Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 13. heinäkuuta 2025
Silloin hiivin puutarhasta ja palatsista ja riensin pitkin kaupungin pimeitä katuja faventiniläiselle portille. "Onnellisesti pääsin vartioiden ohi kaupungin ulkopuolelle ja lähdin juoksemaan pitkin tietä yötä ja kurjuutta kohti. "Mutta tiellä tuli minua vastaan sotilaspukuinen mies. "Kun aioin mennä hänen ohitsensa, tuli hän äkkiä minua päin, katsoi minua silmiin ja laski kätensä hartioilleni.
He uhkasivat minua pyssyllä ja huusivat, että nyt he tiesivät, missä minä asun. Jollen minä nyt lähtisi täältä, he tiesivät, missä minä olisin. Silloin kauhistuin ajatellessani teitä, mutta sitten sisuni kuohahti, ja arvelin parhaaksi tehdä heistä lopun. Sen vuoksi hiivin heidän jälkeensä vaaniakseni hyvää tilaisuutta. Sitä en saanut, ennen kuin he olivat lähdössä lautalla joen yli.
Minä löin oven kiinni ja juoksin kuin hullu huoneitten lävitse, vedin kengät jalkaani ja hiivin portaita alas. Olin juuri ehtinyt sulkea salaoven ja mitä viattomimman näköisenä istahtaa tuolille, kun Ilse astui sisään. "Minun täytyi mennä aina pihalle asti, löytääkseni luutaa!" lausui hän.
Mutta siitä päivästä aikain tuli muutos. Ensin en sitä ollenkaan huomannut, sillä minusta oli niin kummallista kaikki mitä ympärilläni tapahtui. Koko kesän olin juossut ulkona, mutta nyt olisin tahtonut olla pirtissä ja leikkiä siellä. Mutta minut käskettiin aina pihalle leikkimään. Siellä oli kylmä, jalkojani paleli ja käteni menivät konttaan. Hiivin siis uudelleen tupaan.
Pöydällä hänen vieressään oli sama revolveri, jota hän jo pari kertaa ennen oli minua kohtaan ojennellut; sen vieressä oli patroonasäiliö ja lompakko. Uusi uhkarohkea päätös oli samalla kypsynyt aivoissani. Minä hiivin hiljaa kuni hiiri huoneesen ja olin pian pöydän ääressä. Yhdellä sivalluksella olivat lompakko, revolveri ja patroonasäiliö merimiespaitani povessa.
Minä hiivin sinne varpaillani. Huoneeni oli toisessa kerroksessa, ja akkuna oli muuanta takakatua päin. Minä nostin kättäni avatakseni akkunaa, hyvin tietäen että henkeni riippui tästä tempusta. Murhaajaluolassa on tavallisesti valvovia silmiä ja tarkkoja korvia; jos akkunan reuna vähänkin narahti, jos saranat kitisivät, olin ehkä turmion omana.
Hermostunut haaveilevaisuuteni oli, kuten myöhemmin olin huomannut, jossakin yhteydessä kuunvaihdoksen kanssa. Sellaisina aikoina vaikuttivat mainitut paikat minuun vastustamattomalla vetovoimalla; salaa minä hiivin pois yksinäisyyteen ja saatoin istua siellä tuntikausia, vaipuneena kaikenlaisiin mielikuvitukseni luomiin hämäriin haaveiluihin.
Koko muulle mailmalle minä olin vähäinen tuittupäinen, neljätoistavuotias tyttö; Nixille minä olin hallitsia, suojelia, kaikki. Meni viikkoja, ennenkuin minun oli mahdollinen tulla sisään pää-oven kautta, jossa hänen oli tapa odottaa minua miettivillä silmillänsä ja ilon huudoilla hypätä minua vastaan. Minä hiivin sisään puutarhan portista.
Ritari, ritari! RISTIRITARI. Ken huutaa? Ah, te, Daja! DAJA. Hiivin hänen ohitseen. Vaan vielä meidät nähdä vois hän, siinä kun seisotte. Mua lähemmäksi tulkaa puun taa siis tänne. RISTIRITARI. Mitä siis? Mik' on noin salaperäistä? DAJA. Niin, salaisuushan mun tänne toi ja kaksinkertainen. Mä yksin tiedän toisen toisen taas te yksin. Jospa vaihtokauppaan käymme?
Mutta pojat, jotka pelästyivät nähdessään ihmisen omituisessa puvussa ja päässään hattu, joka loisti sadoista säkenöivistä kivistä, rupesivat huutamaan täyttä kurkkua ja tekivät matkaa alas niin nopeasti että ne saapuivat alas Sandvigiin ainakin tuntia ennen kun minä; sillä minä hiivin hiljaa eteenpäin hinaten perässäni haavoittuneita jalkojani.
Päivän Sana
Muut Etsivät