Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. heinäkuuta 2025
»Herranen aika, kyllähän minä niin lienen sanonut. Minähän silloin elin suloisimmassa tietämättömyydessä sekä siitä, mitä tämä armas maa oli ollut, ja mitä se oli. Naurettavinta on, että minä mielelläni olisin antanut vaikka tappaa itseni niitten puheparsien tähden.» »Puheparsien? Tiedäpäs, Knut, että minä silloin ensi kerran tunsin, että oli jotain suurta ja ihanaa, jonka puolesta kannatti elää.»
Jos tämä elin sinussa saattaisi kuulla tahi nähdä, niin sinä yhtävähän kuin minäkään saattaisit päästä siitä vakuutuksesta, että nämä kirjat ovat täynnä syvää totisuutta ja että ne voimakkaasti valtaavat lukijan mielen.
"Ja minä viheliäinen hullu, liian suurella rakkaudellani olen minä tappanut heidät! He olivat niin kauniit, heillä oli niin paljon syitä päästäkseen rikkaiksi, iloisiksi, onnellisiksi! He olivat valloittaneet koko sydämeni, minä elin ainoastaan heitä varten ja heidän kauttaan.
Ne Catria-kukkulaksi siellä kaartuu; sen alla luostari on yksinäinen ja vihitty vain kaitselmuksiin pyhiin.» Näin kerran kolmannen hän mulle haastoi ja sitten jatkoi: »Palvelukseen Luojan lujenin siellä niin, ett' tyydyin ruokaan mehusta öljypuun vain valmistettuun, keveesti kestin kylmän, kuuman ajat ja elin elämääni miettiväistä.
Ja kuitenkin näytti hän onnelliselta näinä kahtena pitkänä vuotena, siitä kun kotia oli tullut. Illoin rukin ääressä hyräili hän iloisesti, niin pian kuin oli yksinänsä, ja, jos äiti oli sisällä, näkyi Elin kasvoista että hän sittenkin mielessänsä hyräili. Aina oli hänellä ystävällinen hymy huulillansa kun joku häntä puhutteli.
Siinä pikkukaupungissa, jossa elin, asui eräs pankkitirehtöri, joka nautti "yleistä luottamusta", joka loisti kuin kynttilä ystävien ja tuttavien keskuudessa ja hänen luonaan sijoitin minäkin vaivalla ansaitut rahani.
Nähtävästi hän salaperäisissä manauksissaan, joilla hän koetti voittaa lappalais-noituuden, sekoitti kainulaiset ja kristityt jumalat. Tällaisten vaikutusten alaisena elin minä lapsuuteni ajan.
Vaan ei muu kuin armo Herran Vei mun kerran Elon tielle joukosta. Silloin hulluksi mä luultiin, Kun se kuultiin; Vaan se oli parhaaksein: Käännyin tieltä lavialta, Maailmalta Pelastin mä sydämein. Elin Hengen köyhyydessä, Nöyryydessä. Elää tahtoi lihakin; Uskon kautta Henki voitti, Armo koitti Mulle vihdoin kuitenkin.
Olin saapa ylen tuntuvan muistutuksen siitä, että minä vaikka suloinen vapaa-aika olikin käsissä vielä elin kuolon maassa. Samassa kuin veturin kimakka huuto ilmoitti junan lähtöä, ojensi, näetten, paikalle rientänyt palvelija minulle rautatievaunuun mustareunaisen kirjeen, jossa oli Hollannin postileima. Avasin kirjeen vapisevalla kädellä.
Ihmettä, ett'et sinä sitä tiedä, Karin? KARIN. Saanko luvan kysyä: kuka sinulle nuo tiedot on antanut? SYLVI. Viktor itse. Eilen illalla jo. KARIN. Suo anteeksi! Sinä menit pois ennen kotiljongia. SYLVI. Niin, mutta tänäin hän taas puhui samaan suuntaan. ELIN. Joko sinä olet tavannut häntä tänäin? Jo. ELIN. Onko hän sitten ollut täällä? SYLVI. Onpa saattanut olla. ELIN. Koska sitten?
Päivän Sana
Muut Etsivät