Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 13. kesäkuuta 2025
Genoveeva, joka ei enää vuosikausiin ollut kuullut sanaakaan ihmishuulilta, tunsi hurmaavaa iloa kuullessaan ensimmäiset ymmärrettävät sanat pojan suusta, mutta vielä suurempaa iloa hän tunsi, kun lapsi ensi kerran kauniisti ja selvästi äänsi äiti-sanan. Tämä tapahtui talven alkupuolella.
Lapsi nukahti aina hyvin pian eikä herännyt ainoatakaan kertaa koko yönä. Silloin Genoveeva istui tuntikausia yksin ja unetonna pimeässä luolassa. »Voi, jospa minulla nyt olisi edes pieni öljylamppu», hän usein huokasi. »Se valaisisi herttaisesti synkkää luolaa. Mikä hyvä työ se olisikaan. Jos minulla sitten vielä olisi hyvä kirja tai pellavia ja värttinä, kuinka onnelliseksi tuntisinkaan itseni.
Genoveeva ei ollut löytänyt erämaasta mitään, millä verhota lasta, mutta eräänä päivänä hän huomasi nuoren kauriin, jonka susi juuri oli tappanut ja jonka se nyt aikoi syödä. Hän karkoitti suden ajatellen käyttää kauriin ruskeata, valkopilkkuista taljaa rakkaan Mertsinsä pukimiksi.
Kreivi tuskin rohkeni katsoa häntä. »Etkä syytä minua mistään», hän sanoi, »et sano edes ainoatakaan pahaa sanaa minulle. Oi sinua, taivaan enkeliä, sinua lempeää, jumalaista sielua! Mitä, mitä olenkaan tehnyt loukatessani sinua niin syvästi!» Genoveeva lausui: »Rauhoitu, Siegfried! Kaikki on Jumalan johdatusta. Hän on siten sallinut käyvän. Oli hyvä minulle, että jouduin tänne erämaahan.
Eräänä päivänä Genoveeva sanoi pojalle: »Nyt tahdon taas ilahduttaa sinua. Tule kanssani!» Hän otti käsivarrelleen kaisloista punomansa korin ja vei lapsen vihreälle, aurinkoiselle paikalle kuusien ja kallioitten väliin, missä hän muutamia päiviä sitten oli huomannut mansikan kukkia ja raakiloita.
Genoveeva kirjoitti niissä, miten hän joka päivä rukoili Jumalaa saattamaan hänen puolisonsa vahingoittumatonna takaisin verisistä taisteluista, miten hän jo ennakolta iloitsi toivossa saada tulla häntä vastaan poika tai tytär käsivarrellaan, miten huolissaan hän oli puolisostaan usein itkien ja valvoen öitä.
Kaikissa puissa ja pensaissahan sadat suloiset äänet soivat yhtaikaa. Katsokaamme, mitä se on. Tule!» Genoveeva istahti kallionlohkareelle, jota peitti pehmeä, viheriä sammal ja jota varjosti pari nuorta pyökkiä, nosti pojan helmaansa ja sirotteli kuten usein talvella ja kevään alkupäivinä metsäkukkien siemeniä maahan houkutellen lintuja.
Genoveeva tarttui hellästi hänen käteensä, mutta hän veti kätensä pois ja huudahti vapisevalla äänellä: »Päästä minut, päästä minut, kätesihän on jääkylmä. Tai vedä vain minutkin hyisellä kädelläsi luoksesi hautaan, sillä elämä on minulle raskas kuorma ja kuolema parasta, mitä voin toivoa».
»Nähdä hänet ja puhutella häntä!» poika huudahti ja hänen silmänsä säteilivät ilosta. »Mutta», hän miettivänä jatkoi, »miksei hän sitten tule luoksemme ja miksi hän on jättänyt meidät näin yksin erämaahan? Eihän hän vain ole noita pahoja ihmisiä?» »Ei, rakas lapsi», Genoveeva sanoi. »Hän on hyvä ihminen. Hän ei tiedä, että olemme täällä erämaassa.
»Rakas lapsi», Genoveeva virkkoi, »olenhan jo sanonut sinulle, että meillä on hyvä Isä taivaassa, rakas Jumala, joka on luonut auringon, kuun ja tähdet. Katsos, Hän on kaiken tämänkin tehnyt, jotta oikein iloitsisimme siitä».
Päivän Sana
Muut Etsivät