Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. lokakuuta 2025
Se oli tunkeutunut seinien läpi, jotka aivan kuin värisivät vilusta. Ja Jeannea se puistatti hänen maatessaan vuoteessaan. Kaksi kertaa nousi hän lisätäkseen puita pesään ja etsiäkseen hameita ja vanhoja vaatteita, jotka hän keräsi peitteensä päälle. Ei mikään riittänyt lämmittämään häntä.
Sitten hypähti hän äkkiä paikaltaan, astui Jeannea kohti kädet ojossa, suu ammollaan kuin puhuakseen, ilmaistakseen hänelle jonkin hirveän onnettomuuden, mutta äkkiä katsoa tuijotti häneen ja lausui aivan kuin houraillen: Mutta hänhän on teidän miehenne... Tehän myöskin... Ja lähti juoksemaan merenrannalle päin.
Mutta siellä täytyy yhä edelleenkin olla, ja siellä on muitakin, jotka kärsivät samalla tavalla. Lisäksi masensi Jeannea alati muisto siitä, mitä oli löytänyt ja saanut tietää. Tuo ajatus painosti häntä, ja hänen murtunut mielensä ei ottanut parantuakseen. Yksinäisyyden tunne kasvoi hänessä nyt vielä enemmän kauhean salaisuuden vaikutuksesta.
Sitten ryhtyi hän korkealentoisiin tutkisteluihin, tarttui vihdoin Jeannea kädestä ja vannotti häntä aukaisemaan silmänsä, ymmärtämään ja auttamaan häntä. Silloin Jeanne kyllä jo käsitti, mutta oli vaiti, pelästyneenä ajatuksesta, mitä kaikkea kiusallista saattoi tapahtua hänen nyt jo rauhallisessa talossaan, ja hän tekeytyi tietämättömäksi siitä, mitä pappi puhui.
Jo viikon päivät kysyi hän alituisesti tuota samaa ja tämä kysymys kiusasi Jeannea, joka nyt vastasi hiukan kärsimättömänä: Kun ei tiedä varmaan antavansa kylliksi, niin antaa mieluummin enemmän.
Hän tahtoi nyt kieltää kirkkoherraa ryhtymästä välittäjäksi, sillä hän piti tuon toimen sopimattomana ja vaarallisena, mutta ei uskaltanut. Ja hän kiirehti tiehensä soperrettuaan: Kiitän teitä, herra kirkkoherra. Kului viikko. Jeannea vaivasi koko ajan levottomuus ja huoli.
Samassa keskeytti hänet heleä ääni ja pieni tummanvärinen nainen, jolla oli suuret mustat silmät, päivän lämpöä hohtava iho, ohuet vyötäiset, hampaat aina näkyvissä yhtä mittaa hymyilevässä suussa, syöksähti sisään, suuteli Jeannea ja pudisti Julienin kättä sanoen: Hyvää päivää, rouva! Hyvää päivää, herra! Mitä kuuluu?
Ja laskiessaan hänet hiljakseen lakanoille, kumartuen melkein hänen ylitsensä, alkoi hän itkeä ja suudella Jeannea poskille, hiuksille ja silmille, kastellen hänen kasvojansa kyynelillään ja sopertaen: Kultainen rouva, pikku neiti Jeanne, kultainen rouva, ettekö enää tunnekaan mua? Silloin huudahti Jeanne: Rosalie tyttöseni!
Julien jatkoi: Ettekö sitten odottanut minua lainkaan? Jeanne ei vastannut mitään. Julien seisoi siinä juhlapuvussaan, mahtavana ja komeana. Ja Jeannea hävetti kauheasti maata sillä lailla vuoteessaan tuon nuhteettomasti puetun miehen edessä. He eivät tietäneet enää, mitä sanoa, mitä tehdä, eivätkä uskaltaneet katsoakaan toisiinsa tällä vakavalla hetkellä, josta riippuu koko elämän sisin onni.
Näin he luulivat toisensa sanovan semmoista, jota he eivät ollenkaan sanoneet; ja tietämättänsä mitenkä se oli käynyt, huomasivat he olevansa riidassa. Jeanne nuhteli Pierreä laiskuudesta, soimaten häntä siitä, että hän muka liian usein kävi kapakassa ja Pierre puolestansa syytti Jeannea kiekailemisesta sekä ylöllisestä koristelemisen halusta.
Päivän Sana
Muut Etsivät