Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 14. kesäkuuta 2025
Samassa tulee von Stöbern perä-ovesta ja joutuu äänetöinnä kohtauksen loppua katselemaan. WERNER. Maamme joka laaksosta Nyt nousee huokaus kuin sulta aivan; Siell' sykkii syömet, kyyneleitä äidit Ja vaimot vuodattaa ja morseimet. Oi, raskasta on, sydän sydämestä Kun riistetään, vaan isänmaamme oottaa, Ja pyhempää ei oikeutta oo.
Hänen sieraimensa kohoilivat levottomasti, silmät kiiluivat, ja rinnasta kohosi kamala huokaus. "Uusi yritys... uusi yritys", hoki hän. "Lautta on laskettava suoraan kallioon... muu ei auta... Onko täällä soutumiehiä?" kysyi hän ja vilkuili ympärilleen. Mutta soutumiehiä ei näkynyt, ja joku tiesi, että he olivat menneet taloon.
Syvä, ääntevä, pitkältä kestävä huokaus veti tässä silmän-räpäyksessä meidän kaikkien huomiotamme Arvid luutnanttiin, joka oli nukkunut sohvan toiseen nurkkaan, jossa hän mukavasti loikoili, nenä ylöspäin ja suu selällään. Tämä torven-toitotus oli ikään kuin lähtömerkki Julialle, joka punastuneena kiirehti ulos huoneesta.
Mutta vaikka hän koki tukehduttaa niitä, kuuli Richard, kuinka syvä huokaus nousi hänen rinnastaan.
Hän tahtoo ehkä nähdä, uskallanko mennä«. Kyösti lähti kulkemaan. Mutta nyt kuului syvä huokaus, syvempi kuin äsken metsässä. Kyösti huusi kovemmalla äänellä: «Onko siellä ketään? Vaan kun hän pitkän aikaa seisottuaan ja silmäiltyään ympärillensä ei mitään nähnyt, ei mitään, kuullut, rupesi pelko tuntuvammasti tunkeumaan häneen.
En ole tahtonut... Kero-Pietikin tietää kaikki..." "Semmoinen se oli hänen kristittynsä!" Hanna sanoi sen katkerin mielin, melkein kuin Kero-Pietiä syyttäen. Antti ei virkkanut siihen mitään, mutta raskas huokaus nousi hänen rinnastaan. "En ole heille pahaa pyytänyt", sanoi hän sitten. "En heitä vihannut, vaikka kuulin, mitä hommailivat Kero-Pietin kanssa.
Laulu loppui ja pitkän hengittämisen jälkeen, joka kuului kuin hurskaan kokouksen yksi-ääninen huokaus, astui esiin vanha mies, jonka lumenvalkoinen parta valui alas hänen mustan levättinsä päälle; ristiin naulitun haahmon juurelta otti hän maljan ja nostaen sitä huulillensa, suuteli hän sitä kolmasti pyhällä hartaudella.
Kotiin tultuansa ukko istahti vuoteensa laidalle, syvä huokaus nousi hänen rinnastansa, ja hän lausui itseksensä: »Yksin olen aina, aina yksin, tämä on oma syyni.
Tämä ei ollut ensimmäinen valtakunta, kuin poroksi muuttui, eikä myöskään ole viimeinen. Mutta Valtteri hiipi varovasti takaisin vuoteellensa lämpöisessä huoneessa, ja vaikka hän oli nähnyt paljon rääkkiä autiolla saarellansa, pääsi häneltä vielä, peitettä korville vetäessään, salainen huokaus: Onnellinen Robinpoika. Valtteri kuudennen kerran pulassa.
Katselin niin oudostellen ympärilleni, ja syvä, pohjaton huokaus hiipi esiin ahdistetusta rinnastani. Taaskin seisoin tässä salissa, joka nyt oli niin toisenlainen; pieni punainen sohva, missä se nyt oli? Kuinka monta sielukasta hetkeä olinkaan elänyt hänen kanssaan sen pehmeässä sylissä.
Päivän Sana
Muut Etsivät