Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. lokakuuta 2025
Siitä oli Jeanne kadottaa järkensä; hän ei nukkunut eikä syönyt kahteentoista vuorokauteen. Poika parani, mutta Jeannea pelotti edelleen se ajatus, että poika saattoi kuolla. Mitä tekisi hän silloin? Mitä tulisi hänestä silloin? Ja vähitellen heräsi hänen sydämessään hämärä halu saada toinen lapsi.
Mutta äiti epäröi, joutui suunniltaan ja vakuutti puolestaan, että varsin hyvin vielä saattoi odottaa. Kuukautta myöhemmin, hänen käydessään varakreivitär Brisevillen luona, kysyi tämä sivumennen: Tänä vuonna teidän Paulinne varmaankin pääsee ensimmäisen kerran ehtoolliselle? Tämä kysymys, joka tuli aivan odottamatta, ällistytti Jeannea niin, että hän vastasi: Niin, rouva.
Jeanne ja Julien katselivat ensin näkemättä mitään, mutta eroittivat vihdoin jotakin harmaata, joka näytti ylhäältä pudonneen kiviröykkiön tapaiselta. Siinä oli kylä, pieni kiviasutus, joka oli kuin mikäkin linnun pesä, kiinni tarttunut sinne melkein näkymättömiin korkeiden kallioiden kupeelle. Tämä pitkä, käyden ajettava matka alkoi hermostuttaa Jeannea.
Hänet valtasi pelko, niin julma, niin kova, ettei hän uskaltanut enää hievahtaakaan, ei hengittää, ei kääntyä katsomaan taakseen. Hänen sydämensä sykki kauhistuksesta. Ja yht'äkkiä alkoi sama näkymätön hyönteinen jälleen lentää, kierrellä ja iskeä seiniin. Jeannea värisytti läpi koko ruumiin, mutta tunnettuaan taas tuon siivekkään eläimen surinan, hän nousi ylös ja kääntyi.
Keppini nimessä, tahdon kulkea Pariisiin ja nähdä kaupungin lähemmällä kuin ennen.» Käskyä toteltiin. Vastoin kuninkaan tahtoa seurasi sotajoukon päävoima Jeannea. Etukaupunki, S:t Denis, valloitettiin, sotajoukot asettuivat sinne ja sana sanan jälkeen lähetettiin Kaarlo VII:nnelle.
Kun ison kalan kantaminen alkoi Jeannea väsyttää, pisti hän sen kiduksien läpi isänsä kepin, jonka päihin kumpikin sitten tarttui kiinni, ja siten he astuivat iloisesti ylös mäkeä, rupatellen kuin kaksi lasta, pää pystyssä ja silmät säteilevinä kantaen kampelaa, joka vähitellen alkoi heidän käsivarsiaan uuvuttaa, ja jonka paksu pyrstö laahasi maata pitkin.
Mutta sitten tuli eräänä lauantaiaamuna Paulilta kirje, jossa hän ilmoitti, ettei hän seuraavana päivänä saapuisikaan kotiin, koska toverit aikoivat panna toimeen huviretken ja hänet oli kutsuttu mukaan. Jeannea vaivasi kauhea tuska koko sunnuntaipäivän, aivan kuin joku onnettomuus olisi tapahtunut, ja kun tiistai tuli, ei hän enää malttanut, vaan lähti Havre'en.
Tämä kohtelias kysymys miellytti Jeannea niin, että hän melkein antoi miehelleen anteeksi sen, mitä metsässä sai tietää, ja yht'äkkiä valtasi hänet kova halu saada jo kohta nähdä ne molemmat henkilöt, joita hän Paulin jälkeen eniten rakasti, ja hän käytti koko sen illan kirjoittaakseen heille ja kiirehtiäkseen heitä tulemaan Peuples'iin. He vastasivat tulevansa 20 p:nä toukokuuta.
Hän tarttui Jeannea kädestä hellästi kuten ennen vanhaan, kun hän viihdytti hänet tarinoillaan uneen, ja sanoi: Kuule, rakas lapsi, nyt täytyy olla varovainen. Ei saa toimia liian kiireesti. Koeta sietää miestäsi siksi, kunnes ehdimme jotakin päättää...! Lupaatko sen minulle? Jeanne kuiskasi: Kyllä. Mutta tänne en enää jää, sitten kun olen tullut terveeksi.
Julien, joka ei uskaltanut syleillä Jeannea, suuteli anoppiaan otsalle, pyörähti kantapäillään ja tarttui paronin käsivarteen tämän sitä estämättä, tyytyväinen kun pohjaltaan oli, että asia näin tuli ratkaistuksi, ja he lähtivät yhdessä ulos huoneesta polttamaan sikarin. Silloin sairas, joka oli aivan menehtynyt, nukkui papin ja äidin hänen vuoteensa ääressä hiljaa puhellessa.
Päivän Sana
Muut Etsivät