Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 13. heinäkuuta 2025
Lothar von Claudius oli nainut salaisessa, mutta kirkon siunaamassa avioliitossa eli hän Karolinenlustissa siellä olemme syntyneet." "Ja kuka oli tuo onnen oma, jota hän niin rakasti, että hänen tähtensä kuoli?" kysyi ruhtinatar teeskennellyllä tyvenyydellä. Marmoripatsaan kaltaisena seisoi hän siinä ja sanat pujahtivat soinnuttomina hänen huuliltansa.
Hän ei ollut enään niin vähäpuheinen, hänen poskensa saivat verevämmän värin; iloinen nuoruuden ääni kaikui yhä useammin hänen huuliltansa, ja hän otti osaa yhä suuremmalla ilolla töihin ja huvituksiin kuin ennen.
Niin nyt herättyään, neito Lintuin lauluja ei kuullut, Päivääkään ei nähnyt, keito, Kukkain tuoksukaan ei tuullut. "Kirottu!" soi huuliltansa, Sydän sykki toivotonna; "Kuka onnen kiehkuransa Hukkaapi, on onnetonna." Väistä, kukka kaunokainen, Ettei outo ampiainen Myrkyin sua surmoais! Väistä, ettei mehiläinen, Laulavainen, kiertäväinen Huuhdo mettä huuliltais!
Tätä tunsi hänkin, se yksinäinen ihmislapsi tuolla lehmuksen juurella, ja tämän taikayön hekuma painui niin kaikkivaltiaasti nuorelle sydämelle, että se oli raukeamaisillansa, ja syvä huokaus, hiljainen "oh!" ihastuksen yltäkylläisyydestä puhjennut, pääsi hänen huuliltansa.
Herra sisäänkirjoittajaa näkyi rouvan innokkaat sanat vähän liikuttavan. Hymy katosi hänen huuliltansa, hän hivutti otsaansa ja etsi turhaan sanoja, millä vastustaisi rouvansa huolia tahi rohkaisisi hänen mieltänsä. "Mutta, Jumalani", sanoi hän viimein, "mitä pitää minun tehdä, mitä voin tehdä sitä estääkseni?"
Yks silloin kyynel pisaroi jo silmään sotilaan, yks sana huuliltansa soi, yön ymmärtämä vaan. Hän nousi, astui askelen ja kuoli neidon etehen. Tuon sanan tulkita ken voi, min siinä virkkoi mies? Suruisa katse, min hän loi, ja kyynel mitä ties? Ja neidon luo kun päästyään hän kuoli, mitä miettikään? Oliko tunnon tuskaisen se viime tunnustus, sydäntä etsi sydämen sovintohuokaus?
Yht'äkkiä pääsi ilohuuto hänen huuliltansa. Hän oli huomannut rakkaat suksensa koukuissansa katossa, samassa paikassa jonne hän itse oli ne pannut. Silmänräpäyksen työ oli temmata ne alas ja hypätä akkunasta ulos. "Ha, ha, ha", nauroi vanha jääkäri, kun näki Kyöstin juosten, sukset seljässään, tulevan sijallensa riviin, "kummallisen saaliin sinä sieltä sait.
Kipeä vieras oli syönyt ja myöskin juonut madeiraa, mutta ei ainoatakaan hymyä tullut hänen huuliltansa ja jota enempi ruoka ja juoma palautti jo puoleksi kadonneet elonhenget terveesti virtailevaan vereen, sitä epätoivoisemmalta näytti hän.
"Onko se hirveä, Charlotte?" kysyi hän kovin kummastuneena. "Ja sinä olet viettänyt melkein koko elämäsi semmoisessa paikassa!... Miksi et milloinkaan ole sitä sanonut?" Neiti kohotti olkapäitään. "Mitä valitukset olisivat auttaneet?" kuului jotenkin katkerasti hänen huuliltansa. Herra Claudius loi häneen ankaran ja läpitunkevan katseen, vaan ei lausunut sanaakaan.
Elise älysi nyt olevan sopivan hetken lausua varoittavat sanansa; hän tunsi nyt voivansa puhua hänelle avomielisesti ja hellästi sisaren tavoin ja tiesi myöskin totuuden kaikuvan hänen huuliltansa loukkaamatta ja pahoittamatta.
Päivän Sana
Muut Etsivät