Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. heinäkuuta 2025
"Wieras ei puhu totta ... muistaa hän ... sanoittehan ihmisten niin sanoneen... Isä ja äiti eiwät ole pahoja ... ihmiset puhuwat liikoja ... mutta toisten Matti on paha ... waan wielä hänkin kerran tulee hywäksi..." puhua helisti pikku Tiina, istuen äitinsä wieressä lawitsalla, heilutellen molempia jalkojansa ja katsoen wiattomasti minua silmiin.
Se on polkkaa, se on polkkaa ... tanssi nyt, Elli, minä soitan... Niin, mitä varten sinä niin sanot, kun tiedät, etten minä kuitenkaan osaa... No, minä opetan... Ja Sigrid koetti opettaa Elliä asettamaan jalkojansa sen mukaan kuin hän itse asetti omiaan ja rallatti. Ja Elli koetti myöskin rallattaa ja asettaa jalkojaan.
Keltainen tammi kohosi juuriltaan ja palveli jumalankieltäjää; näivettyneet kukat suutelivat hänen jalkojansa, vuoret kumartuivat, erämaat vavahtelivat, maa halkesi hänen allansa ja hän vajosi hirmuisen kauhistuksen vallassa pohjattomaan syvyyteen... Paulista tuntui kuin hän olisi kuollut ja enemmän kuin kuollut tyhjäksi muuttunut.
Koska oli elokuun wiimeiset päiwät, oliwat yöt jo hywin pimeät. Pitkällisten sateiden wuoksi oliwat tiet kuluneet kuopille ja löyteisiin, jonkatähden juoksukyydistä ei ollut puhettakaan. Renki Pekka ei yrittänyt kertaakaan kuorman päällä jalkojansa lewäyttämään; hän käweli kuorman perässä ja lorueli omia laulujaan, ettei ääni äänestä katkennut.
Niin, se oli todellakin Rönnovilta! hänen loistava, sujuva käsi-alansa kaikenlaisine koukeroineen, jotka muistuttivat miehestä itsestä, kun hän komeana ja muhkeana kulki edestakaisin, kepeästi heiluttaen jalkojansa. "Herra kapteeni Petter Jäger! korkeasti kunnioitettu, vanhempi kumppanini ja ystäväni!
Hän näki sen aivan selvästi, ja kun he astuivat järven rantaan, niin hän varoitti toisia, etteivät he menisi liian lähelle, sillä muuten he putoaisivat veteen. Mutta hoviherrat, jotka eivät nähneet mitään, eivät voineet sitä varoa, ja ihmeekseen sulttaani huomasi, että he astuivat keskelle järveä suoraan laineihin, kastamatta kuitenkaan jalkojansa.
Vasta tullessaan alas rappusista hän huomasi, miten voimansa olivat lopussa. Hänen täytyi pysähtyä hetkiseksi ja nojautua seinää vasten, mutta koettaessaan jatkaa matkaa, hän tunsi, etteivät jalat tahtoneet totella, hän horjui, eikä kyennyt mielensä mukaan ohjaamaan jalkojansa.
Ja tämä ajatus juuri piti voimassa hänen useasti horjuvaa rohkeuttansa ja sai hänen unhottamaan kovan tuskan, jota hän kärsi, kun oksat, kivet ja okaat repivät ja haavoittivat hänen kasvojansa, käsiänsä, käsivarsiansa ja jalkojansa. Vihdoin rupesi jo päivä voittamaan yön. Metsä rupesi yhä valkenemaan ja linnut alkoivat laulaa aamuvirsiänsä.
Sinä saatat luopua ylpeydestäsi ja jäät kuitenkin siksi, mikä olet, mutta jos hän sen tekisi ja oppisi pitämään itseänsä palvelijana, niin hän todellakin lopuksi tulisi siksi, joka hän ei ole ja joka hänen kuitenkin täytyy olla. Jalo ratsu, jota pakoitetaan kuormia vetämään, muuttuu juhdaksi, niinpian kuin se oppii kohottamasta päätänsä ja vapaasti liikuttamasta jalkojansa.
Poika kuitenkaan ei sanallakaan valittanut, hiljaisesti ja nöyrästi otti hän lumen kädestäni ja rupesi sillä hieromaan sekä käsiänsä että jalkojansa ja korvanlehtiänsä kuin myös nenäänsä. Hänen silmissään näin silloin jotakin kirkasta, juuri kuin vesi olisi niissä kiiltänyt. Mutta kun kysyin häneltä, itkeekö hän, vastasi poika: En minä juuri kehtaa itkeä, eikä paljoakaan puutu.
Päivän Sana
Muut Etsivät