Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 17. heinäkuuta 2025
Ja, kun novitio ei mitään vastannut: "Kuka sitten onkaan, veliseni Fridolin, tuo, jota niin suurella kärsimättömyydellä näytätte vartovan?" "Et ainakaan sinä, Bartolomeo", novitio ynseällä äänellä vastasi. "saako seuralaisillesi kertoa tarinan pyhästä Meinrad'ista, vai oletko sen kenties itse jo heille kertonut?" "Pyhä Madonna! minäkö teidän toimiinne tunkeuisin, signor Fridolin.
Villon ja Fridolin olivat pian pystyssä. Troussecaille vielä ei liikkunut paikaltaan. "Ylös! ylös vaan, laiskamato; jo lähdetään!" "Kyllä, kyllä; tässä olen!" hän vastasi yrittäen nostaa peittoansa. Peitto mörisi. "Tuhannen sarvipäätä!" hän huudahti, "karhuja jukoliste! ... syödä niitä, se vielä käy laatuun; mutta maata niiden kanssa!..."
Bernhard'in jyrkkiä rinteitä alas. Niitä oli noin viisi-toista miestä: Saint-Pierre'n asukkaat, veli Starck, Bartolomeo, Fridolin, Villon ja Troussecaille.
"Vaeltaja, te tunnette siis veli Starck'in?" "En, lapseni. Mutta tulen hyvin kaukaa häntä katsomaan. Minun täytyy nähdä hänet." "Teitä miekkoista! teidänkös kelpaa!" Ja novition silmäripsien alta kiilsi kyynel. "Vai niin", Villon sanoi, "sinä siis rakastat häntä hyvin, lapseni?" "Minäkö häntä rakastan!" Fridolin hehkuvalla innolla vastasi, "minäkö häntä rakastan, veli Starck'ia!
Nuori herttua sitä vastoin palasi asuntoonsa synkeänä, kuolon kalpeus kasvoillaan, ja siellä heittäytyen tuolille, kasvot käsiin kätkettyinä, hän huudahti nyhkien tuskalloisesti: "Menetetty! ikipäiviksi menetetty! Ja kuitenkin, oi Jumala, kuinka häntä rakastin! ... kuinka häntä vieläkin rakastan!" Fridolin. Notre-Dame de Loretto'n ja St.
"Vihdoinkin!" hän kertoi yhä kiihtyvällä innolla: "se on siis vihdoinkin tullut, tuo vapauteni ja kunniani hetki! Voin toimia, voin puhua jälleen. Kunnia Ranskan kuninkaalle, joka sanansa on pitänyt! Kunnia Jumalalle, joka minua on säälinyt ja rukoukseni vihdoin kuulee!" Hän oli polvillaan, kädet ristissä, silmät taivasta kohden ja kasvot kyyneleiden vallassa. Fridolin juoksi hänen luoksensa.
"Mihin hän on joutunut?" "Kenties abbati sen teille sanoo. Minulle hän ei tahdo sitä sanoa!" "Saattakaa minua sitten, nuori ystäväni, abbatin luo. Minun täytyy häntä puhutella heti paikalla." "Entä illallinen!" Troussecaille vilkkaasti huusi. "Mene matkaasi, kyllä haen sinun sitten." Fridolin oli näyttänyt pitkää käytävää, joka alkoi porttiholvista.
Hän alkoi hymyillä, ja, kääntyen vaeltajan puoleen, hän kysyi tältä: "Tahtoisitteko tämän lapsen ottaa kanssanne?" "Aivan kernaasti", Villon vastasi. "Oi! mikä onni!" Fridolin huudahti, "minä saan siis vihdoinkin hänet taasen nähdä!" Ja vallan maltitonna, kun ei jo lähdetty, hän oli noussut seisoalle, ja hyppeli ilosta. "Kaikki hyvin!" abbati sanoi, "mutta ei nyt sentään niin lähdetä, Fridolin.
Fridolin riensi hänen luokseen, syleili häntä ja koetti kaikilla tavoin sekä lapsellisen rakkauden osoitteilla että lohdullisilla sanoilla häntä elähyttää. Villon oli tarttunut hänen käteensä ja puristi sitä hellästi. "Mitä enää puhuisinkaan?" hän vihdoin lausui. "Suoritettuani viimeisen velvollisuuden äitiä kohtaan, vein lapsen kanssani.
Starck lankesi polvilleen priorin eteen ja viitaten vuoroin Villon'in sormukseen, vuoroin siihen, jota itse sormessaan kantoi, hän lausui: "Isäni, hetki on tullut! Sallikaa minun mennä ja siunatkaa meitä." "Kas niin!" Bartolomeo huusi, "johan sen teille sanoin, että hän on oleva päällikkömme!" "Minä olen hänen aseenkantajansa!" Fridolin uljaasti sanoi. Turhaan sitä koetettiin estää.
Päivän Sana
Muut Etsivät