Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 7. lokakuuta 2025
Kaikki ne perheet, joissa hän itse ja Fonn kävivät, olivat hänen mielestään halvempiarvoisia ihmisiä kuin hän ja hänen omaisensa; ne olivat oikeita turmeltuneita, joille raamattu sanoi kovimmat sanansa ja joitten vuoksi koko lähetys- ja käännytystoimi oli pantu voimaan.
»Me puhuimme Knut Holtista», Björnholt sanoi, kuin oli tervehditty. »Muistattehan häntä Fonn?» »Muistan innokas kansan puhuja», pappi sanoi sävyisästi, mutta äänenpainolla, joka aivan siivosti työnsi keskustelun alaisen kunnioitettavan seurapiirin ulkopuolelle. »Muutoin », puuttui laivankapteeni puheeseen, »oli Knut Holtissa hyvääkin. Hänellä oli rohkeutta.
Sitä ruuansulatuskykyä!» Kadehdittava pappi ei suinkaan näyttänyt rasittuneelta; hän oli nähtävästi oivallisessa mielentilassa ja poltti tyytyväisenä sikaria. Fonn seisoi hoikkana ja totisena nurkassa ja imeskeli neitsyellisesti paperossia.
Papit, raamatunlauseet, saarnailevat naiset, isä, täti kaikki he toistivat vain yhtä ja samaa ja yhtä samaa. Aamusta iltaan hengellisistä kirjoista, hengellisistä kokouksista, yhdistysmatoista ja lähetyssukista. Joskus ei tämä puhe häntä ainoastaan väsyttänyt, se sai hänet kiihtymäänkin. Niinkuin nyt se, mitä Fonn oli sanonut.
Fonn pysähtyi. »En, en ei tätä vähäpätöistä. Minä minä luulin, että Jumala ei tätä tahtonut, ei voinut sallia sen tapahtua. Minä toivoin, että Hän antaisi minulle sanoja, niin voimakkaita, että te niissä näkisitte Hänen voimansa. Minä toivoin saavani voimia herättää kuolleita. Ja nyt nyt minulla on vain laimeita, voimattomia sanoja » He astuivat vähän aikaa ääneti eteenpäin.
Ainoa tavallisuudesta poikkeava, joka koskaan oli hänen lähelleen tullut, liittyi tähän mieheen; hänen muotonsa kuvautui sen vuoksi kummallisen salaperäisenä ja uhkaavana hänen katseensa eteen. »Mutta muistatteko, mitä minä vastasin tähän suurisuiseen yllyttäjälyriikkaan?» Björnholt kysyi. »Tuolla tulee pastori Fonn», Hamre keskeytti nähtävästi kevennetyllä mielellä.
»Hän nykyjään vaan toivoo pääsevänsä pois, mutta hänellä ei ole matkarahoja. Eikä kukaan ole tahtonut lainata hänelle, kuin te kiellätte, ja nyt hän tuli minun luokseni.» »Ja te vastasitte?» »Etten minä lankeemukseen kehoita.» Fonn katsoi nöyrästi virkaveljeensä. »Hän on kuitenkin päässyt matkaan,» Vik huomautti. Fonn kumisti korviaan. »Hän meni laivanisäntä Holtin luo.» »Hm.
Paitse häntä oli vielä saapuvilla Vildhagen, pappi Fonn ja hänen virkaveljensä, kaupungin toinen äsken tullut pappi Strand. Tämä oli roteva pieni mies, jonka käytös unohduksen hetkenä muistutti milloin vallattoman ylioppilaan milloin hauskan, hiukan karkean laivurin käytöstä. Hän oli, ennen iloiseksi ylioppilaaksi tulemistaan, ollut merimies.
Jumala ohjatkoon teitä oikealle tielle. Hyvästi.» Kornelia astui alas kaupunkiin; Fonn jäi vuorelle. Hän otti hatun päästään jäähdyttääkseen kuumaa otsaansa ja kuljeskeli kauvan aikaa edestakaisin autiolla polulla. Hän puhui itsekseen, tutki itseään. Yksi ainoa sana oli ilmaissut koko hänen surunsa. »Kornelia, te olitte minulle kaikki.» Häpeällinen tunnustus! Oliko se totta? Oli, oli, oli.
»On hän on täällä koeta vaan !» Tuskat kiihtyvät, Holt tietää kuinka sietämättömiä ne ovat. Hänessä kuiskaa ääni: ehkä se auttaisi! Nämä vaivat synnyttävät semmoisen kauhean sieluntuskan. Tuntiessaan salaisen vihollisen taas kauheasti kouristelevan ruumistaan, hän huutaa epätoivoissaan: »Mene sitten, mene!» Katriina avaa oven ja Fonn astuu sisään.
Päivän Sana
Muut Etsivät