Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 17. kesäkuuta 2025
Tuossa kourani ja sen päälle ollaan drastukamraattia taas, niinkuin sanotaan Nummisuutarissa. JANNE. Annat siis meille anteeksi ? ANNA. Narrit! Etkö juuri itse sanonut, että olen äitinne. Minkätähden luulette että olen tullut tänne kaupunkiin, hä? Niin, arvaahan sen, kuinka teillä olisi ollut aikaakaan tuommoista ajatella.
Kiitos olkoon Sinun, taivaan Herra! sanoi hän ja loi katseensa taas sivulle poikaansa. Janne! kuules Janne! Mitä, isäni? Mitä sinun nyt tulee tehdä? Iivana vaan itki. En tiedä, isäni, sanoi hän, kuinka nyt olla ja elää? Ukko sulki silmänsä, liikutteli huuliaan, ikäänkuin kootakseen voimiaan, aukaisi taas silmänsä ja sanoi: Kyllä te vielä tästä pystyyn pääsette.
Jos hyväksytte ehtoni, niin sovimme asiasta, ja silloin luulen minä, että teillekin vielä kunnian kukko laulaa. JANNE. Oi äiti, se ei ole mahdollista! Saisin siis todellakin vielä palata entiseen toimeeni ja työhöni, jota niin kovasti olen ikävöinyt ! Laura, kuuletkos sinä mitä äiti ? LAURA. Kuulen, kuulen! Mutta myödä kaikki?
Jo pääkenkkäritkin erityistä huomiota herättävät. Ne ovat Karin Vennu ja Hautalan Janne. Vierekkäin ne pöytäpenkillä istuvat ja tuttavallisesti tarinoivat kuin parhaat ystävät. Aina uusien vieraitten saapuessa vakavina ja juhlallisina rinnakkain astuvat näille ryyppyjä tarjoomaan.
Janne Kankkusta oli hänen kova kohtalonsa johtanut kirjoittamaan yksinomaan sellaisista asioista, joista hänen oman rauhansa tähden ei koskaan, ei millään ehdoilla eikä missään tilaisuuksissa olisi pitänyt puhua muuta kuin ihailulla ja myötätuntoisuudella. Naiivilla rohkeudella hän puski päänsä mihin seinään tahansa, joka hänen silmissään hämärsi mustalta. Ei säästänyt yhtään mitään.
Tunsin katkerasti ylpeyteni loukatuksi ajatellessani kuinka tässä tuloksetta olin talonpoikaispoikain kilpakosijana ja nähdessäni kuinka sellaisilla moukilla on helppo menestys samalla kuin minun syvemmät tunteeni ivalla ja pilkalla hyljättiin. Pitäköön Janne kokonaan hänen hellyytensä! Mielellä hyvällä minun puolestani!
Sutiputi, sutiputi sukkaan kenkään, aamulla varhain vaatetta selkään, torille, torille rumpu se käski, merelle, merelle Janne kun läksi. Sinä et olekaan minulle vihassa? HILMA. Olin minä hyvin pahoillani, kun sinä et minua kutsunut pariksesi lähtiäisiisi. Mutta eihän minulla ollut mitään oikeutta olla sinulle vihassa. NEITSY JANNE. Silloin minun syntini on kahta kauheampi.
Kauko nousi, tunsi kainalossaan voimakkaan, lujan käden, tunsi toisen pyyhkivän kasvoja, otsaa, niinkuin äidinkäden, niinkuin lemmityisen, hellivän, hoitelevan, hivelevän. Vielä kerran lensivät kielien vasamat. Ka, löysipäs kantensa vakka! Tapasi Saaren ylpeäkin omansa! Mutta eivät sattuneet, putosivat puolitiehen, niinkuin olisi ollut jänne katehen jousesta poikki.
Olihan hänellä suuri ilo siitä, että Janne pääsi kaupunkiin ja sai ruveta koulua käymään ja oppimaan, eikä hän milloinkaan kyllin saattanut kiittää nuorta herrasväkeä siitä huolenpidosta, mikä heillä oli ollut hänestä, mutta ero tuntui vaikealta sentään.
Hänen silmänsä välähtivät omituisesti, kun hän huomasi Hautalan Jannen täällä istumassa. Katse seisahtui nimismieheen, ja melkein heti, kun oli oven peräänsä kiinni saanut, hän virkahti: »Vallesmanni oli kutsunut minua tänne?» »Jassoo. Te olette Esa Karhu?» »Niin.» »Istukaa.» »En oikein joudakaan.» Hautalan Janne lähti.
Päivän Sana
Muut Etsivät