United States or Pitcairn Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Vapaudesta, talven toivotusta, laulaa merten laine lakkapäinen, vyöryissänsä milloin syvänteissä, milloin rannan louhiin roiskahdellen; siintäväisen, kuultavaisen, ihalaisen ilman kannen alla kimpoo kiurut tuolla korkealla, kiurut, leivot kaikki kilvoitellen soittaa kieltään luonnon kanteleessa.
Tahtoi vähän ujostuttaa se kosiomiehen pyytäminen. Antti mietti laiskana Vatasen kysymystä, muistellen missä se Romppasen kärrin aisa katkesi. Hän muisteli nyt Vataselle: »Siellähän se taisi Kärnän kujasilla katketa se Romppasen aisa...» »Kärnän kujasillakos se katkesikin!» ihmetteli Vatanen. »Kärnän», vahvistui nyt Ihalaisen muisto. Sitten ajoivat he taas ääneti.
Olivat sopineet sillä tavalla, jotta pääsevät laivalla yhdellä piletillä, eikä tarvitse kumpaisenkin eri lippua ostaa.» Hän tiesi kertoa vieläkin sitovampia seikkoja. Hänen viimein lähdettyänsä ei Hyvärisen tuvassa kuulunut hiiskahdustakaan. Kaikki ajattelivat Ihalaisen omituista päähänpistoa, ja kummastusta lisäsi se, että Vatanenkin oli uhannut lähteä Antin matkaan.
Ei saa sinulle tässä miehen kantturaa enää mistään, vaikka on jo etsitty ja koluttu kaikki miehen kahmut.» Paraana toran ja ärtyisyyden aikana saapui epätoivoinen Anna Liisa Hyvärilään ja tarttui oitis asiaan, kysyen: »Onko se nyt sen Ihalaisen meno ihan varma, tiedetäänkö täällä, kun sitä puhutaan?» Mutta talossa kun olivat kaikki äkeissään ja harmissaan, ei tahtonut puhe sujua.
Silloin jo Anna Liisa pyysi: »Kehuisitte tuota Kenosta nyt toisellakin tavalla, eikä ainoastaan hänen omalla kukkarollaan!» Mutta ei Kenonen ollut tietävinänsäkään. Hän jatkoi työtään otsa hiessä. Joskus jo sadattelikin Ihalaisen housujen vanhanaikaisuutta: »Kyllä ne ovat ne entiset Liperin räätälit olleet oikeita rahtilaisia!
Turtiainen niisti nenänsä sormillaan, vei niistokset uunin eteen ja vahvisti: »Niin jotta tämä Partanen katsoo nyt asian lopullisesti päättyneeksi ja ottaa tämän Kaisan akakseen.» Mutta parahiksi saapui silloin poliisi, joka haastoi Kaisan todistamaan Vatasen ja Ihalaisen varkausasiassa. Vaikea on sanoin kuvata Kaisan hämmästystä. Siksi jääköönkin se yrittämättä.
Ja Maija Liisakin puolestaan harmistui Rompalle, kiukutellen: »Eikä sekään Romppa voi niitä ojiaan korjata, jotta eivät ihmiset niihin putoaisi!» Levottomaksi siinä kävi mieli väkisinkin. Säälikin tuli Ihalaista. Välillä puhuttiin Kämäräisen lehmästä. Mutta piankin taas johtui puhe Ihalaisen omituiseen viipymiseen.
Tahdon nousta taakan alta ennen kuin on kuolon ilta. Heittää kuormat tietämisen, kiviriipat taitamisen. Tahdon alle taivaankannen, asuntoihin ihmis-onnen. Alle ihalaisen ilman luota kylmän, luota kalman. Tahdon tietää, kuka olen. Sitten tuonen maille tulen. Nousi päivä nostamattaan, noidan mieli täyteen mittaan. Meni puhki taivonkansi, rikki ihmis-onni onsi.
Puolenpäivän aikana poikkesi taloon eräs vaimo, pani nyyttinsä penkille ja joi vettä. Anna Liisa tervehti nyt häntä kysyen: »Oletko sinä se seppä Kanasen Maija Liisa sieltä Lempaankoskelta?» »Sehän minä olen... Tämäkö se on se Antti Ihalaisen talo?» myönsi Maija Liisa. »Tämähän se on.» »Sitähän minäkin, että tämä se on.
Mitä taas Ihalaisen Anna Liisaan tulee, niin siinä kehasi Tahvo liikoja. Anna Liisa kyllä oli hänestä vähän pitänyt, vaan ei rakastanut hulluuteen asti. Pahimmin tuuliajolle oli jäänyt juuri Kenonen, joka kierteli rauhatonna pitäjästä pitäjään, milloin juoden, milloin ommellen.