Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !

Päivitetty: 17. heinäkuuta 2025


Kuka perkele on uskaltanut ? kivahti hän, mutta muuttui samassa: Ka, herrasmieshän se onkin ja' trodde de' va' en tuppelin. Nimeni on Jean Jacques inte Rousseau, men Martin. Hagman. Tunnen, tunnen näin Kontolassa, kokolta palatessa. Nythän hänet Anterokin, sehän oli sama mies, jonka he olivat juhannusiltana tavanneet Oton seurassa kokkomäeltä palattaessa.

Vaatimukset sen omistamisesta jäivät kuitenkin lepäämään sillänsä yli puolen vuosisataa. Mutta vuosina 1534 ja 1535 teki Ranskalainen Jacques Cartier matkustuksia S:t. Lawrencen mahtavalla joella, joka yhdistää Canadan suuret järvet suolamereen, ja kauppa-asemia perustettiin sen rannalle.

Kuullessaan molempien putoamisten loiskaukset nousi Babet peljästyneenä seisomaan kädet yhteen puristettuina. Hän seisoi aivan kuin kivettyneenä, suu auki ja silmillään tuiottaen ikkunaan päin. Minä istuin ikkunalaudalle, kuunnellen veden kohinaa. En tiedä kuinka pitkän aikaa tätä kauhistavaa jännitystä kesti, kun joku huusi minua. Se oli Jacques joka piti muurista kiinni ikkunan alla.

"Pyh", sanoi Jacques, "parempi on, että sataa, kuin että pakkanen palelluttaisi oliivipuumme ja viinipensaamme." Hän koetti laskea leikkiä. Mutta hän oli yhtä levoton kuin me muutkin, tietämättä miksi. Babet oli nähnyt pahoja unia ja kertoi niitä. Me kuuntelimme nauru huulilla, vaan sydän totisena. "Ilma se tekee meidät niin alakuloisiksi", sanoin minä, tyynnyttääkseni heitä kaikkia.

Joku tulee kynttilää kantaen. Sinä, laiha Rolla? Mitä täällä sa teet? Jacques katseli tyttöä nukkuvata, joka lepäsi suuressa vuoteessaan. Jotain pelottavaa, kauheata hän tunsi vasten tahtoaan. Marie oli kallis. Maksanut oli hänestä viime kolikkonsa, sen tiesivät ystävät. Langennut jo oli arpa kohtalonsa: oli luvannut, että huominen hänt' ei näkisi joukossa elävien.

"Lazare setä", sanoi Babet, "minkä nimen antaisitte te lapselle?" "Jeanin äidin nimi oli Jacqueline", vastasi setä, "minä ristisin lapsen Jacquesiksi." "Jacques, Jacques", kertoili Babet. "Niin, se on kaunis nimi... Ja sanokaapa minkä teemme pikku miehestä; papin tai sotamiehen, herran tai talonpojan?" Minä rupesin nauramaan. "Sitä on meillä kyllä aikaa vielä ajatella", sanoin minä.

Ja verkkaan tykkien sauhu haihtui ja juoksuhaudoissa vuorot vaihtui. Tänä yönä Jacques oli vahdista vapaa, hän syrjään hiipi, ja vanhaa tapaa hän noudattaen paperin ja kynän etsi käsihin.

Babet oli ottanut pikku Marian polvelleen ja puheli hiljaa hänen kanssaan, huvitettuna tytön lapsellisista lörpötyksistä. "Tuletteko mukana, isä?" kysyi Jacques. "Mennään tarkastamaan kellarit ja yliset." Menin hänen kanssaan alas. Muutamina vuosina olimme saaneet huonoja satoja.

Jacques ryntäsi ovelle ja avasi sen selko seljälleen. Samea vesivirta tulvasi sisälle ja levisi huoneesen. Durance oli tulvillaan. Sen ääni se oli pauhannut aamusta alkaen, yhä kasvaen. Lumi suli vuorilla, jokainen kunnas oli lähettänyt puron enentämään virran vettä. Tiheä sumu oli estänyt meitä näkemästä sen pikaista kasvamista.

Hän polki olkia koetellakseen pitikö se. Se oli luja ja me voimme rohkeasti uskaltaa katolle. "Oh, se kannattaa kyllä meidät kaikki", sanoi Jacques iloisena. "Katsokaapas vaan kuinka vähän se painuu veteen! Vaikeinta on ohjata sitä." Hän katseli ympärilleen ja sai käsiinsä kaksi virran kuljettamaa seivästä. "Kas tässä on meillä airot", jatkoi hän.

Päivän Sana

arvellaan

Muut Etsivät