Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 17. heinäkuuta 2025
Mutta ratsu ja ritari, saman iskun kohtaamina keikahtivat yht'aikaa nurin. Fridolin seisoi veli Starck'in vieressä. Henrikki Elsener'in, erään Lucernilaisen avulla, hän anasti lipun kaatuneelta.
Teillehän oikeastaan tämä kunnia on tuleva. Tehkää se nyt, jos suvaitsette." Oli jo taasen lähdetty liikkeelle. Nuorukainen tiedusteli silmillään muiden vaeltajain mieltä. Villon, jota nuoren miehen hauska olento viehätti, laski kätensä hänen olkapäällensä ja vastasi: "Kuinka tarinan laita on, ystäväni? Meitä huvittaisi kuulla se teidän suustanne." Fridolin ei antanut itseään kahdesti pyytää.
Se oli siihen saakka maannut vuoteen alla ja pysynyt hiljaa, näkymätönnä. Nyt se äkkiä hyökkäsi esiin, valmiina puolustamaan isäntäänsä; vaan huomaten epäilemättä hänen tarvitsevan ainoastaan lohdutusta, se tytyi hänen kättänsä nuolemaan. Starck'in toista kättä Fridolin hiljaa puristi.
Troussecaille lausui tähän puoliääneensä: "Jos minä joskus tulen rikkaaksi ja pelkään rosvoja, niin kesytän kaarneita ... mutta pidänpä samalla huolta että juoneni tulee tunnetuksi." Fridolin yhä jatkoi: "Pyhän miehen majaan, vaikka se nyt oli asujatonna, tekivät ympäristön asukkaat yhä hurskaita vaelluksia. Kuusi vuotta myöhemmin toinen erakko asettui siihen ja kutsui muita kanssansa.
Sieltä vuokrattiin vene Lucern'iin saakka. Matkalla Villon koki saada joitakin tietoja tuosta kummallisesta veli Starck'ista. Fridolin ei tiennyt hauskempaa kuin saada puhua. Pahaksi onneksi hän ei suuria tiennyt, paitsi että veli Starck oli hyvin hyvä, hyvin lempeä, varreltaan ja voimiltaan oikein erinomainen.
Starck ja Fridolin, Bartolomeo ja Fritz, Villon ja Troussecaille olivat jääneet Saint-Pierre'n, Saint-Maurice'n ja muiden Vallisilaisten kylien asukasten joukkoon, joista jokainen yksityinenkin himoitsi kostoa. He olivat asettuneet Kilian'in Berniläisten ja Nagöli'n Waldstättiläisten väliin.
Kohtelias isäntä levitti heidän päällensä kaikenlaisia peitteitä ja nahkoja. Villon ja Fridolin olivat jo nukkumaisillaan, ja samaten Troussecaille, joka yhä kuitenkin valitti, ett'ei hän vieläkään saanut lämmintä. "Kuulkaa isäntä!" hän nurisi, "eiköhän teillä olisi mitään lämpöisempää peitettä, kuin nämä tässä?" "Onpa kylläkin", Bartolomeo vastasi, harmaan partansa takaa myhäillen.
Fridolin, nojautuen Villon'in puoleen, kuiskasi tämän korvaan: "Kolmas-toista on varmaankin veli Starck." Bartolomeo jatkoi: "Niiden lisäksi muutamia palvelijoita, nimittäin joukko koiria, tiedättehän noita suuria, vahvoja St. Bernhard'in koiria, jotka ovat liikkeellä vaikka mimmoisessa myrskyssä, haistavat lumen alle haudatun matkustajan, ja väliinpä vielä kaivavatkin siksi, kun saavat sen esiin.
Tämän kohtauksen aikana munkki oli hiljalleen siirtynyt eteenpäin, ruumis yhä kumarruksissa, ja silmillään Villon'ia tarkastaen. Fridolin päästi runoilijan käden ja juoksi munkkia syleilemään. Sen jälkeen kääntyen ympäri, hän esitti: "Veli Starck!" Runoilija nousi istualle; munkki ojensi kättänsä ja näytti sen etusormessa kuninkaan toverien sormusta.
"Hän on nukkunut yli neljä-kymmentä tuntia heräämättä: oikein unikeon luontoa." "Entä muut?" "Ne ovat vuorelaisia. Koko eilisen päivän ja vielä tänäänkin ne ovat tietä luoneet." "Bartolomeo?" "Levotonna perheestänsä hän lähti kotoansa kohden astumaan." "Fridolin?" "Tuossa. Nuoruuden tulinen veri sai hänet ensimäisten joukossa jalkeille.
Päivän Sana
Muut Etsivät