Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 25. lokakuuta 2025
Vanloon käsivarteen nojautuen jätti hän hetkeksi kolkot muurit, joiden sisässä hän huokaillen oli kuluttanut paraimman osan ikäänsä, ja tunsi mielensä kummallisesti virkistyneen, kun hän luonnon vapauteen tultuaan hengitti kevättuulosten vilpeyttä rintaansa ja tähysteli rauhallista seutua, joka levisi hänen katseittensa eteen.
Henkivartijat saattoivat nyt kaariaukkojen kautta sisään useita mieshenkilöitä, joista osa oli hengellisissä, osa virka- ja osa sotilaspuvuissa. He heittäytyivät maahan Justinianuksen valtaistuimen eteen vapisten ja huokaillen. Jotkut aivan itkivätkin. Merkin saatuaan he nousivat ylös ja asettuivat valtaistuimen portaiden ääreen.
Kun ilta oli tullut ja vieraat jo lähteneet, istui äiti näin pidätettyjen ja pelastettujen lempitavarainsa keskellä ruokasalissa, kasvot itkusta punaisina, huokaillen ja toisella kokoon käärityllä nenäliinalla pyyhkien kyyneleitä, toisella, avonaisella, turhaan turistaen kovasta nuhasta tukkoon mennyttä nenää.
"Miksi te huokaatte? Sanokaa se minulle." "Minä ajattelin kuinka vähän tarvitaan tekemään ihmisiä onnellisiksi, mutta se vähä on yhtä vaikea saada, kuin koko hengenvoimansa uhraaminen johonkin suureen toimeen." "Se on hyvin viisaasti sanottu. Jokainen tavoittaa jotakin vähäpätöistä, josta ei kukaan muu kentiesi antaisi penniäkään. Mutta mikä se vähäpätöinen asia on, jota te huokaillen toivotte?"
Itseksensä hän arveli hartaasti huokaillen: Ei tuosta joutavasta riidasta mitään herukaan... Ja on tuota jo ollutkin toinenkin kerta! Sitä ajatellessansa heittäytyi hän hurskaaksi, ikään kuin siten painostaaksensa, että ei riitojen syy ollut hänessä.
Klairon huomasi sen ja vetääntyi taas huokaillen pois kuvastimeltansa ja rupesi taas kiivain askelin käymään edes-takaisin huoneessansa. Vihdoin, ollen kiivaimmassa kävelyssään, seisahtui hän keskellä huonetta olevan ison marmorisen pöydän ääreen.
Ei siinä tämmöisessä oppineessa seurassa tiennyt mitä muutakaan tekisi. Huokaillen jatkoi ruustinna: »Rovasti-vainaja taas... Hän niin monta kertaa surullisena puhui siitä, ettei osaa pyhiä kieliä eikä siis voi antaa seurakunnalle niin paljon kuin pitäisi.» Huoneessa oli niin omituinen pappilan tunnelma.
Tapahtuipa joskus, että hän täydessä humalassa tuli kylästä, tuli iloisena miehenä, rähisi kovin ja pasteeraili edestakaisin permannolla huviksi ja nauruksi sekä nuorille että vanhoille talossa. Mutta seuraavana päivänä oli hän taasen sangen sairas sekä sielun että ruumiin puolesta. Huokaillen, kädet ristissä, hän makasi tulisijan kartisella kivellä, ja sydäntä kaiveli kauhea katumus.
Mustiin puettu nainen ei tänne tultuansa ole ääntänyt sanaakaan eikä nostanut harsoansa ylös; tämä hänen äänettömyytensä vaikuttaa talonpoikaan niin mahtavasti, ettei hän enää uskalla puhutella häntä, olletikin kun hänestä näyttää siltä kuin rukoilisi tuo nainen aivan hiljaa. Hän vaikenee hänkin huokaillen silloin tällöin.
Se oli kuin nunnan kammio. Pieni eukko astui huokaillen vuoteen ääreen, kääri auki muutamia ohuita peitteitä ja tuttuja huiveja, yksitellen ... ja siinä olivat lapsen kuihtuneet kasvot ja kirkkaat, liian palavat silmät; pienet, lyhyet, valkoiset sormet levottomasti hypistelemässä huivin ripsuja ... muuten hän oli liikkumaton eikä näkynyt huomaavan mitään.
Päivän Sana
Muut Etsivät