Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. heinäkuuta 2025
Ja tuimasti tuijoittelevat, harmaat silmät näyttivät miltei täyttävän kymmenen sen vertaa sijaa kasvoissa, mitä niille on tavallisesti suotu ihmisen ulkomuodossa. »Antakaa hevosenne pojalle», virkkoi Ranald Mac Eagh; »siitä riippuu henkenne.» »Voi, voi!» valitti tuskastunut soturi. »Hheu! niinkuin meillä Mareschal-kollegiossa oli tapana sanoa.
Kotimatkalla juoksin teidän tallin kautta ja päästin hevosenne tallista ulos, siinä tarkoituksessa, että luultaisiin voroja paikkakunnalla liikkuvan. Sitä olen itsekin ajatellut, että minussa oli vähän hassunvikaa silloin, enkä minä ymmärrä itsekään, mikä minua vaivaa.
"Ja sadassa vuodessa päiviä." "Onko tuo teidän oma hevosenne?" Topias ilosilmin katseli ylen lihavaa hevosta, joka seisoi valjastettuna työreen edessä. Reessä oli kirstu, joku tuoli, pöytä ja sänky. "On, kyllä hevonen omani on" ääni oli puoleksi kerskaava, puoleksi nauruinen "mutta talli, jossa sitä hoidan, on vielä vieraan." "Sepä se."
»Sennor,« sanoi hän, »vielä on aikaa, antakaa minun lähteä, yö on suotuisa ja jos teidän hevosenne ei vastaakaan minun huutooni, on minulla kumminkin niin monta tuntia yötä edessäni, että päivän tultua jo olen kaukana kojoteerojen näkyvistä.« »Tuhannet kiitokset, sennor Vicente,« vastasi nuorukainen, »mutta ei kukaan muu kuin minä itse voi varmasti tavoittaa oivaa Krusaderiani tuolla alhaalla.
Viimein hän kohotti päänsä ja sanoi varmasti: »Nämä muut vaatimukset, maata talonpaikaksi, polttopuuta talon tarpeeksi, niittyjä niittää elukkain konnuksi, eivät ole mitään, ainoastaan ne hirsipuut, kun noita soita on noin paljon. Mutta jos nuo hevosenne panette kauppaan, niin olkoon menneeksi kahdeksankymmentätuhatta, käyköön sitten syvin tai matalin.»
Kun kreivitär eräänä iltana kotiin palatessa kannusti tammaansa, iskien sitä kylkiin ja taas äkkiä pysäyttäen sen, kuului Julien useita kertoja sanovan hänelle: Varokaa, varokaa! Hevosenne voi hurjistua! Siihen vastasi kreivitär: Yhdentekevää. Ei se teitä koske. Ja hänen sanansa kaikuivat avokentällä niin kimakkoina, kovina ja selvinä, että ne olivat kuin ilmaan naulatut.
Ah, ruhtinatar, sanoi hän vähän suhisevalla, pehmeällä äänellä, minä olen lohduton, totisesti perin lohduton. Voi mikä pulma! Jos minun hän oli sanomaisillaan hevosen nimen, mutta pidättihe kultaraudikkoni tänään voittaa teidän heponne, niin te varmaankaan ette koskaan anna minulle anteeksi. Toiselta puolen, jos minä en ensinnä ehdi perille, niin te ehkä sanotte, että minä tahallani annoin teidän hevosenne voittaa. Ja nuori, kaunis luutnantti näytti niin onnettomalta siitä hirveästä velvollisuuksien ristiriidasta, että neiti Hanna hymyili ja Helena Nikolajevna myös hymyillen sanoi ystävällisellä äänellään:
Hän oli itse mukana laittamassa, ettei saanut tulla mikään kohta huonosti, ja koetteli omin käsin ajopelien jokaisen solmun ja liitoksen. Ajakaa hevosenne leipuri Saliniin, siinä ovat meille tuttuja, neuvoi Hälinen, Hiljan isä. Mitäs ne siihen menisivät, huomautti Auvinen. Onhan meillä vakituinen kirkkopaikka suntiossa. Kylläpähän me osataan, sanoivat tytöt ja lähtivät ajaa heilettelemään.
"Tässä ratsupuvussa voitte olla mikä matkustaja hyvänsä, ja meidät otaksutaan maanviljelijäksi renkineen. Tässä on hevosenne. Pistoolit ovat laukussa, ja nyt meidän täytyy lähteä, muuten voi olla liian myöhäistä." Minä olen ollut sangen monessa seikkailussa elämässäni, vaan kuitenkin muistan selvään tämän ratsastusretken.
Näyttää siltä kuin herra ei olisi suuri juomari. Te ette ole antaneet hevosenne kylläksi levätä," lisäsi hän äkkiä. "Minun on kiire. Mitä olen velkaa?" "Ettekö tahdo mitään muuta?" kysyi ravintolan isäntä. "Ryypyn paloviinaa ennenkuin lähdette sateesen?" "Ei mitään enää. Mitä olen velkaa?" "Noh tulettehan sisään vielä hetkeksi jalkojanne lämmittelemään!" "En tule.
Päivän Sana
Muut Etsivät