United States or Heard Island and McDonald Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ihan omissa korvissaan hän taisi kuulla Georgin huokauksen ja selvään nähdä hänen suurenneet silmänsä. Sitä ajatellessa Helena itki. Mutta tämäpä kuva olikin ainoa, mikä teki estettä. Ja se kuului vaan tunteihin. Selvenemistään selvenneet olivat sitävastoin ne syyt, jotka tekivät välttämättömäksi lopettaa heidän erikoiset suhteensa.
Herttaisella aamutervehdyksellä meni Friedrich pastori häntä vastaan, kun Georg astui puutarhaan. "Ennenkuin minun jätät", sanoi hän, "pitää sinun minun kanssani varhaisen pikku aamiaisen syödä, maitoa ja leipää, semmoista jota maalla on tarjona." Lempeällä pakolla sai hän Georgin jälleen reppunsa pois laskemaan.
Arvellen Georgin nähneen, että Helena oli hänet huomannut, ei hän tahtonut mennä ohitse, vaan pysähtyi ja käytti tilaisuutta katsellakseen mimmoinen Georg nyt oli ajutantiksi tultuaan. Helena katseli eikä voinut ratkaista oliko Georg luonnostaan niin soma, vai oliko se itsetietoisesti tehtyä. Paljon oli kyllä ulkonaistakin. Tummanviheriät housut sievosesti kapenivat jalkaterään päin.
Mammakin oli niin ihastunut Georgiin, että alituiseen häntä katseli. Helena päätti nyt sangen tärkeäksi saada tietää oliko hän yhtä kaunis kuin Georg. Olihan ihan selvä, että jos Helena olisi ollut kaunotar Georgin rinnalla, niin ei varmaankaan olisi ollut niinkään ratkaistua, että Georg ja hän kuuluvat toisilleen. Mutta nyt näyttivät kaikki pitävän sitä itsestään selvänä.
Hän ei voi ajatella mitään. Ei hän myöskään voi itkeä. Hänen korvissansa yhä kuuluu Georgin töytääminen ovelle, ja hänen askeleittensa nopea aleneminen rappusissa. Ja hänen tunnossansa jyskyttävät lakkaamatta sanat: "Se on tapahtunut, se on tapahtunut!" Tulee yö, tulee aamu. Ei Helena ole mitään voinut ajatella, vaikka hän on koko yön valveilla loikonut selällänsä.
Ei; ei ole koko maailmassa yhtään ainoata ihmistä, jota olisin saanut ymmärtämään." Viimeinen ranskantunti. Kun hän sitten, väen jo hajottua, taas pääsi menemään kotiinpäin, tapasi hän kasarmin ohitse kulkiessa Georgin, paraadiuniformussa tulemassa kasarminportista.
Ja kyllä Helena hyvin ymmärsi Georgin sitä tekevän ainoastaan siinä mielessä, että he nyt olivat tulleet ystäviksi ja tovereiksi keskenään.
Pojalta pääsi syvä huokaus, josta Georgin huomio kääntyi häneen uudelleen. "Mikä nyt, koska noin huokaat, poikaseni?" kysyi hän rakkaasti. Pojan toinen silmä nauroi, toinen kiukutteli. "Eivät suju tänä päivänä läksyni", sanoi hän. "Kotiopettajani on ollut jo kahdeksan päivää matkoillaan, missä lie. Hän aina minulle hieman apua antoi ja nyt vaivaan aivojani, saamatta asioita selville.
Minä annan teille s s Vasta pysähdyttyään ja pitemmän aikaa voimia koottuaan hän sai sen sanan vihdoin itkien suustansa: siunaukseni. Sen sanottuaan pappa syleili Georgia ja sitten myöskin Helenaa, otti hänen ja Georgin käsistä ja yhdisti ne.
Kaikkina näinä aikoina olivatkin ranskantunnit ainoat hetket, joina Helena lepäsi vankilan raskaista vaikutuksista. Heillä oli Georgin kanssa tosin jo alustakin pitäen ollut semmoinen suhde, että he tarkasti välttivät koskettamasta mihinkään totisiin kysymyksiin, jotka aikoinaan olivat erottaneet heidät toisistaan.