Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 22. lokakuuta 2025
Sitte se taas katsoi herraansa päin, kuin olisi se tahtonut sanoa: meitä molempia ei ymmärrä yksikään ihmissielu; ainoastaan sinä ja minä, me tunnemme toinen toisemme. Jos nyt teen, mitä olen aikeissa tehdä, sanoi Petrovitsch itsekseen, niin kyllä hukkaan leponi ja rauhani, mutta jos en sitä tee, en sittekään rauhaa saa, ja parempi se on sentäänkin, että minulla on kiitokset tiedossa.
XI. Viisaus, tuo jumalallinen lahja, jonka jokainen ihmissielu saa mukaansa maailmaan käyttääkseen sitä parhaansa mukaan, on luonnoltaan vaitelias. Sitä ei voida käsittää eikä sen ilmauksia, jotka riippuvat ihmisen muista henkisistä ominaisuuksista, sanoin selvittää; vasta sitten, kun työ on *täytetty*, voidaan sen vaikutus selvästi nähdä.
Nyt minun täytyy itseni muuttaa, nyt täytyy minun pyhittää paras itseni totuuden palvelukseen... Voi minua.» Ja Joukahaissielun nuoruus ja kokemattomuus kuvastuu siinä, että se Tämä näytelmä ei ole yhden elämän näytelmä. Monessa ruumistuksessa ihmissielu saattaa viipyä Joukahaistilassa.
Mutta kun on jokin sielu, joka kokemuksien kentältä korjaa elon aittaansa, silloin on olemassa jatkuvan kehityksen mahdollisuus. Paljas fyysillinen perinnäisyys ei jaksa esim. taata neron säilymistä luovia neroja on harvoin monta samassa suvussa, mutta jälleensyntyminen sen takaa. Kun ihmissielu on kehityksessään saavuttanut neron asteen, hän neronsa säilyttää ja siitä nousee.
Kaikkialla häilyy ihmissielu valon ja pimeyden vaiheilla, kahden toisilleen vihamielisen valtakunnan: välttämättömyyden ja vapaan tahdon välillä. XV. Ei ole ihmiselle vielä koskaan tarjoutunut tilaisuutta, jossa ei velvollisuuksia tahi ihanteellisia puolia tulisi kysymykseen.
Mutta näettekös, tämän elämän rakkaus on suuri, ja semmoisina hetkinä on ihmissielu kuin ylösalaisin käännetty tynnyri; kaikki mitä on pohjalla, nousee pinnalle. Minä sain hänet niin pitkälle, että hän halusi jatkaa elämää luostarissa, voidakseen alkaa uudestaan mietiskelyä.
Hirmuisen teon ensi aiheest' alkain Sen täytäntöön on koko väliaika Kuin hourimista taikka julmaa unta. Jäsenten kuolevaisten kanssa neuvoiss' On silloin hengetär, ja ihmissielu, Kuin pieni valtakunta, tuntee silloin Kapinan oireita. LUCIUS. Veljenne Cassius ovell' on, hän teitä Haluais nähdä. BRUTUS. Yksinkö hän on? LUCIUS Ei, paljon muita. BRUTUS. Tunnetko sa heitä?
»Hänen hautansa nimessä, jonka mielen sinä villitsit, jonka rauhan sinä rikoit, huudan minä sinulle: Sinulla on ihmissielu omallatunnollasi.» »Te olitte hänen luonaan hänen kuolinhetkellään?» Knut kysyi. »En, hän kuoli sanatta ja sakramentitta. Hän ei puhunut mitään ja oli umpimielinen likeisimmilleenkin. Ei kukaan tiedä, miten hän kuoli.» »Mutta minä tiedän.
Kuinka vähäisen ne, jotka seuraavat, tietävät, mitä tuskaa se tuottaa, kun ottaa ensimäisen askeleen, kun rohkenee sille vaaralliselle alalle, jota ei mikään ihmissielu ole koettanut! Vähäpätöiset ovat todella keisarikunnan kauhut semmoiselle, joka on koettanut Kaikkivaltiaan kauhuja.
Nyt kääntyi hän tavallisesti tästä juhlallisesta voiton kohtauksesta hänen merkilliseen tutkintoonsa oikeuden edessä ja lausui, ettei jaloin aika Sokrateen elämässä ollut tämä kunniakas kuolema, vaan enemmin hänen 'puolustuksensa' loppusanat, joilla hän antaa anteeksi vainoajillensa. Tämä, hän lausui, on korkein kohta, johon ihmissielu on saapunut, kun se pyrkii luojansa kaltaiseksi."
Päivän Sana
Muut Etsivät