Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. lokakuuta 2025
Ja niin me tuontuostakin vakuutimme toisillemme, että tämä kuitenkin oli varsin hauska seikkailu ja ettemme muuten koskaan olisi saaneet nähdä juhannusyötä eräässä Parisin laitakaupungissa, ellemme olisi näin sattumalta sinne joutuneet. Lopulta me oikein sydämellisesti nauroimme ja kerroimme toisillemme kaikenlaisia kaskuja.
Emmekä me kuvaisi elämää oikein, ellemme niiltäkin ajoilta, jotka meidän mielestämme sisältävät runsaimmin romantista ainesta, kuvaisi sitä jokapäiväisen ja kotoisen elämän pikkukoneistoa, joka omissa tuvissammekin ja oman kotilieden ääressä on täydessä käynnissä. Vain näissä elämän vähäisissä selkkauksissa me tunnemme kotiutuneemme menneisyyteen.
Mutta ilman tätä hiljaisuutta ei mikään aika ole täysin onnellinen, ja meidän täytyy etsiä sitä tavalla tai toisella, ellemme tahdo olla kovaonnisempia kuin meidän isämme, jotka saivat tuntea ukkosenjyrähdyksiä. Aikamme on täynnä hälinää. Me teemme työtä, eikä minun nähdäkseni ole syytä olla sitä tekemättä.
Ellemme pidä toisistamme, niin ei meillä, ei ainakaan minulla, ole ketään ystävää. Olisin kovin iloinen, jos tahtoisitte minulle avomielisesti sanoa mitä ajattelette. Näen että teillä on jotakin sydämmellänne. Maria ojensi sydämmellisesti kätensä Leenalle: Kiitän, että olette minulle hyvä. On niin kuin sanotte. Me olemme toisillemme kaikki.
Vaikka kuinka tiedän, ettei pitäisi, vaikka kuinka koetan, niin minä kuitenkin itse haen sitä, enkä voi siitä irtautua, kun olen sen vallassa, en voi! Voisimme varmaan molemmat, ellemme olisi näin kihloissa. Mutta nyt pitää hän sitä oikeutenaan eikä tahdo muuta kuulla. "Kaikki niin tekevät", sanoo hän. Ja minä taas unohdan kaikki, kun hän vaan panee kätensä minun ympärilleni.
Ellemme ota lukuun kolmea, neljää etevää kirjailijaa, jotka huomattavasta voipumuksestaan huolimatta koettavat kantaa lippua voimakkaalla kädellä eteenpäin, niin missä ovat ne uuden taiteen ylpeät edustajat, joiden itsetunto muutamia vuosia sitten sellaisella melulla ja rohkeudella ilmausi".
Sentähden olimme toisinaan vähällä tervehtää toisiamme, erittäinkin jos me kumpikin olimme hyvällä tuulella. Sitten taaskin, ellemme kahteen päivään olleet nähneet toisiamme ja kolmantena jälleen kohtasimme, tartuimme ehdottomasti hattuihimme, mutta vielä oikiaan aikaan oivalsimme asian oikian laidan, annoimme käden vaipua ja menimme myötätuntoisina toistemme ohitse.
Onko kaupunki jo vainolaisten vallassa? Niin lähelläkö ne ovat? Lähempänäkin! Miksi muuten palaisi naapurikylän talot? Siellä niitä varmaan on satakunta, ja ennen iltaa ne voivat olla täällä. Täällä! Niin, ja silloin on meidän vuoro seisoa kuin Porvoon pojatkin kodin ja konnun puolesta. Tapani, mitä aiotte te tehdä? Mitä voimme. Ellemme muuta voi, voimme ainakin kaatua kotikylän rajalle.
Seurasin hänen innokkaasti tarkastelevan katseensa suuntaa ja näin kaksi-rattaiset vaunut, joissa istui joku mies. Ne olivat pysähtyneet kadun toiselle puolen, mutta lähtivät hitaasti liikkeelle. "Siinä on miehemme, Watson! Joudu! Meidän täytyy ainakin saada häntä tarkoin katsella, ellemme muuta voikaan."
»Lopuksi tahtoisin, rakas poikani, laskea sydämellesi vielä yhden asian. Sinun isäsi on entinen yliopiston opettaja, ja meidän nimellämme on vanha, hyvä kaiku maassa. Joukko virkamiehiä, kaikkein korkeimpiakin, professoreita, senaattoreita y.m. on sitä kantanut. Meidän suvustamme ei kukaan, ellemme ota lukuun setä Jaakkoa, ole sitä himmentänyt.
Päivän Sana
Muut Etsivät