Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 25. syyskuuta 2025
Ja hän kuiskivi vallassa tenhon tuon: »Pääkaupungin näätkö sa keskeltä suon? Mä tänne Tukholman uuden luon, mi pitää silmällä tsaarin.» Horn kumman kuulee, hän hätkähtää. Mut Kustaa Aadolfin nousee pää, hänen leijonamielensä lennähtää, sen tähtihin sinkoo säen, ja kansojen kohtalot näkee hän: maan suuren pieneksi piirtyvän, mut onko se Ruotsin vai Venäjän? Hän virkkaa: »Huonosti näen.
Jotakin salaperäistä, jotakin, jota Helena ei ollut koskaan tuntenut, ei koskaan kokenut, heräsi eloon hänen sielussaan. Hehkuva puna poltti hänen poskiansa, kuin hänen kiihkeä laulunsa päättyi. Horn oli hyvin liikutettu laulusta. Hän samoin kuin niin moni muu ei rakastanut musiikissa taitoa eikä taidetta, vaan sitä aivan sinänsä.
Jos tahdot, niin ryhdymme selittelemään oloja ja henkilöitä pataljoonassa. Horn mielihyvällä suostui ehdotukseen.
Hyvät ystävät! huusi hän hyvillään siitä, että tuo sisällä oleva ylimys sai ainakin maksaa jotakin ylpeydestään, hänen ylhäisyytensä kreivi Horn katsoo syntyjään suomalaisena olevansa velvollinen omalla kustannuksellaan elättämään äsken Suomesta saapuneita pakolaisia ja tarjoaa heille maksuttomat asunnot ja elatuksen Fågelvikissä, Stjernebergissä ja Hvitvikissä, missä he vain mieluimmin tahtovat ruveta asumaan.
Paukaus, vähä valkoista savua, hän on ampunut luodin läpi sen pään. Voi, viimeinen, mitä näin, oli sammuvat silmät, veripunainen kieli ja valkoista vaahtoa hiekalla. Ja ylivoimaisen surunsa painosta heittäytyi poika parka tenhottomasti oljille. Antakaa minun olla, antakaa minun olla, muuta hän ei saanut sanotuksi. Tulkaa, sanoi Horn jyrkästi, jättäkäämme hänet rauhaan, hänen surunsa on pyhä.
Jos kukaan heistä lämpeni tahi tuli, kuten minusta näytti, vaaralliseksi minulle, silloin minä tein hänelle samoin kuin nyt sinulle. Minä näytin heille tämän kuvan nurean puolen. Kyllä minä nyt sinua ymmärrän, sanoi Erik Horn, ja sininen suoni hänen otsassaan paisui.
Ja kreivi Horn pudisti velvollisuutensa mukaisesti päätään. Mutta eivät he kumpainenkaan aavistaneet, että tuo nyt niin hurja kuninkaallinen metsästäjä kerran tulisi viettämään kuusitoista tuntia vuorokaudessa työpöytänsä ääressä ja että hänestä tulisi ahkerin ja itseään kohtaan ankarin työmies valtakunnassaan. Syyskuun 2 päivä oli sunnuntai.
Kulta oli kulunut pois ja pitkiä tomulankoja riippui siellä täällä veistosten akantusköynnöksistä. Kaikki osoitti, että koko kokoelmalta oli kauan puuttunut hoitelevaa kättä. Kauimpana ikkunan luona oli nuoren, kauniin naisen kuva. Martinov ei vielä ehtinyt sanoa, kuka se siinä oli kuvattuna, kuin Horn vaistomaisesti tunsi, että Helena Nikolajevna oli huoneessa.
Jos on totta, mitä eräs suomalainen kirjailija sanoo, että elämä on itsensä tekeminen tarpeelliseksi ja että onni on tieto siitä, että on tarpeellinen, niin Erik Horn olisi ne molemmat saavuttanut tuolla, ainoastaan tuolla ikävässä, yksitoikkoisessa läänin hallituskaupungissa, joka hänellä eli lämpöisessä ja rakkaassa muistossa.
Erik Horn oli perinyt äitinsä vienon sydämmen, mutta ainoastaan hyvin vähän isänsä suurista luonnonlahjoista, hänen pontevuudestaan, voimastaan ja mielenmaltistaan. Erikin kasvatus oli ollut hyvin ankara sekä ruumiillisesti että henkisesti. Isä oli tahtonut painaa häneen jotakin siitä, joka oli hänen oman etevän henkensä omituisena tuntomerkkinä.
Päivän Sana
Muut Etsivät