Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 16. kesäkuuta 2025
Ja itkunsa seasta pasusi: »Taappavathaan nuo toisensa... Viimein taappavat... Ensin söi talon ... häävitti... Nyt pieksi, repi ... poikki luiksi... Nyt taappaa viimeiset...» Sitten koetti asettaa itkuaan, puristi itseään, mutta leuka oli vielä tuohisen nurkan näköisenä rutistuksissa. Oikesi viimein leukakin ja kasvot vakautuivat.
Ja senjälkeen kuin olen sinut kadottanut. Johannes ojensi sydämellisesti kätensä hänelle. Liisa suuteli sitä pitkään ja tulisesti. Ethän sinä ole minua kadottanut, sanoi Johannes. Olen, väitti Liisa, taistellen vasten itkuaan. Minä tunnen sen. Ja minä tiedän, että sinä nykyään mietit vain keinoja päästä minusta. Kylmät väreet kävivät pitkin Johanneksen selkäpiitä.
Ma lausuin, ah, ei sanat sitä kuvaa; mut ajattele naista punastuvaa, kaunista, nuorta, ollut vihoissaan hän ei! Tuot' tuumi, veli, uskallusta! kaikk' kuuli hilliten hän itkuaan; lie *merkit* hyvät? Miks'ei; jatka vaan. Tuo eikö kaikki tiedä kihlausta? Niin luulis, mutta varmuus olla sietää; nuo seikat neiti Skäre yksin tietää. Ma tiedän, tunnen ikivarmuuden! On kaikki selvää, mitään pelkää en.
»Täällähän sinä olet!» sanoi Liisa Elsalle ystävällisellä äänellä ja koetti pidättää itkuaan, joka uudelleen pyrki esiin, kun hän näki Elsan seisovan aitaa vasten niin surkastuneena ja muuttuneena kuin olisi haudasta noussut. Elsa oikasihe ja ylpeällä ryhdillä lähti kävelemään sisään.
On tullut se, jota neitonen on odottanut, on tullut ainainen kaivattu, pitkäin päiväin ajatus, toteutunut on öitten uni. Ja toinen tuolla ovensuussa autuaana ajattelee: Tuossa on kaunis katsottuni, herttaiseni, nurmenkukkani. Onnellisia olette, jo vain olette. Kunpa kaikki ihmiset olisivat niin onnellisia...» Leena vaikeni, hän nieleskeli itkuaan.
Kun hän tuli takaisin, tukahutti hän nenäliinalla itkuaan ja vaipui sitten nojatuoliin Mariannen ja miehensä väliin, joka istui siinä liikkumatta silmäparat jäykkinä. Ja sitten syntyi taas tässä kuolleessa talossa hiljaisuus, eikä sinne kuulunut enään hälinää sammuneesta, autiosta ja jääkylmästä tehtaastakaan. Vihdoin tuli Beauchêne Blaisen seurassa sisään.
Sitä muistellessaan ei Elli sitten enää saanut itkuaan hillityksi, vaan hänen täytyi mennä Sigridin huoneeseen sitä siellä asettamaan. Hän heittihe sängylle poikkipäin, ja siinä tulla pullahti ulos kaikki, mikä oli sydämen alle kokoontunut: rumat vaatteet, se, ettei osannut tanssia, Sigrid, joka oli niin kummallinen, ja Arthur, vaikkei oikein tiennyt, miksi hän ... se kaikki ilketti...
Mutta enemmän kuin muu kumma veti ihmisten huomiota puoleensa se, että Honkaniemen Mooses kasvot veressä laskeutui nimismiehen kärryistä. Moni kiirehti kysymään: »Mikä sinulle on tullut, kun ihan verissä päin tulet taipaleelta?» Tuo löi, sanoi Mooses viitaten nimismieheen ja niellen itkuaan. Löi? Ja et antanut paremmin takaisin, kiljahti joku. Se ei olisi ollut lyönnillä hyvä.
Ah, minä tunnen heitä missä on siellä Jumala ja missä omatunto, katsokaa ystäviänne, neiti!" Aino oli pysähtynyt, hän puri huultansa, ja näytti hyvin suuttuneelta. "Kun ette voi sanoa minulle muuta kuin loukkauksia, niin " ja hän kääntyi pidättääkseen itkuaan. Ylioppilas rohkaisi taas mielensä. "Suokaa anteeksi, Aino neiti, en minä niin tarkoittanut ja jos minä olen loukannut teitä "
Päivän Sana
Muut Etsivät