Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 1. kesäkuuta 2025
Elli seurasi uteliaasti hänen silmäyksiään, kun hän tarkasteli kattoa ja seiniä, joilla riippui muutamia öljypainotauluja, ja näki hienon ivahymyn vivahduksen hänen huulillaan, kun hän keksi siunaavan Vapahtajan kuvan vuoteiden yläpuolella. Elliä hävetti se, häntä vaivasivat nuo vierekkäin asetetut vuoteetkin, ja hänen olisi tehnyt mieli jotenkuten puolustautua.
Ja kun neiti Levon, joka Elliä yhä seurasi kuin varjo, kysyi Esteriltä, mitä hän piti herra Holman runoista, oli hän kuin puusta pudonnut. »Kumpi teitä enemmän miellytti, 'Hänen katseensa' vai 'Kun hän nauroi?» Ja vastausta odottamatta neiti Levon hehkuvalla innostuksella alkoi selittää, että hän oli äärettömän ihastunut molempiin. »Hänen katseensa» oli ihana runo, ihana runo!
Liina se oli, selitti pastori, jäi niin surkeasti katsomaan laivan kannelta, kun tämä Olavi nousi laivasta. He nousivat pöydästä, ja illallinen loppui hilpeään mielentilaan. Kädenlyönti, jolla Olavi kiitti Elliä, oli varma ja miehekäs niinkuin hän itsekin. Kun ilta oli tyyni ja lämmin, mentiin puutarhaan istumaan.
Olavi nousi ja sanoi menevänsä lepäämään jonnekin, hän menee ehkä tuonne pellon pientarelle nurmikolle, sanoi hän. ja siellä hän odotti Elliä tulevaksi, seisoi kauan aitaa vasten ja näki, että Elli hänet kyllä huomasi, ja päätti, että hän ei ollut voinut olla ymmärtämättä hänen viittaustaan. Mutta hän ei tullut hänen jälkeensä. Ja Olavi päätti taas, että hän ei ehkä tullut tahallaan.
"Kiitoksia!" virkkoi äitini ja pyysi: "Istu nyt, Elli, ja juo tässä seuran vuoksi kahvia... Terveenäkös se äiti on?" "Ooi!... Se on niin terve, niin terve että", rallatti Elli. Kotosen rouva mielisteli valehdellen: "Me tässä juuri kaipasimmekin Elliä ja sanoimme, jotta ei se ole seura minkään makuinen, jos ei Elliä ole." Niin jatkettiin. Vihdoin pääsi Elli asiaansa.
Olavi heittäytyi pitkälleen ja katseli Elliä, joka keskellä ladon ovea oli kuin kuva kehykseen sovitettuna. Hänen vartalonsa ulkopiirteet haihtuivat hiukan mustanviheriään kuusimetsätaustaan, mutta kun hän oli riisunut huivinsa päästään, erottuivat hänen kasvonsa ja keltainen tukkansa siitä kuin kullattuina. Hän oli siinä niin kiihkoton, niin puhdasaatteinen, vähän haaveileva.
Juna vihelsi taas asemalla, Rautio nousi. Pitiköhän heidän jo erota? Ei, ei vielä; hän otti vain esille kirjan matkalaukustaan ja istui lukemaan peläten häiritsevänsä Elliä jatkamalla puhetta, kun tämä äkkiä oli herennyt äänettömäksi ja käynyt alakuloiseksi.
OLLI. Hss, hiljaa! Joku tulee. Riennä pois, etteivät huomaa meitä puheissa! MATTI. Hynttäntyy ja purjetuuli, hynttäntyy ja purjetuuli. EERO. Eihän minua haluttanut sinne jäädä. MATTI. Hynttäntyy ja purjetuuli, hynttäntyy ja purjetuuli. EERO. Niin, mene tiehesi sinäkin, minä jään tänne odottamaan Elliä.
Portti narahti, ja maisteri tuli hiljaa kävellen sinnepäin, missä Elli kitki. Hän oli tarkastelevinaan lavoja ja kukkasia. Taittoi herneenpalon ja kuului sitä pureskelevan. Elli kuuli hänen lähenevän. Näytti siltä, kuin hän olisi tahtonut tulla puhelemaan. Mutta Elliä ei mikään tällä kertaa niin vähän haluttanut. Mitä heillä olisi toisilleen puhumista? Ei mitään, ainakaan ei hänellä.
Elli! huudettiin yht'äkkiä alhaalta. Missä Elli on? Oletteko nähneet, lapset, Elliä? Se oli äiti, joka huusi. Elli painautui lujemmin kattoon ja koetti pidättää nauruaan, joka pyrki tulemaan. Ei tiedä äiti, missä Elli on ... mutta ei Ellikään sano ... antaa niiden ensin etsiä ... missähän luulevat olevan...? Lapset, kuuletteko, oletteko nähneet Elliä? Ei olla nähty!
Päivän Sana
Muut Etsivät