Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 16. heinäkuuta 2025
Tämä kaiverteli kauan Jaakko Jaakonpojan aivoissa melkein yliluonnollisena arvoituksena. Vihdoin meni hän kyselemään itseltään asianomaiselta. Tämä oli muuttanut asumaan punaiseen tupaan, jonka ikkunaan näkyi kirkko. Tupa oli uudesta katettu, rakennettu rappusten päälle kuisti, mökin ennestään kylmillä ollut kamari laitettu lämpimille ja lattiaan pantu korkkimatto.
Omituisen valtaavalla tavalla olivat Jaakko Jaakonpojan ajatukset näihin aikoihin joutuneet askartelemaan aloilla, missä ne eivät olleet ennen liikkuneet. Niinpä, kun hän sai kuulla, että eräs talon poika oli perustanut itselleen kauppapuodin toisessa päässä pitäjää, hän eräänä päivänä lähti astelemaan sinne kymmenkilometrisen matkan.
Ethän sinä niiden muutamain pennien vaivainen ole? En suinkaan, mutta... Jaakko Jaakonpojan täytyi nyt lähteä, ettei jäisi kovin kauas toisista. Tuletko? kysyi huutaen Mikonperä. Saa nyt nähdä, vastasi Jaakko Jaakonpoika. Mutta hän tunsi jo itsessään heränneen valtaavan uteliaisuuden.
Sen mahdollisuuden ajatus, että hän vielä voisi omistaa Pihlajaniemen, tuntui siinä hetkessä niin onnelliselta, että oikein pyrki nauru pääsemään. Ehkä Marttikin tulis takaisin mielelläänkin? Sais sitte asua taloa mielensä mukaan. Ja emäntä, joka oli käynyt niin umpimieliseksi ja kiukkuiseksi, ehkä hänkin... Jaakko Jaakonpojan mielikuvitus toimi voimakkaasti.
Jaakko Jaakonpojan teki mieli tälle opettajalle tyhjentää sydäntään, sillä illan tullen painoivat päivän vaihtelevat kokemukset raskaasti miestä, joka koko elämänsä oli joutunut vain verrattain tyyniä soutamaan. Vaikeuksista oli hän tavallisesti selviytynyt pujahtamalla niiden ohi.
Alakuloisena ja loukkautuneen näköisenä tarjosi Jaakko Jaakonpoika paperia. Velanmaksaja otti sen, katseli hetkisen ja ehdotti: Pannaan se pitkinpäin kahtia, niin saatte te toisen puolen, minä toisen ja niin on kumpasellakin isänmuisto. Jaakko Jaakonpojan katse kirkastui. Mutta sepä vasta sopiikin!
Mihin, matki muori hyväntuulisesti kerran, kun tästä sattui tulemaan puhe. Tottahan sen on, Maijaliisan, mukavampi ottaa täältä ja säästää omiaan. Niinköhän se tekee? No niin se tekee! Tottahan sinä Maijaliisan tunnet. Kyllä se eteensä katsoo. Jaakko Jaakonpojan oli hyvä mieli, kun asia sai tämän käänteen. Mutta samalla ajatteli: äläpä huoli, ei meilläkään satu olemaan rahaa tästälähtein! Hymyili.
Jaakko Jaakonpojan leuka vavahti, piippu puolittain putosi käteen. Koko ruumiin läpi näytti virtaavan hermoja hervaiseva tunne. Suupielet yrittivät nauraa, mutta vääntyivät heti itkua lähentelevään väärään. Ei taas, sanoi hän ja katsahti Villeen. Vähintäin viisikymmentätuhatta! uudisti Ville. Sitä sanoo työnjohtaja, ja kyllä sen nyt jo näkee kuka tahansa. Jaakko Jaakonpoika nielasi.
Niitä liikutellessaan kertoi Mäkitorpparille, että hän oli tavallisesti hakenut joka yö kaksi kuormaa. Mutta nyt oli hevosparka, jolla täytyi ajaa sahanajoissa kiinteät päivätyöt, niin väsynyt, ettei sopinut tänä iltana enää mennä. Jaakko Jaakonpojan mielestä tuo nainen itse oli aivan kuin juuri ylösnoussut.
Sanovat että viidenkolmattatuhannen puut on jo otettu, eikä vielä ole kaikki. Ville katseli syrjittään minkä vaikutuksen hänen puheensa tekisi asianomaiseen. Jaakko Jaakonpojan huulet eivät enää tavoitelleetkaan hymyä. Hänet näytti hiljalleen valtaavan sisäinen tuska. Kynsäsi tavantakaa korvallistaan, otti piipun pois suustaan ja pani uudelleen, vaihtoi polvea polven päälle.
Päivän Sana
Muut Etsivät