Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 3. kesäkuuta 2025
Tapani sitä kuitenkaan ei uskonut, luuli vaan kylmyyden syyksi, kun tuli niin kauan siinä lammin vedessä seisomaan, ilman että olisi voinut hituistakaan liikuttaa jäseniään. Mutta kaksi viikkoa oli nyt kulunut, kun hän metsästä kotiin tullessaan ei saanut jalkojaan pirtin kynnyksestä yli, muuten kuin käsillään nostamalla.
"Näetkös!" sanoi Dora kyyneleet silmissä, hymyillen veitikkamaisesti; "tulihan tyttö, niinkuin minä tahdoin." "Tule nyt katsomaan pienokaistasi", sanoi rouva Blum, "sitten saat jälleen mennä pois." Eugen totteli heti, nousi ylös ja katseli vastasyntynyttä. "Sepä on tanakka tyttö", sanoi hän ja hyväili varovasti pientä punanahkaista olentoa, joka liikutteli jäseniään kuin sammakonpoikanen.
He tavallisesti myöskin nyt, kuten Jesuksen aikana, seisovat etäämpänä ja rukoilevat käheällä, läpitunkevalla äänellään almuja ohikulkevilta, näytellen hirveästi typistyneitä jäseniään ja huutaen "lepro." Minä en heitä vielä nähnyt täällä, sillä kuumuudesta väsyksissä jäin minä kylään levähtämään.
Valee, joka miehen oli heittänyt, seisoi punoittavana ja kiukusta hehkuvana eteisen ovella. »Niinpä täällä heitellään miehiä kuin tallukkaita», virkahti Hautalainen ja jäi rappusten eteen katselemaan Ahlströmiä, josko tuo nousisi. »Mene tiehesi, lurjus!» ärjyi Valee. Ahlström alkoi sovitella jäseniään ylös nousua varten ja näkyi olevan oikein aika juovuksissa.
Nyt olivat jo lautaset korjatut pois. Vain laseja ja pulloja oli vielä heidän välillään. Regina joi vanhaa, tulista viiniä pitkin, ymmärtämättömin siemauksin. Nyt hehkuivat hänen kasvonsa. Hänen silmissään, jotka kimmelsivät puoleksi ummistuneiden luomien alta, oli kostea kiilto. Hän ojentelihe ja venyttelihe tuolillaan. Villi velttous herpaisi hänen jäseniään. »Oletko väsynyt, Regina?»
Aamu oli jo, sillä päivä alkoi jo jotenkin valoisasti sarastaa. Se oli erään sunnuntain aamu. Talon väki oli ylhäällä ja iloinen takkavalkea paloi takassa. Vanha isäntä ja emäntä istui takkavalkean ääressä, ikäänkuin lämmitelläkseen kohmettuneita ja kangistuneita jäseniään.
Minä arvaamalla päätin, etteivät ihmiset tuolla takan ääressä pitkään aikaan olleet puhuneet yhtäkään sanaa eikä liikuttaneet jäseniään. Istuuduin kumminkin ja ilmoitin asiani niin lyhyesti kuin mahdollista.
Boleslav tarttui erään tuolin selustaan. »Miksi pelkäät häntä vielä?» kysyi hän itseltään. »Olethan vannonut, sinulla ei ole enää mitään vaaraa!» Sitten, päästäkseen tytöstä loitommalle, käski hän tämän mennä kiehauttamaan jotakin lämmintä. Regina nousi vitkaan ojennellen jäykistyneitä jäseniään. Haaveellinen huolimattomuus näytti pehmentäneen koko hänen olentonsa.
Ohitse mennessään herätti hän Arvid luutnantin, joka läheisessä huoneessa sohvalla veteli päivällis-untansa; tämä nyt vähän murisi ja vaati, vetelästi venutellen jäseniään, suuteloa hyvän-tekiäisiksi. Saiko hän? mitä vielä!
Toinen toisensa perästä olivat miehet kohoilleet pystyyn ja asettuneet nuotion ääreen mikä mitenkin päin jäseniään lämmittelemään. Ne olivat kaikki tuuheapartaisia, useimmat rotevia miehiä, puettuina samalla tavalla kuin se, joka oli heidät herättänyt ja jota kaikki näkyivät johtajanaan kunnioittavan se vain eroa, että muiden kauhtanat eivät olleet punaisella reunustetut.
Päivän Sana
Muut Etsivät