Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. kesäkuuta 2025
»Pois silmistäni, roisto!» huusi hän sivuuttaen vallan ällistyneen Kristianin ja häviten kamariinsa, jonka oven hän löi kiinni, sulkien sen reikeliin. Entä kuningas? Kruunun ja puolisonsa oli hän jo menettänyt. Nyt menetti hän myöskin rakastajattarensa. Nolona laskeusi hän alas portaita ja hävisi näkyvistä. Pieni kuningas. Mikä tenhovoima onkaan sanassa kuningas!
Ymmärryksen valo välähti samassa neekerin kasvoissa, ja sitten alkoi hurja pako. Sanomatta sanaakaan, äänetönnä, niinkuin tiikeri hyppää villiä koiria pakoon, yhdellä ainoalla pitkällä, pehmeällä harppauksella, aivan kuin hän olisi ollut haavoittumaton ja terve, hän kääntyi ja hävisi ruohikkoon. Se sulkeutui hänen jälkeensä, mutta kun hän juoksi, risahtelivat oksat ja lehdet hänen jalkainsa alla.
Pankaamme se tasan, niin minä kyllä kannan oman osani. Mutta toiset nauroivat hänelle ja sanoivat, että hän oli saanut aivan oikein nenälleen. Silloin suuttui hän niin, että hän tempasi äkeänä kantamuksensa, jonka hän äsken oli harteilleni sälyttänyt, ja hävisi joukostamme. Hän oli ensimmäinen, joka jätti minut.
Kun nuoren parin asunto ei aina ollut niin puhdas, niin hyvin järjestetty ja malliksi kelpaava, että hän olisi voinut ylpeillä sen aikaansaamis-toimestansa, niin hän vähitellen hävisi sieltä kokonaan; ja jos rouva Sören joissakin yksityisissä tapauksissa meni häneltä pyytämään neuvoa, oli rouva Olsen niin kopea, ett'ei nuoren rouvan mieli tehnyt monesti häntä vaivata.
Ei hän tuntenut pelkoa eikä omantunnon vaivoja, vaan häntä suututti rakastajansa miehuuden puute, joka suuttumus vihdoin heltyi unen helmoissa samassa kun kaiku viimeisestä jyrinästä hävisi kolkossa synkeässä yössä. Aamu, joka seurasi tätä yötä, oli synkkä ja sumuinen. Päivä ei ollut paljon valoisampi. Ellen istui tarhassa kivi-vati sylissä ja noukki siihen palkoja. Henrik seisoi hänen edessänsä.
Vihdoin ikävystyi hän odotukseen, menetti toivonsa ja hävisi sieltä etsiäksensä surujensa lievennystä taipuisampien naikkosten luona milloin missäkin. Niinkuin monet muutkin, jotka kerran ovat sydämensä ihanteen menettäneet, etsi hän sitä silmittömän hurjasti kaikkialta.
Siinä on teille sauva, sanoi hän antaen Nehljudofille sauvansa, jota hän oli käyttänyt ja joka oli häntä pitempi, ja lotskuttaen suurine saappaineen hävisi hän pimeyteen naisten kanssa. Hänen äänensä kuului vielä naisäänten joukosta sumusta, kun portti taas rämähti auki ja aliupseeri tuli pyytämään Nehljudofia upseerin puheille.
Ja katso, nyt se hävisi tuon niemen taakse, vielä näkyi mastoa vähän, ja sitten se oli poissa. Ainoastaan paksu tukehduttava savu kierteli rantaa myöten ja vaipui mereen kuin suruhuntu. Kaikki oli hiljaa. Miehet palasivat jokapäiväiseen työhönsä, puhuen niistä, jotka olivat lähteneet, ja niistä, jotka olivat jääneet.
Hän pelkäsi, ettei hän vaikuttanut hänessä mitään. Samassa määrässä kun kesä kului, väheni myös Margretan iloisuus, joka siellä kotona oli ollut niin vilkas; hänen poskeltaan hävisi osa sen punasta ja silmästä osa sen loistosta.
Vanhat souti, päät vapisi: eipä vielä matka eisty. Siitä seppo Ilmarinen itse istui soutamahan: jopa juoksi puinen pursi, pursi juoksi, matka joutui. Loitos kuului airon loiske, kauas hankojen hamina. Soutavi sorehtelevi: teljot rytkyi, laiat notkui, airot piukki pihlajaiset, airon pyörät pyinä vinkui, terät teirinä kukerti, nenä joikui joutsenena, perä kaarskui kaarnehena, hangat hanhina havisi.
Päivän Sana
Muut Etsivät