Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 23. kesäkuuta 2025
Kohta istuttiin hyvämakuisen aterian ääressä, Timo kertoi Taavin asiaa, Lotta huokaili ja nosti väliin liinansa silmille, jolloin Nivalinkanen aina rohkaisi häntä: "Olkaa hyvällä mielellä vaan, kyllä tässä vielä kaikki kääntyy meille voitoksi ja iloksi!" Ja monen viikon perästä lensi taas hymy Lotan huulille.
Mutta joka aamu hän noustessaan huokaili ja välistä itki, sillä kaikki oli niin synkkää, ja hän pelkäsi jokaista uutta päivää. Hänen kahdeksantenatoista syntymäpäivänään oli äiti suoraan sanonut hänelle, että hänen piakkoin pitää mennä naimiseen.
Vaan olkoon miten hyvänsä, niin kuolkaamme kuin miehet." "Sepä ei laisinkaan hyödytä minua", huokaili herra Vanderstraten. "Tahdon mieluummin elää niin kauan kuin mahdollista. Oi, Nikolao, miksi saatoit hyvän isäntäsi näin tuskalliseen tilaan?" "Herkules ei ymmärrä miten elää ruuatta, taikka päästä tästä pois ilman taistelutta", virkkoi neekeri.
Eevastiina selitti lähettäneensä Oton hakemaan soppasiirappia, ja se nyt viipyy. Antti Juhana imeksi kotvan aikaa piippuansa ja murahti jo synkkänä: Olisitpa sinä itsekin joutanut sitä hakemaan, niin ei olisi viipynyt. Eevastiina huokaili asiaa sotkeaksensa jumalisena. Taas lisäsi Antti Juhana: Eivät tässä työt olleet esteenä... Sutisen akka käy päivätöilläkin ja kuitenkin ennättää ruuan laittaa.
Sitte äiti neuvoi häntä asettamaan sormensa oikein, sillä sen hän muisti niiltä ajoilta, jolloin hän itse opetteli, eikä kauvan viipynytkään, ennenkuin poika osasi soittaa kaikki ne laulut ja lapsenrallatukset, jotka äiti iltasilla hänelle lauloi. Pitkä aika kului tällä tavoin, ja Torger synkistyi päivä päivältä synkistymistään. Hän huokaili niin syvään penkillä istuessaan.
Mutta kuitenkin: joka sana sattui kuin isku; oikein se huokaili, johon se sattui. Ainoastaan lopulla oli räjähdys kuin hän tuli Björnholtiin.» »Kerro, Kerro!»
Ei tänään linnasta Saa köyhä palautua avutonna; Niin on hän säätänyt Ja lahjoja hän jakaa runsahasti." Miljutin huokaili Ja lausui: "mistä armo rahtinamme? Jokohan silmänsä Lie nähnyt jonkun noiden kauneutta? Oi, tänä iltana Sä nukut, veljein, uniin kultaisihin, Kun heräät huomenna Tytärtäs ainoata huudat turhaan."
Siinä huokaili ja tihkaisi hän yhden hetken, kaksi tuskallista hetkeä, ja levotonna korva odotti portaan ja porstuvan kolinaa. Yö kului aina enemmin, mutta ei kuulunut askeleita lähestyvän miehen. Nousi hän lopulta ylös, puki päällensä ja viritti pläkkisen, moninastallisen lyhdyn, aikeissa käydä etsimään kadonnutta.
"En, en, vaan tuo tuo puri minua," sopersi Anni pelosta vaaleana ja vapisten osotti hän vieressään olevaa käärmettä. "Mikä? Sano Herran nimessä mikä?" huusi hätään rientävä Tiinakin melkein yhtä säikähtyneenä, kuin Karja-Anni itsekin. "Käärme, käärme," huokaili tyttö tuskissaan. "Ettekö näe; tuo kyy paholainen tuossa?" "Voi hyväinen aika!
Mutta semmoista rakkautta ei ole maan päällä. Siksipä olkoonkin sinään, kuin nyt on." Pitkä äänettömyys alkoi, joka ikäänkuin vapisi pidätettyjen tunteiden painosta. Molemmat he tunsivat saapuneensa rajalle, jonka ylitse heillä ei ollut oikeus astua. Dosentti oli hyvin liikutettu, hän pyyhki moneen kertaan kädellään otsaansa ja huokaili syvään.
Päivän Sana
Muut Etsivät