Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 1. kesäkuuta 2025
Hän huokaa ja heittäytyy selälleen makaamaan, korkealle tyynylle, kädet pään alle, kyynäspäät pystyssä. Näin hän makaa kauan-kauan. Henrik on heräävinään. Uuno sammuttaa kynttilän, kääntyy seinään päin ja parin minutin päästä nukkuu. "Ei ole epäilemistäkään", ajattelee Henrik, "Uuno on rakastunut, on ollut jo ennen minua." Ensin oli Henrikistä kaikki niin kummallista ja uskomatonta.
»No siitä älä nyt enää välitä, Kalle», sanoi Frits, »mutta nyt meidän täytyy saada selko Henrikistä, jotta saamme yösijan hänen luonaan.» »Aivan niin, mutta poiketaanpas ensin tuonne sisälle. Siinä on kinkku ikkunassa ja sinne minä tahdon mennä, sillä olen nälissäni kuin susi; en ole syönyt mitään koko päivänä.»
Niin he menivät viimeisen kerran kukin huoneihinsa, Henrik ja Uuno saliin yhä samalla tavalla syrjään työnnettyjen kukkien ja huonekalujen väliin laitettuihin vuoteihin, ja Henrikistä tuntui lystiltä, että he kohta Uunon kanssa taas matkustavat. Seuraavana päivänä jo varhain seisoi hevonen valjaissa pihalla ja Henrikin ja Uunon kapsäkki oli sidottu nuorilla istuimen taakse.
Mutta hämmennys ja epätoivo syntyi vaan siitä, etteivät ihmiset, kotoiseen munankuoreen tottuneina, ja sen jätettyään, olleet vielä katsahtaneet ympärillensä eivätkä nähneet uuden elämänmuodon sytyttävää suuruutta. Henrikistä näytti, että tämä aika oli suuri uudestisyntymyksen aika, suurin ylimenon aika, mitä maailmassa vielä koskaan oli ollut.
Henrikistä tuntui selvästi, että pitäisi mennä vasemmanpuoliseen, mutta hän tahtoi olla viisaampi ja päätti mennä oikeanpuoliseen, koska se näytti suuremmalta ja sieltä jyskyi enemmän. Takinliepeitään ja käsiään varoen hän koetti avata nokista ovea kaukaa etusormen ja peukalon avulla, mutta kun se ei auennut riuhtasi hän sitä koko kädellään.
Mitä harvemmin asuttu seutu on, mitä vähemmin ihmisiä yhdessä paikassa asuu, sitä vähemmin heitä haluttaa antaa toinen toisensa olla rauhassa. Kevät kului ja siellä täällä kuiskattiin nurkissa. Kesä tuli ja puhe kiihtyi Ellenistä ja Henrikistä. Olivathan molemmat täysikasvuiset.
Kulkiessaan sateessa Henrikistä tuntui kaikki tyyni niin juhlalliselta ja totiselta. Gabrielin sankarillinen rohkeus ja nurkumattomuus hämmästytti häntä. Siinä oli jotakin ihan uutta hänelle.
Hän piti suurena voittona, ettei hän katsahtanut, josta hän iloitsi vielä seuraavana aamuna. Ja ensi kerroilla se oli jo paljon helpompi, ja sai ryhtyä vaikeampiin. Melkein vaikeinta oli Henrikistä puhua luonnollisesti Hannan kanssa, niinkuin he puhuivat silloin kuin Hannan puolelta ei vielä mitään ollut.
Merkillistä tässä kaikessa oli Henrikin kokemusten ja tunteiden täydellinen yhtäläisyys, joka jokaisessa Hilman kertomuksen käänteessä huokui häntä vastaan; mutta vieläkin suuremmassa määrässä se, että Hilmakin oli jo lakannut toivomasta entisyyden uudistumista. Hän tuntui Henrikistä olevan tässä suhteessa paljon pitemmällä kuin Henrik.
Kun tähän tulee lisäksi, että kevät oli ihan jo käsissä ja siis saattoi minä päivänä tahansa odottaa Uunoa Viipurista heidän lähteäkseen yhdessä pohjanmaalle äitiä ja Johannesta katsomaan, niin alkoi Henrikistä näyttää ikäänkuin kaikki olisi nyt selvinnyt ja valennut, ja kaikki vaikeat miettimiset ikuisiksi häipyneet hänen tieltään. Ja oli vielä kolmaskin seikka, joka Henrikistä tuntui hauskalta.
Päivän Sana
Muut Etsivät