Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 19. kesäkuuta 2025
Eikö ole uhkarohkeata minun pyytää... Oi, Eeva, rakastan sinua sanomattomasti! Lasken itsekkään minäni sinun käteesi; tee sille mitä tahdot! Se on kuitenkin aina oleva Sinun!» Tämä kirje teki Eevan surulliseksi ja levottomaksi. Hän olisi niin mielellään tahtonut sanoa «tahdon» ja saattaa ihmisen, niin hyvän ihmisen onnelliseksi, mutta niin monta ääntä hänen sielussansa huusi «ei!»
Minä olen nähnyt tavarani, jonka huolellisen elämän työllä kokosin, yhtenä aamuna häviävän; minä olen nähnyt kansani, tuon heikon jäännöksen, joka kuitenkin oli kansa, hajonneena taikka vielä huonompana. Minä olen itkenyt heitä, vaikkei mikään itsekkään surun kyynel ole koskaan kostuttanut tätä rypistynyttä poskea. Jospa vaan olisin yksinäni niin! siinä kipuni on.
"Tuleeko minun käsittää teitä, rakas isäni," sanoi Kenelm niin surullisella ja sääliväisellä äänellä kuin hurskas kirkonpalvelija, kun hän moittii harmaapäistä syntistä, "tuleeko minun käsittää teitä niin, että te kehoitatte poikaanne täydestä tahdosta pettämään voittaaksensa itsekkään edun?" "Täydestä tahdosta pettämään? nenäkäs penikka!"
Hän oli kasvanut tehtaan hälyssä ja pauhussa yhdessä perin itsekkään veljensä Alexandren ja serkkunsa, hyvän, terveen, viisaan Mariannen kanssa. Aina lapsuudestaan asti oli hän ollut utelias maistamaan kaikkia kiellettyjä hedelmiä. Väitettiin, että hän oli viidentoista vuotiaana antanut erään tuntemattoman miehen vietellä itsensä.
Eikä hän itsekkään ollut aivan tyytyväinen tuohon uuteen mieheensä; eihän se tainnut olla muutakuin vaivoiksi tuommoinen poikakloppi. Mutta ajatteli hän tulee siitä kolmatta tynnyriä rukiita, ja tuleehan tuo toimeen omain lasten ruoan jäännöksillä.
Häpeän häive lensi nuorukaisen poskille. Hänen kätensä irtautuivat syleilystä kuin iskun herpasemina ja hän antoi tytön soljua viereensä. Tyttö yhä värisi. Nuorukainen katseli neuvotonna, kuin pahantekijä, joka ei ollut tahtonut pahaa tehdä. »Annikki!» sanoi hän rukoilevalla äänellä. »Anna minulle anteeksi, Annikki! En minä tiedä itsekkään mikä minun tuli.
ESKO. Niin, semmoiset silmät ne ovat. Tunnustas myös tuota tupsua päässäni! ANTRES. Mitä vasten? näin tukka pystyssä käydä ESKO. Se käy laatuun sitä tunnustaa. Tee se hyvän sään aikana. ANTRES. Sinä olet erinomainen mies! ESKO. Tämmöinen tupsupää. Pistä kouras tänne; siitä et saa kipeätä! ANTRES. Mutta mitä se meriteeraa? ESKO. En tiedä itsekkään. Mutta tee se kiireesti, jos selkäs syhyy.
Pikku Colette Sauvadon ei ollut antautunut Kristianille, vaan Illyrian kuninkaalle. Hän uhrautui sille ihanteelliselle diadeemille, jonka hän tarujen ja romanttisten kertomusten kautta kehittyneessä mielikuvituksessansa näki väikkyvän itsekkään ja intohimoisen rakastajansa pään yllä kauniina kunniakehänä.
Algernon saapui jo aikaisin ennen puolta päivää. Hänen katseensa oli harras ja äänensä niin sydämmellinen, kun hän Emiliaa puhutteli, että tämä varsin heltyi ja sai kyyneleitä silmiinsä. Kaikki oli nyt hyvin näitten rakastavien välillä, eikä kukaan tietänyt, miten niin oli käynyt, eipä he itsekkään.
Nyt on niin turvallista tietää: tänne minä kuulun ja tämä on se paikka, mikä minun on täytettävä. Mutta tehän panette minun puhumaan vain itsestäni. Siksi, että teillä juuri on sitä, mitä minulta puuttuu, uskoa ja rohkeutta katsoa elämää silmiin. Miksi teiltä sitä puuttuu? En tiedä itsekkään.
Päivän Sana
Muut Etsivät