Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. kesäkuuta 2025
Kun forstmestari sai ripustetuksi kuvan seinälle, peitti forstmestarinna kasvonsa vyöliinaan. Hänen sydämensä sanoi hänelle, ettei tuo kuva ollut itkenyt silmiänsä puhki Esterin hairahduksen vuoksi, vaan raukan äidittömyyttä! »Se on kuin olisi tätä tilaisuutta varten sattunut» sanoi forstmestari. »Elä sano niin, elä sano niin», itki forstmestarinna vyöliinansa takaa.
»Onko minun käteni likainen, vai mitä sinä tuijotat?» kysyi forstmestari päivällispöydässä Esteriltä ja tarkasti kättään, jossa hän ei mitään huomannut. »Keski- ja etusormen välissä on verta», sanoi forstmestarinna. »Olet varmaan tappanut siihen sääsken.» »No Esteri», sanoi forstmestari, kun he nousivat pöydästä. Yöllisen kohtauksen jälkeen olivat he tavanneet toisensa nyt ensi kerran.
Esteri oli antanut hänelle täydellisen päästön kaikesta, vakuuttaen panevansa vain omalle tililleen elämänsä kaikkineen alusta loppuun asti ja kestävänsä myrskyn, jota forstmestarinna pelkäsi. Forstmestari tuli kotia, vaan myrsky ei noussutkaan. Mutta se ei rauhoittanut forstmestarinnan mieltä.
Ja kuitenkin Esteristä tuntui, kuin olisi hän vain jossakin vieraassa talossa, missä hyvänsä, johon oli poikettu hevosta syöttämään. »Mistä sinä olet saanut päähäsi, että minä olen vähäkuuloinen?» nauroi forstmestari ihmeteltyään, kun Esteri vastasi hänelle melkein huutaen. Esteri ei tahtonut osata puhua hiljempää.
»Kuulehan, Esteri», sanoi forstmestari heidän kotia tultuaan. Forstmestarinna kiiruhti pois salista lastensa kanssa. Hän, siitä päättäen, mitä forstmestari oli hänelle tullessa puhunut, pelkäsi että ei ole syntyvä mikään hellä kohtaus.
Hän silloin vakavana odotti, että forstmestari tulee ja sivaltelee häntä ruoskalla niinkuin kerran renkipoikaa, joka oli repinyt hevosen suun verille. Ja Esteri rukoili pelätylle forstmestarille Jumalalta paljon: uudet saappaat, joissa on punaista nahkaa varrensuissa niinkuin pehtorilla, hyvää lehtitupakkaa ja viisi markkaa rahaa ja ... ja...
Nyt kello oli 11 ja 5 minuuttia jo yli! Hän keräsi tavaransa ja lähti. »Minulla on sinulle puhuttavaa», forstmestari Esterin tultua. He eivät olleet tähän asti vielä sanaa vaihtaneet. Ensi kerran tavatessaankin olivat äänettöminä toisiaan tervehtineet, kätellen vain ja karttaen toistensa katsetta.
»Esterihän se on», sanoi forstmestari muuttuneella äänellä. »Mikä nyt on?» »Tulkaa!» kutsui Esteri päätään nyökäyttäen kiirehtivästi ja lähti itse edeltä.
Forstmestari selitti missä ja milloin oli tavannut ja innostui ylistämään miten näppärä ja nerokas lapsi tämä Kaisa oli ollut. Viiden tai kuuden vuoden vanhana, mitä lie silloin ollut, luki, kirjoitti ja oli ihmeteltävän terävä luvunlaskija. Hänen isänsä, laiha räätäli, asui turvemökissä, joka oli täynnä kaikenlaisia telineitä, rattaita ja kirjoja. Hullu? Epäilemättä.
»Parempi kärsiä kuin salata!» sanoi forstmestari. »Mitä merkitsee nauru ja iva? Niistä jotka nauravat toisen onnettomuudelle, voi se, joka makeimmin nauraa, jo huomenna itse olla pitämässä sutta korvista kiinni. Ja sitä, joka toista olkansa yli katsoo, saa huoleti painaa sormellaan ja sanoa: Sinä se olet! Ei kukaan ole mahdollisuuden ulkopuolella.
Päivän Sana
Muut Etsivät