United States or Tanzania ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja hänen rikoksensa näytti nyt niin hyödyttömältä, niin tyhmältä, että hän jäi suu ammollaan seisomaan, hiukset nousivat pystyyn hänen päässään, ja hän hikoili kauhusta sekä vetäytyi taaksepäin kuni kummituksen tieltä. "Siinä on tiedonanto työväelle", sanoi Beauchêne. "Me naulaamme sen porttiin." Constance tahtoi olla urhoollinen, hän meni miehensä luokse ja sanoi: "Tee se itse.
Mutta kun he viimeiseltä mäen rinteeltä näkivät vähän matkan päässä pienen mökin ankkalammikkoineen ja pumppukaivoineen ja pienen ruman miehen, joka siellä hikoili suurella maalarinsudilla sivellessään rumaa, likaisenkeltaista muuria, silloin synkkenivät äkisti Ellen-Lisbetin kauniit kasvot, ja oman suuren onnensa tunnossa nojautui hän nuorukaista vasten ja kätki nyyhkien päänsä kellertävän kähäräparran alle: "Reetta, Reetta-raukka!"
Nimismies tuskitteli, hikoili ja puhki; ovella kuunteli Svenonia rouva, jonka joka jäsen vapisi. Oi, Jumalani, huokasi vihdoin Svenonius ja heitäikse tuolille istumaan, tämä on liikaa ... liikaa minulle, joka olen rakastanut tätä nuorukaista niin lämpimästi, minulle, joka hoitelin hänen sieluansa lapsuudessaan, niinkuin puutarhuri hoitaa hentoa liljaa!
Eikö hän ollut tässä siunatussa kuumuudessa, selvällä, pölyisellä maantiellä kuljeskellut Kornelian kanssa ja täyttä totta kertonut hänelle yhtä »unelmaansa». Hän oli »kaivanut ylös ruumiita» keskipäivällä ja vielä semmoisena päivänä päällepäätteeksi, jolloin hikoili erikoisitta ponnistuksittakin. Häneltä oikein selkää karmi, kuin nyt perästäpäin sitä ajatteli.
Melkein häntä vähän säälitti, kun näki, missä tuskassa kavaljeerinsa oli puheenaineesta. Näin hän alkoi. Rykäisi ensin; sitten: »Täällä on paljon väkeä tänään.» »On.» »Ja kovasti kuuma.» »Niin.» »Mutta ulkona onkin niin leuto ilma nyt.» »On.» Pieni pysähdys; poika parka väänteli ja käänteli ruumistaan; tempoili viatonta hansikastaan, hikoili ja puhkaili.
Täytyi koettaa noudattaa seuraelämän tapoja, ja kun niihin oli tottumaton, kävi se vaikeaksi. Ei tiennyt oikein, kuinka istua, kuinka olla; mitä puhua, missä ja millä tavalla pitää käsiään. Ja niin siinä hikoili ja puhkaili, että se vasta hirveätä. Muuttui sitten vielä jäykäksi ja kankeaksi kuin puuhevonen.
Iivana oli tyytyväinen, hörppi, hikoili, hymyili ja puheli: Tuo ei paljon... Kriivennikka, tarkoitan, ei paljon... Ja äkkiä hän kysyi: Entäs paistin?... Jos milloin herkuttelemaan rupeaisi, ottaisi?... Paljonko pitää?... Eh? Ja taas laski Annushka: No paisti? Se on jo toista! Ei sama kuin borshi... No kuin paljon?... Eh?
Raju tuska hänet valtasi; olisi tahtonut huutaa, vaan ei voinut, tahtoi paeta tiehensä, mutta ei saanut jalkaa nostetuksi; hän oli, kuin kiini lyöty, silmissä kaikki pyöri, kaukaa kuului surinaa, suhinaa ja huutoa, alttaritaulu nousi ja laski, kuin meren aalto, kuva kääntyi ja tuijotti... Pappi luki yhä kiivakammin ja hikoili; samassa kun Bergljot vaipui alas matolle, oli pappi joutunut siunaukseen.
Katru lähti ulos. Kirri parka oli kovin vaikeassa asemassa, noiden alinomaisten juorujen helletten keskellä. Oikeen hän hikoili Katrun ulos mentyä. Hän väänteli käsiään ja mumisi itseksensä. "Mitähän tästä asiasta viimein tuleekaan? Huh, huh! oikeenpa päätäni ppörryttää.
Nainen taputteli niitä lähestyen miehiä tottuneen vuoren-kulkijan askeleilla. Häntä seurasi raskas-jalkainen miehenpuoli, joka hikoili ja ähkyi liiallisesta ponnistuksestaan. "Rakkaat opastajat, te matkustavaisten uskolliset ystävät, minä olen teidän maassanne syntynyt ja kasvanut, ja me etsimme kahta herraa, jotka ovat kulkenet vuoren-solan kautta ja aikoivat majataloon illaksi."