Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 17. kesäkuuta 2025
Harvat lapsista olivat niin ahkeria kuin hän; sillä vaikka hän oli oikein hypähtelevän iloinen, oli hän kuitenkin totinen silloin, kun niin tarvitsi olla. Ei voi mikään näyttää rakastettavammalta, kuin tuo kaunis lapsi silloin, kun hän ajatuksiinsa vaipuneena läksyjensä salaisuuksia miettien istui ja katseli suoraan eteensä kauniilla ajatuksellisilla silmillänsä.
Kovin kirkkaasti se ei valaissut, mutta siksi kuitenkin että sen valossa näin Mr Shuanin istuvan pöydän ääressä paloviinapullo ja tinatuoppi edessään. Hän oli suurikasvuinen, vankkarakenteinen ja hyvin musta mies. Siinä istuessaan hän tuijotti eteensä pöytään aivan kuin mielipuoli.
»Mene sinä keittiöön, en minä jaksa nyt mitään ajatella. Puhutaan sitten ehtoollisen jälkeen.» Hän koetti hymyillä: »Mene nyt!» Emäntä huokasi ja lähti kuin unissaan kulkien. Mutta Keskitalo istui ja tuiotti yhä eteensä. Hänen silmiensä editse kulki koko eletty elämä. Huolta ja velkataakan painoa se oli ollut, mutta kotielämä oli ollut ehjä ja onnellinen.
Eikä ole lupa naisten lihaan koskea ennenkuin miehet sen heidän eteensä lautasilla kantavat. Kohta syötyä ottaa Panu kaikkien kontioiden päät ja suurimman karhun nahkan ja lähtee niitä uhriksi pyhälle vuorelle viemään, kutsuen mukaansa kaikki tapossa osallisina olleet miehet. Kutsuu Jorman ja Karinkin, mutta uupunut sanoo olevansa Jorma ja Kari sanoo lähtevänsä majalleen hiihtämään.
Kanttori. Hanna aikoo lähteä toisten jälestä. KANTTORI, astuen hänen eteensä. Niin, yhden kiitos-sanan, tai edes kiitollisen silmäyksen vaan ei mitään! Voi Hanna, mitä sanot sinä: enkö ole edes kiitollista silmäystä ansainnut? Minä tyydyn, jos saan sen edes sinulta. HANNA. Kiitollisuutta voisi sitten vaatia sekin, joka leipää pyytävälle ojentaa kiven, joka janoovalle tarjoo myrkkyjuomaa.
Syyskesän rauha, kylläisenä lakastuvan luomakunnan rauha vallitsi laajoilla lakeuksilla: Kuului tuskin heinäsirkan sirkutusta ojan reunalta, tuskin pelästyneen, pitkäin olkien juurella piipertävän peltohiiren vikinää. Reppuineen ja ryhmysauvoineen asteli yksinäinen vaeltaja tietä myöten, välittämättä kuutamoisen maiseman lumouksesta, tuijottaen suoraan eteensä.
"Mitä nyt, tyttöseni", kysyi hän, silittäen Main poskea ja tarkastellen hänen hienoja, säännöllisiä kasvojaan, "miksi et ole iloisen näköinen oletko pahoillasi jostain, pikku Mai?" Mai katsoi miettien eteensä niin teki hän aina, kun hänen piti vastata tärkeään kysymykseen.
Mutta kovinpa hänen silmänsä repesivät, kun näki siellä kunnioitetun isäntänsä, jonka kaikki olivat luulleet kirkkoon menneen, aivan silmänripsiä myöten jauhoisena nojautuen hinkaloa vasten tuijottavan eteensä maahan. Eikä hän näyttänyt näkevän eikä kuulevan, että kukaan oli aittaan tullutkaan. Tuijotti vaan ja rykäsi silloin tällöin kuivan yskän.
»Ehkä minä liiottelen ja suotta hätäilen», ajatteli hän taasen itsekseen. »Mutta kun se on minulle elämänkysymys, ja kun en minä tiedä itsestäni vähääkään, vaan ratkaisu voi kallistua yhtähyvin toiseen kuin toiseenkin puoleen.» Hän ponnahutti kirveen korkeassa kaaressa olalta eteensä, piti sitä vaakasuorassa ja pystyssä, ja heilautteli puoleen ja toiseen.
Ja nyt vallitsee täydellinen pimeys ja tyhjyys hänessä ja hänen ulkopuolellaan; entinen elämä on kuollut ja ulkopuolinen on sammunut. Se on tuo salaperäinen hetki, kun uuden elämän siemen alkaa itää sielun syvyydessä... Tunti tunnin perästä kuluu; hän ei enää ajattele, hän vain kärsii, kärsii ... ja odottaa... Tällöin hän on huomaavinaan verta valuvan ristin nousevan eteensä.
Päivän Sana
Muut Etsivät