Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 14. lokakuuta 2025
"Minua iloittaa, että sain sinut nähdä", lausui hovineuvos. "Mitenkä jaksaa äiti kotona? Joka päivä olen aikonut tulla häntä tervehtämään, mutta kenellä on sata rautaa tulessa, se ei aina joudu rakkaimpiakaan velvollisuuksiansa täyttämään." "Minä kiitän äitini puolesta suuresta kunniasta", vastasi tyttö. "Minä olen luullut isäsi olevan kuolleen ja että teidän täytyy työllä elatuksenne hankkia.
Yhtäkkiä lausui hän ystävällensä: "nyt muistan velikulta luvanneeni näyttää sulle Englannista nykyisin saamani verat; sinun on ne näkeminen, sinä joka sellaisia tavaroita tunnet. Ne ovat tuolla ylhäällä." Hän otti avaimen. Lepertäjä tahtoi ottaa turkkinsa, mutta hovineuvos sanoi sitä parin minutin kululla ei tarvittavan.
Sydän-yöllä tuli läpi itkenyt ja kiusattu rouva kolkkoon kotiinsa äitiänsä ja ystäviänsä näkemättä. Tämän toivon sulki hän sitten monta vuotta vaivatussa povessansa, kunnes hovineuvos eräänä päivänä ilmotti kaikkine perheineen tahtovansa muuttaa Ouluun ja heittää ruukin yhden vävynsä haltuun.
Hän ylisti aviosäätyä ja omaa onneansa, siksi että hovineuvos vihdoin savupilvestänsä keskeytti hänen: "hyvä kyllä, mutta sanoppa mistä saan minä sellaisen hame-enkelin? Neljäkymmentä vuotta olen sitä hakenut yhtätarkoin kun Diogenes ihmistä, mutta turhaan. Vaan koska tahdot minua naittaa, niin sanoppa nyt, otanko ensimäisen oikialta tai vasemmaltako puolelta tulevan naisen?
Se oli oikealta puolelta tuleva pieni poika. Samassa kuului taas askeleet. Se oli maanmies eukkoinensa ja tyttärinensä, mutta ne tulivat vasemmalta. Nauraen sanoi hovineuvos: "näethän nyt, veikko, että minulla ei ole naimaonnea, sillä tuo kaunis tyttö ei tullutkaan oikealta. Ystävänsä ei vielä ennättänyt vastata, kuin jo nuori rouvasihminen tulla sipsutti oikealta.
Kamreerin sydänalassa etoi iljetyksenä kaikki, mikä ihmiselle ikinä voi toisessa olla vastenmielistä: muisto epämieluisesta ylioppilastoverista, joka vain hädin tuskin oli ollut siedetty, tuo ponneton, tunkeileva savolaisnousukas, ihrapinta, huulilla ilmeetön, itserakas hymy, tuo aina myönnyttelevä »jopajoo jopajoo» harmaat silmät, jotka eivät koskaan katso suoraan mihinkään kietoo toverit asioihinsa, maksattaa heillä vekselinsä, häipyy sitten jonnekin Venäjälle sen sijaan, että rehellisten rappeutuneitten tavoin edes olisi mennyt Amerikkaan sukeltaa sieltä »virkamiehenä erityisiä toimenpiteitä varten», lainaa itsensä varmentamaan kaikkia laittomuuksia, nyt päässyt poliisimestariksi kotikaupunkiinsa, tulee tervehdykselle vanhan toverinsa luo kätyri, ilmiantaja, »hovineuvos Linnanen».
Pian oli hovineuvos valmiiksi puetettu Kustavin aikaiseen pukuun. Pieni juveli-sormus kiilsi hänen sormestansa. Suuren vanhanaikaisen peilin edessä asetteli hän vielä pukuansa, vääntäen hattua milloin oikealle milloin vasemmalle ja tarkasteli soreata muotoansa. Sitte huusi hän piikaa, joka autti hänen hartioillensa hienoimmasta verasta tehdyn tummansinisen kapan.
Fredrika oli nyt yhdeksän ajast'aikaa ollut minun kihlattuna morsiamenani. Hurskas, herttainen tyttö, mutta yhtä köyhä kuin minäkin. Hänen isänsä oli ollut hovineuvos, mutta oli tehnyt konkurssin ja pian sen jälkeen äkillisesti kuollut. Vanha äiti eli pienessä kaupungissa Puolan rajalla niukoissa oloissa. Hän oli liian köyhä, pitääksensä tytärtään luonaan.
Kerran pakotti tarve minun isäs kuoleman jälkeen etsimään apua ja neuvoa varakkaalta sukulaiseltani, mutta hänpä sulki ovensa ja sydämensä köyhältä leskeltä. Nyt häntä en enää tarvitse." Samassa nähtiin hovineuvos muhkeassa puvussaan käyvän ikkunan ohitse portista sisään.
VINQVIST. Oh, herra hovineuvos, kyllähän se on tunnettu että se on herra hovineuvos, joka MILLER. Hm! No, kyllä minä puolestani koetan mitä voin. Muuta en voi sanoa. VINQVIST. Kiitoksia nöyrimmästi lupauksesta! Pyydän muistamaan nimeäni: Entinen ravintoloitsija Vinqvist Wiipurista. Minulla on kunnia. Soupe
Päivän Sana
Muut Etsivät