieressään, kääntyi hän ja alkoi hilpeästi nauraa nähdessään Julienin aivan kalpeana pitelevän kiinni laukkaavan hevosen harjasta ja lystikkäästi hölköttävän sen selässä. Ja kun hän lisäksi oli kaunis ja komea mies, niin näytti hänen kömpelyytensä ja pelkuruutensa vieläkin hullunkurisemmalta.
Samassa keskeytti hänet heleä ääni ja pieni tummanvärinen nainen, jolla oli suuret mustat silmät, päivän lämpöä hohtava iho, ohuet vyötäiset, hampaat aina näkyvissä yhtä mittaa hymyilevässä suussa, syöksähti sisään, suuteli Jeannea ja pudisti Julienin kättä sanoen: Hyvää päivää, rouva! Hyvää päivää, herra! Mitä kuuluu?
Ja se tunkeutui, se suudelma, hänen suoniinsa, hänen luittensa ytimiin asti, synnyttäen niin salaperäisen puistatuksen, että hän lykkäsi rajusti Julienin pois luotaan ja oli kaatua selälleen. Mennään pois, mennään pois! kuiskasi hän. Julien ei vastannut siihen mitään, mutta tarttui häntä käsistä ja piteli niitä käsissään. He eivät vaihtaneet sitten enää sanaakaan kotiin asti.
Ja yö läheni levittäen synkkää varjoaan avaraan saliin, johon vain lämpiävä uuni loi loimuavaa valoaan. Päivän sammuessa saattoi ikkunoista vielä eroittaa tuon loppuvan vuoden lokaisen luonnon ja harmaan taivaan, joka sekin oli kuin loan tahraama. Pian saapui sitten paroni Julienin seurassa. Heti astuttuaan hämärään huoneeseen hän soitti kelloa ja huusi: Tuokaa sukkelaan valoa!
Pappi ei tullut takaisin, mutta seuraavana sunnuntaina sinkoili hän saarnastuolista kirouksia, manauksia ja uhkauksia Peuples'in kartanon yli; hän sanoi, että haavat siellä olivat tulisilla raudoilla poltettavat, tuomitsi kadotukseen paronin, joka tälle kaikelle vain nauroi, ja teki salavihjauksia Julienin uusista rakkaussuhteista.
Hän ei nähnyt muuta kuin vain Julienin. Kun he saapuivat Bastiaan oli opas maksettava. Julien kaiveli taskujaan. Kun ei hän löytänyt sitä, mitä tarvitsi, sanoi hän Jeannelle. Koska et käytä äitisi sinulle antamia kultarahoja, niin anna ne minun huostaani. Ne ovat paremmassa säilyssä minulla ja minä pääsen sillä lailla vaihtamasta seteleitäni. Jeanne ojensi hänelle kukkaronsa.