Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. kesäkuuta 2025
Kuului kuin joku näkymätön haltia olisi pilkallisesti naurahtaen istahtanut viereeni. Avain pistettiin lukon suuhun, ovi aukeni, forstmestari tuli ulos, paperi kädessä. Tuntui minusta kuin olisi pilvi kääriytynyt pääni ympärille, katsoin ympärilleni ja ... hirveätä ... se harmajatakkinen mies istui rinnallani, pirullinen hymy huulillaan katsellen minua.
Hän oli heittänyt sen ihmeellisen kaapun, joka teki kantajansa näkymättömäksi, hartioilleni, hänen jalkojensa juuressa oli, riitelemättä keskenään, hänen ja minun varjo, huolettomasti piti hän kädessään sitä paperia, jonka alle hän oli tuonnottain pyytänyt minua kirjoittamaan nimeni, ja, sillä aikaa, kuin forstmestari käveli kahakäteen lehtimajassa, hän, tuo harmaja mies, kuiskasi korvaani: "Tehän kuitenkin kaikitenkin noudatitte kutsuani, tässä me nyt istutaan kahden saman kaapun alla.
Mutta sitten hän siirtyy toiseen tyylilajiin, joka riitelee oudosti henkilöstä siihen saakka saatua kuvaa vastaan. Niin käy Esterin luonnehahmoittelun. Hänen isänsä, forstmestari, vaikuttaa toisinaan aivan yllättävän itsevaltaiselta, vaikka hän paikoin tuntuu todella heltyvän tyttöään kohtaan.
Esteri teki liikkeen ja vielä kerran, ja forstmestari oli shakkimatti. »De va fan!» huudahti forstmestari ja alkoi järjestää uutta peliä, vaan forstmestarinna esti ja ajoi kummankin pukeutumaan. Esteri pukeutui, nousi toisiin kärryihin Margarethan ja Paulin kanssa niin kuin käskettiin. Hän ei tiennyt mihin mennään, taikka oikeastaan olisi tiennyt, jos olisi sitä ajatellut.
»Piiat ja rengit!» matki forstmestari. »Se renkitupa on sinulle kaikki kaikessa!» »Ei varsin niin, vaan mieluisa se on minulle. Eikä ihme. Täällä minä olen syntynyt, vaan siellä renkituvassa kasvatettu. Siellä olen saanut ensimäiset ja melkeinpä kaikki tietoni äidistäni, teiltä en vähintäkään. Täällä olen nähnyt litteän kuvan, sille on henki luotu renkituvassa.
Hänen silmissään oli forstmestari, jonka katse oli tuima, käsi ojennettu ja sormi viittasi ovea ulos, ääni kuin ukkosen jylinä: Mars! Ja hän näki itsensä aivan kuin jonkun toisen tytön, kun hän henki salpauksissa syöksyy pihalle myrskyisen syys-illan pimeyteen. Yrittäessään tupaan päin hän lyö ohimonsa johonkin. Kun hän tointuu, tuntuu hänestä kuin makaisi hän äärettömän kuilun pohjassa.
Ja forstmestari pakeni työhuoneeseensa. Nyt vasta hän tunsi oikein ja näki, miten hän oli tullut petetyksi, julmasti ja sydämettömästi petetyksi. Forstmestarin oli vallannut lapsellisen riemastus, kun hän juuri matkoilta tultuaan oli kuullut Esterin saapuneen kotia. Hänen muistoonsa oli johtunut unohtumaton päivä, jolloin Esteri tätä ennen oli kotia palannut.
»Paras puolustuksemme on rehellinen katse», innostui forstmestari, aivan kuin jonkun uuden opin olisi huomannut. Isän lempeä ääni viilsi Esterin sydäntä, hän vuoroon punastui ja vuoroon kalpeni, ja hän tunsi päänsä väkisinkin painuvan alas. Hyvä Jumala! Hän ei ollut enää se sama lapsi, joka oli istunut kesäyön ukon sylissä äidin kuvan hymyillessä heille.
Ja kun forstmestari tuli matkoilta ja kaikki muut riensivät häntä vastaan riemulla, katseli Esteri ikkunaverhojen takaa ja toisten sisään tultua meni salaa hyväilemään forstmestarin turkkia tai sadetakkia, syleillen ja suudellen. Kerran forstmestari juuri matkalta tultuaan ja istuessaan salissa muun perheen piirittämänä kyseli Esteriä.
Forstmestari istahti ja jatkoi: »Esteri on piikain ja renkien kasvatti, niin kuin hän itse kerran kehui. Niiltä hän hakee apunsa ja lohtunsa. Mitä on nyt tuleva hänestä? Millä voimalla aikoo hän kohottaa itsensä ja kohottaa miehensä? Päätä pyörryttää ajatellessa kaikkia lähellä olevia mahdollisuuksia.»
Päivän Sana
Muut Etsivät