Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 3. kesäkuuta 2025
Ja kun lapsi jo nukkui ja yön kuudan kimalteli haahden edessä lipovan veden virissä, lauloi valvova haahtelainen kaihoisasti ikäänkuin olisi ikimennyttä muiston untuville vielä elvytellä tahtonut. Ja Heikki valvoi ja kuunteli laulua ja vannoi uuden valan pirulle, ettei hän suinkaan ole pelkäävä sitä kaikista isointa kylää tuleen sytyttää, kunhan piru hänelle apulaisia antaa, niinkuin Riikille.
Luopi lumpehet kokohon, haravoipi rannan raiskat, ruoposteli ruo'on ruutut, ruo'on ruutut, kaislan kaitut, joka hauanki harasi, karit kaikki karhieli: eipä saanut, ei tavannut hauinluista soittoansa, ikimennyttä iloa, kaonnutta kanteloa. Vaka vanha Väinämöinen astuvi kohen kotia alla päin, pahoilla mielin, kaiken kallella kypärin.
TASSO (yksin). Oliko unta vain se, hyljännytkö on sinut kaunis houre äkisti? Sun uni vanginnutko korkeimman on riemus päivänä, ja painaa nyt ja sortaa raskain kahlein sieluasi? Niin, valveillas ja unelmissas oot sa. Miss' ovat hetket, jotka seppelein pääs ympärillä äsken karkeloivat? Ja päivät, jolloin henkes vapaa kaiho luo ehti taivaan äärten siintäväin? Viel' elät kuitenkin ja tunnustelet sä itseäs, et tiedä, elätkö. Syy minun liekö, liekö jonkun toisen ett' täällä rangaistusta kärsin nyt? Ma rikoinko, kun kärsiä mun täytyy? Vikani eikö ole avu vain? Loin häneen silmäni, ja hyvä tahto ja toiveherkkyys sai mun yltymään: on muka ihminen, kell' ihmisen on ulkonäkö. Syli avoinna mä häntä vastaan kävin, mutta lukot ja salvat tunsin vain, en sydäntä. Oi, viisaastihan olin ajatellut, kuin vastaanottaisin mä miehen sen, jot' ennakolta epäluuloin katsoin! Vaan mitä sulle koskaan tapahtuukaan, niin tähän varmuuteen sä kiinnittäy: oon armaan nähnyt! Edessäin hän seisoi! Hän puhui mulle, häntä kuuntelin ma. Tuo katse, ääni, sanat lempeät, mun on ne iäti, ei niitä ryöstää voi aika, sallimus, ei onnen oikut! Jos saikin silloin liian nopsan lennon mun sieluni, jos liioin yltyä soin povessani liekin, mi nyt kalvaa mua itseän', ei kaduttaa mua voi se, eloni ikimennyttä jos oiskin. Mä hälle vihin itseni ja riemuin sit' tottelin ma viittausta, mi vei mun turmioon. Niin olkoon! Ansainneeni oon sentään todistanut luottamuksen tuon kalliin, joka mua virkistää, nyt vielä virkistää, kun eteeni jo kaameana pitkän murhe-ajan yösynkkä portti aukee. Tehty on se!
Päivän Sana
Muut Etsivät