Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. heinäkuuta 2025
Hellman itse on lähtenyt Ruotsiin lihoja viemään; hänen rouvansa seisoo leivintuvassa pihan toisella puolella. Palvelustyttö keittää siellä talia. Tuo leivintupa ja kamari, missä kreivi G. asuu, ovat vieretysten. Kreivin akkuna on Hellmanin pihalle päin. Kaksikymmentä syltä hänestä kiehuu tali. Mutta tuohan on kaikki tavallista? On. Vaan mökissä vähän matkaa Hellmanista on asukas.
Muita ei enää näkynytkään, he olivat jääneet heistä kaikista jälkeen. Mutta siitä he eivät välittäneet, perillä kumminkin yhtyisivät toisiin, ellei ennen. Anni vilkaisi taakseen, hän oli kuullut askeleita. Tytöt, tytöt, hän suhahti. Mitä nyt? Muutamat heistä kääntyivät katsomaan. Lehtori Hellman ja Korner! Kävellään sukkelammin, ettei pöly kohoa heidän silmilleen.
Ja itse huultenkin hymy ja nauru, ne eivät ole muuta kuin päivän kuuma, auringon väsyttävä loiste ennen alkavaa ukkosen myrskyä. Aningaisten mäellä Turussa oli vähän matkaa maallepäin siitä, missä siihen aikaan porvari Hellman asui, vähäinen mökki, josta aika ja ilma olivat vieneet kukin osansa.
Mutta minkätähden ei lehtori Hellman kysynyt häneltä ainoatakaan kertaa uskontotunnilla ja minkätähden hän vältti katsomasta häneen päinkään? Oliko suuttunut jostain? Vaan mistä? Selma ei voinut ymmärtää syytä, hän tuli kuitenkin levottomaksi. Hän meni seuraavalla väliajalla eteiseen, jolloin lehtori menisi naistenpuolelta pois.
Olihan se kaunis, sanoi lehtori, ja siitä he johtuivat puhumaan kirjallisuudesta ja molemmat he olivat yhtä mieltä siitä, ettei realistinen kirjallisuus kelvannut mihinkään. Mutta sen aika onkin jo ohitse, sanoi lehtori Hellman tyytyväisyydellä, ihmiset ovat jo kyllästyneet ja haluavat taas runoutta ja kauneutta. Joitakin vuosia vielä ja Zolan nimi on unohdettu.
Lieneekö mikään liian suuri Hälle, Jok' itsens antaa tavaroinensa? Siis juoskoon Herran hyvyys uusin virroin Kotiisi, sydämesi sisällen, Ja suokoon sulle Herra, mitä pyydät, Ja vielä paljo muuta yli sen, Siks että kerran jälleen miten nytkin, Vaan silloin satamassa autuuden , Saat laulaa: "Tähän asti Herra auttoi, Ylistys, kiitos Herran nimellen!" Kirj. Juho Hellman Kas sitä lajia kaljaa!
Lehtori Hellman sen huomasi, Selma oli varma siitä, sillä hän useasti katsoi heitä kohti siellä muiden opettajain kanssa puhellessaan. Kotiin tultua Selma heti purki hatustaan koristeet pois ja seuraavana päivänä hän pani yksinkertaisimman leningin päälleen ja kampasi hiukset otsalta sileäksi.
Annin silmissä välähti ja omituinen piirre ilmestyi suupieliin. Kuinkas te olette jääneet muista jäljelle? kysyi lehtori Hellman, vai nukuitteko niin pitkään, että myöhästyitte? Ei me toki nukuttu, hymyili Selma. Ja eräs tytöistä, Hilma Veijola, rohkaisi luontoaan, rykäisi hieman ja oli puhuvinaan muka ujostelematta, ehkei voinutkaan aivan tyyten ääntään hallita.
Mutta kaikista surkuteltavin on juuri naiskysymys, sillä se hävittää perhe-elämän ja turmelee koko naissuvun. Hävittää naisilta sen, mikä heissä juuri on kaunista ja hyvää, heidän nöyryytensä, heidän siveytensä ja heidän ihanteellisen katsantotapansa. Tytöt olivat pelkkänä korvana. Lehtori Hellman osasi aina puhua niin, että se tunki läpi luiden ja ytimien.
Mutta oli hänessä itsessäänkin paljon vikoja, turhamaisuutta varsinkin. Kuinka hän nytkin oli ollut hyvillään somista kengistään, sirotekoisesta leningistään ja siitä, että tiesi olevansa muita kauniimpi ja etevämpi. Mitä, jos lehtori Hellman sen tietäisi! Hänen tuli paha olla. On niin vaikeata, hän alkoi omien ajatuksiensa jatkoksi, nuorena ei aina tiedä, mitä tulee karttaa, mitä ei.
Päivän Sana
Muut Etsivät