United States or Lithuania ? Vote for the TOP Country of the Week !
Havaittuansa minun hän seisahtui ja ojensi minulle kätensä, jota heti ystävällisesti likistin. Sinäkö, Fabiani sain minä huudahtamaan sinäkö täällä? Minä itse, rakas ystävä. Enpä siis pettynyt, vaan sinäpä se olitkin, jonka näin muutamia päiviä tätä ennen rantalautan luona? Kylläpä uskonkin, vastasi Fabiani, mutta minä en nähnyt sinua. Ja sinäkin tulet Amerikaan? Tottapa niin!
Eikö siis ole yhtään toivoa, että saisimme tuon kahden-ottelun toistaiseksi lykätyksi tahi estetyksi? Ei yhtään. Mutta sanokaapa minulle, miten alkoi tämä riita? Pelihaastelulla, tekosyystä, ei mistään muusta. Jos Fabiani ei tuntenut Drakea, niin Drake tunsi hänen. Fabianin nimi on hänen tunnon tuskansa, ja hän tahtoo tehdä lopun siitä nimestä samalla kuin miehestäkin, joka sitä kantaa.
Heti havaitsin muutamista äkkinäisistä molemmanpuolisista karkauksista sekä muutamista väistöistä ja vastapistoista, että Fabiani ja Drake tulisivat olemaan miltei yhdenvertaiset. Minä toivoin Fabianista mitä parasta. Hän oli tyven, maltillinen, ei vihoissaan, ottelusta miltei välinpitämätön eikä läheskään niin kuohuksissa kuin molemmat puollustajansa.
Fabiani katseli tuota kiiltävää lappeeta, ja näytti samassa tointuvan täyteen tuntoonsa. Hän piteli miekkaa vakavalla kädellä ja sanoi kuiskien: Oikein! Niin, nytpä muistan. Sitte meni hän seisomaan vastatusten Harry Drakea, joka heti asettui vastapäätä. Miltei mahdotonta oli murtaa riviä tällä ahtaalla alulla.
Viimeisellä kirjeelläsi, se ei ollut kuutta viikkoa vanha, oli Bombayn postitemppeli, ja minulla oli siis oikeus uskoa, sinun vielä olevan rykmentissä. Me olimme siellä kolme viikkoa takaperin, vastasi Fabiani, elellen Indian upseerien puoli sotaista, puoli maalaista elämää, jossa enemmin metsästetään kuin partiolla kuljetaan.
Hän oli taas vajonnut hiljaiseen miettimiseensä, mutta yhtäkkiä sanoi hän: Tulkaa, tulkaa! Syvyys vetää minua puoleensa! Miten sinun on laita, Fabiani? kysyin minä häneltä ja otin häntä käsistä kiinni. Minulla on täällä, sanoi hän ja laski kätensä sydämensä kohdalle, paha, joka on minun kuolettava! Pahako, toistin minä, pahako, eikä parannuksen toivoa? Ei toivoa!
"Onko Fabiani=waari walweella?" kysyin wihdoin, kun uuta en saanut, sillä pistipä päähäni ajatus koettaa päästä käsiksi ukon sisälliseen ihmiseen. "Olen. Enpä minä monesti nuku tämmöisissä tiloissa", wastasi siihen ukko. "Olette kai paljon kärsineet elämän kowuutta, teitä kalwaa joku raskas murhe, luulen mä", sanoin hänelle.
Erotessamme rakkaista ystävistämme Elleni vielä nukkui. Fabiani syleili meitä, ja kapteini Corsican, joka oli isosti liikutettuna, sanoi minulle, luvattuansa sananlennättimellä antaa minulle tiedon Ellenin tilasta, viimeisen jäähyvästen, ja kello 12 aikana lähdimme Clifton-Housesta. Yhdeksäsneljättä luku. Hetkisen perästä astuimme erästä Kanadan puolella olevaa sangen loivaa vietosta alas.
Fabiani otti hänen sylellään vastaan ja Elleni vaipui hengettömänä alas. Fabiani parkasi sydäntä särkevästi. Hän luuli Ellenin kuolleen, mutta tohtori astui väliin ja sanoi:
Mitä hän sillä tavoin katseli? Kuinka voi hän nähdä tässä synkässä pimeydessä? Minä katsoin parhaaksi jättää hänet ajatuksiinsa, mutta kapteini Corsican meni hänen luoksensa. Fabiani! sanoi hän. Fabiani ei vastannut, hän ei kuullut Corsicania. Tämä huusi häntä vieläkin nimeltä, ja nyt vavahti Fabiani, käänsi pikimmältään päätänsä ääneen päin ja virkahti tämän ainoaa sanan: Hiljaa!