Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Perille tultuamme laskimme kantamuksemme pihalle ja ukko arveli: Sopiihan se hyvin, että Mari tuopi meille kaikki tavaransa, koska täällä jo on hyvä joukko ennestäänkin. Se puhe tarkoitti sitä, että meidän jyvämme olivat Vierimän aitassa, samoin kuin myös äitini liiat vaatteet. Vaatteita oli näet vielä jälellä hyvä joukko semmoisia, joita äitini Helmikankaan tyttärenä ollessansa oli laittanut.
Sen minä vallan hyvin tiedän, sanoi Saara, mutta koettakaapas saada häntä tunnustamaan, sanokaa, että teillä on kyllä näkijöitä, jotka tulevat todistamaan, jos ei hän hyvällä tunnusta. Nimismies käveli takaisin laattialla muutamia kertoja hyvin ajatuksissansa, sitten hän äkkiä sanoi: Lähettäkää tuo pieni poika käskemään Helmikankaan Jaakkoa tänne.
Hän veti kuitenkin hian kätensä päälle ja sanoi: Nyt saatte mennä matkoihinne, mutta Helmikankaan pojan pitää tulla tänne huomenna. Minulla on puhuttavaa sinun kanssasi. Nyt huomasin tyttöjen kertoneen hänelle, että minä olin Helmikankaan poika, ja minä sanoin hänelle nöyrästi jäähyväiset. Sitten me läksimme etsimään karjaamme.
Kuitenkaan en minäkään sanonut mitään, kuka olin, ennenkuin oppaani, isäntä, sanoi heille, että olin Helmikankaan Marin poika. Silloin suhahti Pirjo-muori tyttärensä korvaan jotakin, ja tytär vastasi hänelle ääneen, ettei se mitään tee. Samalla rupesi hän laittamaan ruokaa pöydälle, ja minä ja isäntä saimme syödä; mutta kumpikaan emme paljon ruokaa kuluttaneet, kun olimme jo kotona kyllin syöneet.
Mutta ennenkuin ehdimme huoneestakaan lähteä, tuli Helmikankaan isäntä emäntinensä, poikinensa ja tyttärinensä pihaan. He olivat kahdella hevosella kulussa, isäntä istui emäntinensä ensimäisissä kärryissä, poika Jaakko ja tytär Kreeta toisissa.
Hän on polttanut Maria Helmikankaan mökin viime tuorstaina ja päästänyt tämän Vierimän hevosen tallista niittyyn. Sen hän on itse minulle tunnustanut ja onhan siihen vierasmiehiäkin, vastasi nimismies. Kyllä minä sen pian uskonkin, sillä hän on hyvin vallaton ja ylimielinen, eikä sille ole ollut minun sanastani mitään apua, hän kun on kaiken ikänsä ollut äitinsä lempilapsi.
Kesä oli parhaassa kukoistuksessansa. Tavallisia kesätöitä toimittelimme entiseen tapaamme ja asuimme Vierimällä. Helmikankaan väen kanssa emme paljon asioineet, ainoastaan puhua kuulimme, että emäntää usein vaivasi itku ja hammasten kiristys, kun hänen lempilapsensa oli jätetty ulkomaalaiseen laivaan Raahessa. Niin kerrottiin.
Siinä oli alla hyvä piilopaikka talven aikana. Varsinkin jos tuiskuisena yönä sinne jotakin piiloon sai, niin siellä se pysyi. Mutta kevään tultua, kuu lumi suli ja minä isäni kanssa siitä sivu kuljin, satuin minä tirkistämään kiven alle. Siellä näin minä arkun, jonka isällenikin osotin. Isäni tunsi kohta arkun, että se oli meidän talomme entisen omistajan Jaakko Helmikankaan oma.
Noin tunnin ajan odotettuamme kuulimme hevosella ajettavan pihaamme, ja ennen kuin ehdin mennä katsomaan tulijaa, astui ovesta sisään, säkki seljässä, Helmikankaan isäntä. Hän heitti säkin uunin viereen permannolle ja sanoi: Jaksan minä, näen mä, vielä kantaa tynnyrin rukiita kärryistä huoneeseen, en minä vielä niin lamassa ole. Siinä on, Mari, rukiit.
Pesutuvan vieruskamarin asukkaat: iso-isäni Pietari Pietarinpoika Helmikangas, syntynyt Helmikankaan talossa, ja hänen vaimonsa Amalia Helmikangas, syntyisin Okeroinen, syntynyt