Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 26. kesäkuuta 2025
Matkustaja, joka ei vielä ollut lähelläkään päämääräänsä, ei voinut sen jälkeen lähteä Knapekullan kylän likettyviltä. Hän viipyi siellä päiviä, kuukausia. Anna Jolanta liiteli kentillä ja kukkuloilla. Kukat hymyilivät hänen jalkainsa alla, linnut lauloivat hänen päänsä yllä kauniimmin kuin koskaan ennen; sillä hän, joka niiden välillä leijui, hengitti rakkautta, pelkkää rakkautta.
Kaikkien lasimestarien pitäisi olla lempeitä ja valistuneita sieluja, sillä siihen aineeseen, jota he joka päivä käsittelevät, on auringolla ja valolla helppo pääsy. Brännerillä ja Starkilla oli kummallakin lapsi, edellisellä tytär, jälkimäisellä poika. Anna Jolanta ja Bruno olivat yhdenikäiset ja kasvaneet yhdessä.
Joku sellainenko, jota minä en saa nähdä?... Sellainenko, josta ei Annasi saa iloita? Minä piirrän jotain, jolla kerran hämmästytän sinua vastasi Carl, muuttaen puheenainetta. Anna Jolanta ei kysynyt enempää, vaan odotti kärsivällisesti yllätystä. Ja yllätyksen hetki ei myöskään jäänyt tulematta. Eräänä iltana tunkeutui poliisipalvelijoita ja kaupunginsotilaita rakastavaisten asuntoon.
Anna Jolanta lähestyi leposohvaa ja katseli Lejonborgia puoleksi surullisesti, puoleksi vihaisesti. Kiellätkö sinä siis itse antaneesi viedä aseet kellariin? kysyi hän. Mitä pirua hän puhuu? mutisi kreivi; ja eikö tuo sinutteleminen nyt koskaan lopu? lisäsi hän itsekseen hiljemmin. Sinä siis vielä päälliseksi väität, ettet tiennyt koko kellarin olemassaolosta! jatkoi Anna.
Minä näen sen, minä ihmettelen sitä... Tämä hetki on juhlallinen selitti Lejonborg, katsoen kattoon, kun hänkin tahtoi näyttää juhlalliselta. Sinä käsität ... olen kiitollinen sinulle hienotunteisuudestasi. Jolanta! Suututko rakastajallesi, jos hän uskoo sinulle jotain? En suutu... Mitä sinulla on minulle uskottavaa? Olen uskaltanut jotain ... jotain, josta ehkä voit pahastua.
Merkillinen nainen! virkkoi kreivi itsekseen; toisella rivillä vakuuttaa, ettei hän tahdo edistää minun tarkoituksiani, ja toisella, että hän tahtoo minun puolestani elää ja kuolla ... se ei ole muuta kuin veikistelyä ... pelkkää veikistelyä... Tuollaiset simasuut ovat aika veijareita! Ruusunpunaisen kirjelmän alla oli nimi: »Anna Jolanta Bränner.»
Oh, kuka huomaisi rannerengasta niin kauan kuin saa katsella sellaista käsivartta kuin sinun, vastasi kreivi koskettaen hengitystään pidättäen huulillaan Annan käsivarren samettihienoa ihoa; ah, Jolanta, elämäni jalokivi.
Puoli kahdeksan, toisti kreivi; no, mitä nyt sitten?... Ahaa, minä ymmärrän ... sinä ajattelet illallista... Se on hiukan liian aikaista, rakastettuni... Mutta mitä aikaisemmin, sitä parempi... Istuudu vierelleni, Jolanta!... Samppanja!... Olethan kokonaan unohtanut sen mainion samppanjan, jonka sinulle lähetin ... minäkin olin sen unohtaa ... mutta kaikenhan unohtaa ollessaan sinun luonasi... Tuo samppanjaa, samppanjaa!... Sinun tulee suuteloillasi siunata minulle rypäleen mehu...
Tämä eukko, joka kertomuksessamme esiintyy sivuhenkilönä, kuuluu kuitenkin niihin, joiden nimi oli esillä oikeusjutussa mustalaista Bruno Starkia ja mustalaisnaista Anna Jolanta Bränneriä vastaan, mutta kävi silloin selville, että hän oli vain ollut kaikessa emäntänsä uskollinen palvelija, eikä hänellä ollut mitään osaa mustalaisnaisen tekemissä rikoksissa.
Nämä seitsemän vuotta olivat heille kuin yksi ainoa päivä, sillä heistä näytti kuin olisi aurinko vain yhden ainoan kerran noussut, sitten ikuisesti pysähtyäkseen taivaankannen keskipäivän korkeudelle. Vapaina hetkinään harjoitti mies maalaustaidetta, eikä viipynyt kauan, ennenkuin Anna Jolanta lahjoitti hänelle jäljennettäväksi uuden mallin, pikku Julian, jolla oli isän hiukset ja äidin silmät.
Päivän Sana
Muut Etsivät