Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. kesäkuuta 2025
Kuinka voi olla ikävä saarnaajan puhuessa siitä, joka astui alas kuoleman kitaan nostamaan maailmaa saranoiltaan, niistä mahdista ja voimista, jotka parantavat ja rauhoittavat verta vuotavaa omaatuntoa ja pyhittävät saastaista sydäntä; saarnaajan puhuessa siitä, minkä tulee uudistaa ja valaista kaikkia ihmiskunnan oloja, mikä sisältää yksityisen ihmisen onnen ja rauhan sekä ajassa että iankaikkisuudessa; kuinka voi olla ikävä, jos saarnaaja puhuu sydämeen ja omaantuntoon sattuvasti?
Haamu eikö ole Ijäisen hengen ajallinen muoto? ERLAND. Ei muuksi voi sit' ymmärtää. WILHELM. No niin, ma Olavi pyhän kalma muoto olen. Sen aatteen johti mieleeni hän itse, Mä hänen tosihaamunansa tulen. ERLAND. Mun poikani! Kuink' kovin palavat Sun tummat silmäsi. WILHELM. Mun aatteeni Iankaikkisuudessa on mieluisimmin; Ja henkein valtakunta monta kertaa On silmäin eteen mulle ilmestynyt.
Paul kuoli kahden kuukauden perästä rakkaan Virginiansa jälkeen, jonka nimeä hän lakkaamatta toisteli. Margareeta näki loppunsa lähestyvän viikon päästä poikansa kuoleman jälkeen, ja niin iloisella mielellä kuin vain hurskas voi kuolemaa kohdata. Hän otti mitä hellimmät jäähyväiset rouva de La Tourilta, "toivoen pian yhdyttävän ihanassa iankaikkisuudessa", kuten sanansa kuuluivat.
Ensi silmäykseltä tuo hento kalmankalpea olento vanhasta Skyttestä näytti jotenkin miellyttävältä, vaikka hän inhosikin häntä ja hänen äitiään. Että tämä lapsi, joka näyttää niin viattomalta ja vilpittömältä, jo kuitenkin on kirottu ajassa ja iankaikkisuudessa! ajatteli hän; sitä tuskin uskoisi kun hänet näkee. Hän viittasi nyt pastorille.
Taas istuttiin himmeän-sinisen valkean valossa. Kahvi elvytti heitä kaikkia. Kellot seinässä löivät. Anni sanoi ei enää lukevansa lyöntiä, ei kysyvänsä oliko nyt päivä vai yö, kun toinen toisensa kanssa jo elettiin iankaikkisuudessa; jos vaan tuo vaikea askel olisi ohitse. Anni olisi mielellään suonut jonkun poistavan hänen pelkoansa ja vakuutustansa kuolemasta, vaan kukaan ei sanonut mitään.
"Se ei ole tapahtuva, ei iankaikkisuudessa ikinään", huusi hän nyrkyttäen kätensä: "niin kauan kuin minussa on veren pisaraa, niin kauan kuin minä voin sormea liikuttaa, se ei ole tapahtuva". Hän hillitsi itsensä pian jälleen, hän tuijoitti tyttäreensä, joka oli vaipunut alas penkille. "Mitä tarkoitat sinä tällä?" kysyi hän kylmästi ja tyynesti, niinkuin ei mitään olisi tapahtunut.
Tuo oli katsomista ja miettimistä, niin rajatonta, niin sanatonta, niin tuiki tahdotonta ja niin kaikki käsittäväistä, hetkinen kuolleena-oloa ja elämätä kaikessa iankaikkisuudessa. Ullakossa asuvan köyhän tytön sielussa oli auennut kaikki ääretön elämä, kaikki ylevyys ja autuus, jota ihmisessä on, ja tämä ylevyys se ei kysele sukuperää, ja iäiset tähdet ne luovat loistoaan matalimpaankin majaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät