Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 17. heinäkuuta 2025
Jacques oli jo ottanut Babetin syliinsä. Kovalla äänellä sanoi hän: "Isä, pelasta pienokainen... Minä pelastan äitini." Tuo musta esine oli aivan lähellä. Minä luulin tuntevani sen puuksi. Tölmäys oli hirveä, lautta särkyi ja oljet sekä pölkyt hajosivat vesipyörteisin. Minä putosin, puristaen pikku Mariata lujasti rintaani vasten. Jääkylmä vesi rohkaisi minua jälleen.
Jacques oli oikea talonpoika, väsymätön työmies, joka suuttui kun minä johonkin kosketin, ja sanoi, että minä olin vanha ja tarvitsin levätä. Katsellessani häntä edempää, hyppäsi pieni, kevyt olento olkapäilleni, asetti kätösensä silmilleni ja kysyi: "Arvaapas kuka?" Minä rupesin nauramaan. "Se on pikku Maria", vastasin minä, "jonka äitinsä on saanut juuri puetuksi."
Mutta me emme voineet, Jacques ja minä, olla katsomatta vaaraa vasten silmiä. Vaara pakoitti meitä ottamaan selvää tulvan edistymisestä. Me avasimme ikkunan selko seljälleen, kumarruimme ulos, ollen vähällä pudota ja katselimme yöhön. Sumu oli laskeutunut vielä tiheämmälle veden päälle ja tippui alas hienona sateena, joka sai meidät värisemään.
Babet oli kyyristynyt lautan keskelle, ottanut pikku Marian polvilleen ja painoi lapsen päätä rintaansa vasten estääkseen häntä näkemästä kauheata virtaa; he olivat kyyristyneet yhteiseen syleilyyn ikäänkuin pelon nytistäminä. Jacques seisoi kauvimpana edessä, sauvoen seipäällään kaikin voimin; silloin tällöin katsahti hän meihin ja alkoi sitten työnsä jälleen.
Minä ojensin hänelle käteni ja hän nousi ylös. Babet painoi hänet kiivaasti rintaansa vasten. Nyt voi hän itkeä ja se lohdutti häntä. Margueritesta ei ollut enää kysymystäkään. Jacques ei uskaltanut sanoa meille, ettei hän ollut löytänyt häntä, ja me emme uskaltaneet tiedustella häneltä hänen etsimisistänsä.
Kärsimme suuria tappioita; viinipensaamme ja hedelmäpuumme olivat paleltuneet; rakeet olivat raiskanneet kauramme ja muut viljamme. Sanoin joskus leikillä, että minä olin tullut vanhaksi, eikä onnetar, joka on nainen, pidä vanhoista ukoista. Jacques nauroi ja vastasi että hän oli nuori, hän, ja että hän kyllä onnetarta armastelisi. Minä olin saapunut elämän talveen, sen kylmään vuodenaikaan.
"Niin, ei ole mitään hätää", uudisti kuumeentapaisesti Jacques. "Huone on vakava." Samassa Marguerite, joka peljästyneen uteliaisuudella oli lähestynyt ikkunata, nojautui siitä ja putosi huudahtaen ulos. Minä kiiruhdin ikkunan luo, mutta en ennättänyt estää Jacquesia hyppäämästä ulos hänen jälkeensä. Marguerite oli tuuditellut häntä ja hän rakasti eukkorukkaa pojan rakkaudella.
Poika ulvoi hatun sisällä, koetti päästä pakoon ja hypätä alas ajolaudalta, sillä aikaa kuin hänen isäntänsä piti häntä kiinni toisella kädellään ja toisella yhä vain lyödä paukutteli häntä. Jeanne joutui aivan suunniltaan ja änkytti: Isä ... voi, isä! Ja harmistuneena tarttui paronitar miehensä käsivarteen sanoen: Estä häntä toki, Jacques!
"Pysykää paikoillanne, minä vaadin sen! Tapahtukoon mitä tahansa, Jacques Berthelin ei ole tehnyt mitään, josta hänen tarvitsisi hävetä vanhain ystäviensä ja kumppaniensa edessä. Te olette nähneet alun; pysykää alallanne ja katselkaa loppua". Puhuessaan astui hän keskelle huoneen laattiaa.
Vesi nousi; Durance huusi meille kovalla äänellään. Silloin rupesin minä nyyhkimään, otin Babetin syliini ja kutsuin Jacquesia tulemaan luoksemme. Toivoin että kuolisimme yhteisessä syleilyssä. Jacques oli jälleen asettunut pitkälleen ikkunalle.
Päivän Sana
Muut Etsivät